Turhaa taistelua

Luen juuri parhaillani Anna Kåverin kirjaa: elämää ei taistelua, hyväksyminen elämänasenteena.
Suosittelen.
No, mutta eteenpäin.
Tässä tämän vuoden aikana olen joutunut pohtiman enemmän kuin haluaisinkaan.Lähinnä omaa jaksamistani ja omaa elämääni.
Että mikä on tärkeää ja mikä ei. Mikä tuottaa tuskaa ja mikä ei.

Ja yksi suuri vastaus on asioiden hyväksymisessä, tunteiden hyväksymisessä. Joka on kyllä minulle vieläkin erittäin hankalaa. Varsinkin positivisten tunteiden hyväksyminen, mietin aina, että mikä juoni tässä on takana.Ja valmistelen alustan, etten tipu korkealta ja kovaa.

No mutta, sitten taisteluihin, joiden käymisessä ei ole mitään järkeä. Sadetta ja säätä vastaan on turha taistella. Kun sataa niin sataa, vaikka kunka hyppisit tasajalkaa. Hyväksy se, ja jatka elämääsi.

Tietysti tämä on monimutkainen asia, ei kaikki asiat parane hyväksymällä ja jatkamalla elämää.Tai ehkä se on se parhain lopputulos, joka tulee vastaan kun tarpeeksi ensin käsittelee asioita.
Sitten ne voi hyväksyä ja jatkaa.

Sitten on minun taisteluni, osaa on pakko käydä. Mutta voimia säästääksen on viisainta luopua niistä, joita ei voi koskaan voittaa.
Nyt minä olen luopunut eräästä. Se on syksyn pimeys ja väsyminen. Syksy on aina rankkaa, joulu lähestyy ja illat pimenevät. On kylmää ja ikävää.
Mutta kun se ei muutu, vaikka kuinka hyppisin tasajalkaa.
Niinpä se on parempi hyväksyä.
Nyt on syksy.

Syksyllä olen väsynyt, niinpä minä nukun. En aloita uutta harrastusta, lahdutuskuuria tai mitä ikinä.
Minä teen sen minkä jaksan. jos en jaksa, sitten en tee.
Syksy on tosiasia ja näin minä siitä selviydyn. Mitä väliä sillä on, jos en tee mitään fiksua.
Mitä se ketään likuttaa. Se on minun valinta. Työni teen ja siinä se onkin.

Kuinka helpottavaa, antaa olla.
Välttäkää turhaa taistelua, se vie niin kovasti voimia.