sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

sänky

Oma sänky kullan kallis. Ainakin tällä hetkellä. Haluaisin nukkua, nukkua ja nukkua. En suinkaan siksi, että olen kamalan väsynyt, vaan siksi, että voisin joku päivä herätä ja kaikki olisi paremmin.
En nyt viitsi kovin yksityiskohtaisesti asioita luetteloida, vähän liian henkilökohtaisia.

Nukkua, nukkua, nukkua ja vielä kerran nukkua. Tiedän kyllä, että minulla on laatikossa kasa lääkkeitä, joilla voisi taata hyvät unet koko päiväksi. Mutta niiden käyttäminen siihen tarkoitukseen olisi vähän arvelluttavaa.

Eilen illalla iski vielä järisyttävä päänsärky. Minulla on korkea kipukynnys ja olen itsepäinen eli minua saa sattua aika paljon, ennenkuin tunnen ja myönnän, että nyt sattuu. Mutta eilen sattui, telkkarin katsominen oli ylivoimasista ja oksetti. Kaapissa oli enää yksi särkylääke, koska en ole pitkään aikaan ollut särkylääkkeiden tarpeessa, joten varastoja ei ole tullut täytettyä. Lääke naamaan ja makuuasentoon. Kipu lieventyi hetkeksi. Mutta alkoi taas. Siinä puoli yhdentoista maissa oli pakko laittaa siskolle tekstiviesti, että nyt on pää todella kipeä.
Sieltä tuli nopeasti vastaus: lisää lääkettä, kylmää otsalle, valot pois ja sänkyyn makaamaan.

Kyllähän minä itsekin tuon tiedän, mutta kun on kipeä ja on yksin, on helpottavaa saada kuulla ohjeet toiselta. Päädyimme siihen, että kyseessä on psykosomaattinen terapiapäänsärky. Minä kun olen VÄHÄN paranoidi noiden päänsärkyjen suhteen... Ja väsynyt.

Nukkua, nukkua ja nukkua. Uni maailma on niin mukava, vaikka unet olisivat kuinka kamalia ja ahdistavia, niistä kuitenkin puuttuu se ahdistus mitä tosi elämä tuo tullessaan.
Leffan katsominen ja kirjan lukeminenkin tuntuu juuri nyt liian raskaalta. Valitus, valitus, valitus.

Odotan sitä kelan päätöstä, se ei ole tullut. Myös toivon, että jääkaappini pamahtaisi täyteen ruokaa. Siellä on aika tyhjää, ja ei kertakaikkiaan jaksa kauppaan lähteä. Vaikka matka on lyhyt, eikun metroon ja rautatieasemalle ja takaisin. Mutta kaupassa vaeltaminen ja ruuan valitseminen on tänään liikaa.

Saakaa nyt mitä näppylöitä vaan, mutta minä jaksan valittaa, sillä minä joudun elämään läpi kaiken. Minä joudun kokemaan sen kivun niistä asioista, joita olen elämässäni joutunut kokemaan, ilman omaa valintaani.
Kaikista eniten sattuu ymmärtää se kipu. Se kipu on minun kipu, kenelläkään muulla ei ole samanlaista kipua. Se kipu on minun ja minun on se ymmärrettävä. Ja se sattuu vielä enemmän.

Taidan mennä mukkumaan.
Helpottaa hetkeksi.

Lisäys hiukan myöhemmin:
No niin siinä kävi, että pää kipu yltyi ja oli pakko lähteä apteekkiin. Onneksi lähin päivystävä on tuossa metromatkan päässä.Eikun apteekkiin ja samantien lisää nappia naamaan. Ja kun sinne asti oli pakko mennä, käväisin kaupassa, juuri niin tuskallista kuin olin kuvitellutkin.
Saaliina suklaa ja jätski, hyppäsin takaisin metroon ja kotii. Sitten muistin, että vastapäätä minua on kinalainen take away ravintola. Eikun vielä sitä kautta ja 6:lla eurolla mukaan jättiannos kiinalaista sapuskaa.
nyt voin jatkaa nukkumista, maha täynnä ja pää einiin kipeänä.

3 kommenttia:

Taru kirjoitti...

No eikös se oma blogi ole juuri omalle valitukselle tehty! Joten antaa palaa vaan, niin täälläkin tehdään :)

Ja viel sellanen päänsärkä konkarin ohje et tosi jännän fiiliksen saa kun laittaa lämpötyynyn selän alle, kylmän otsalle ja sit silmät kiinni.....olo on kun hellepäivänä järven rannalla jalat kylmässä vedessä :))Huom! En ollut ottanut mitään huumaavaa nappia :))

Anonyymi kirjoitti...

Jep, tee blogissasi juuri niin kuin itse haluat! Ja senhän pitää (?) olla edes vähän kirjoittajansa näköinen, joten jos nyt olla valitusolo niin sitten on.

Mulla hyvä kikka päänsärkyyn, joka toimii hyvin minulla (ehkä sen takia että valtaosa minun päänsäryistä johtuvat niskasta):

- 800 mg ibuprofeinia
- 4 mg Sirdaludia
- kuppi kahvia (varmuuden vuoksi jospa se särky johtuisikin vieroitusoireista)
- lämmin/kuuma suihku
- peiton alle mars

Kyllä lähtee! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Stende ja Visaralli!
3n tunnin päikkärit takana...

Kiitos hyvistä päänsärkyohjeista!
Pitää kokeilla lämpötyynyä..
Ja Stenden ohjeet ovat muuten hyvät, mutta koska kahvia en juo niin, kofeiinivieroitus on pois laskuista. Mutta suklaa on aina paikallaan, siitä saattaa tulla vieroitusoireita myös. Ja kas kummaa, kun minultakin sirdaludia löytyy kaapista....