lauantaina, huhtikuuta 16, 2011

Politiikkaa

Kaikista tavoistani poiketen luon nyt poliittisen katsauksen Suomen ylle. Koska vaalit ovat lähestymässä ja olen ollut puolipakotettu katselemaan ja seuraamaan vaaliväittelyä, uskokaa tai älkää mutta miehen takia.
Takkutukka on kiinnostunut politiikasta.
Torstaina katselin Ylen vaalitenttiä.
Siinä esiintyivät Vasemmistoliiton Paavo Arhimäki, Vihreiden Anni Sinnemäki, Persujen Timo soini, Keskustan Mari Kiviniemi, Kokoomuksen Jyrki Katainen, SDPn Jutta Urpilainen, Ruotsalaisten Stefan Wallin ja kristittyjen Päivi Räsänen.
Yhtenä järkytyksenä minulle on tullut tieto siitä, että Jutta Urpilainen on minua vain pari vuotta vanhempi. No onhan minullakin takana loistava tulevaisuus.

Paavo Arhinmäki näytti eksyneensä väärään porukkaan puku päällä ja niin kyllä Timo Soinikin. Anni Sinnemäki noudatti tiettyä vihreää linjaa hillityssä tummanvihreässä paidassaan ja hieman homssuisessa olemaksessaan. Silti pidän kovasti hänen artikulaatiostaan ja menneisyydestään Ultra Bran parissa.

Mari Kiviniemen tulisi ehdottomasti leikata hiuksensa, latvat näyttivät rasvaklimpeiltä. Hänen kenkävalintansa myös mietitytti, mustat pitkät mokkasaappaat, korolliset, joiden kanssa hän istui jalay ristissä ja taittaen jalat vielä kertaalleen oudosti.
Jyrki Kataiselle on luoja suonut kasvot, joissa hän aina näyttää ymmärtäväiseltä ja hiukan hymyilevältä koiranpennulta. Babyface silti, ei siitä mihinkään pääse, uskon, että hän on aina ollut saman näköinen ja tulee olemaankin.
Jutta, Urpilaisen Jutta. Mielestäni hän on kaunis, ainakin meikattuna, Ihmettelin vain hänen kampaustaan, nutturaa, vähän tiukkapipovaikutelma.
Kiinnitin huomiota hänen kaulassaan roikkuviin koruihin, sydän riipus ja toisessa ketjussa ristiriipus. Ensinnäkin, mielestäni kakski riipusta yhtäaikaa ei näytä huolitetulta ja risti antaa minulle aiheen juosta pois ja kovaa. Urpilaisen korvakorut kiinnittivät myös huomioni, toisessa korvassa niitä on kaksi ja toisessa korvassa ei yhtään. Onkohan hän jänistänyt yhden reiän laiton jälkeen. Mutta miksi se toinen on sitten siinä samassa korvassa?

Stefan Wallin voisi ehkä hankkia isommat silmälasit, tuo nykyinen muoti ei oikein pue häntä.
Päivi Räsänen sitten, en läydä mitään sanottavaa....Kristillisen puolueen edustaja, mitä voisin sanoa.

Enemmänkin kuin poliitikkojen suusta tulleeseen yhtä mittaiseen saarnaan, kiinnitin huomioita elekieleen.
Mari Kiviniemi ja Jutta Urpilainen eivät hallineet ilmeitään. Heti kun joku sanoi jonkun ikävän asian, sen näki näiden naisten ilmeestä. Ei hyvä.
Anni Sinnemäki ja Timo Soini harrastivat, jotain sellaista josta en pidä lainkaan, he huusivat toisten puheenvuorojen päälle. Se jolla on puheenvuoro puhuu ja muut ovat hiljaa. Varsinkin jos se on television vaalikeskustelu.

Timo Soini, pomppasi joukosta esiin tukevan ruumiinrakenteensa vuoksi ja huolittelemattoman ulkonäön. Toisin kuin muut, hän istui jalat harallaan, niin että kravatinkärki osui juuri hänen jalkojenväliin, sille oikealle kohdalle.

Kuuma puheenaihe oli köyhyys ja huono toimeentulo. Sitä samaa lätisivät kaikki, lupailivat ja väittelivät.Minä en kehtaisi mennä televisioon puhumaan huono-osaisista design-vaatteissa, autonkuljettaja ovella odottaen. Minä en kehtaisi mennä puhumaan vähäosaisten ongelmista, jos en olisi koskaan heihin kuulunut, enkä oikeasti tietäisi mitä on tulla toimeen kuussa summalla, jonka varakkaat poliitikot käyttävät kuussa ulkonäköönsä.

Mutta kyllä Jutta Urpilainen muisti muistuttaa, että hän on ollut päivän vapaaehtoistyössä vanhustenhuollossa, ja häntä järkytti vanhusten yksinäisyys Siis YHDEN päivän.

Minua epäilyttää kovasti myös poliitikkojen juupas-eipäs-tyylinen keskustelu. Minä voisi hyvin mennä heidän puolestaan puhumaan, osaan hyvin huutaa EIPÄS ja VASTUSTAN! Minun takissanikin on rintamerkki, jossa lukee vastustan.

Hienoista puheista, vaaleista, perussuomalaisista huolimatta on asioita jotka ovat kaikkien tiedossa.
Toimeentulo ei helpotu, julkisia palveluita leikataan. Lastentarhoihin ei saada lisää työntekijöitä, kuten myöskään sairaaloihin.
vanhustenhoito pysyy ihan samalla tolalla. Kokoaikaisten leikkausten johdosta.
Sitä paitsi työntekijöitä ei saada, koska niitä ei ole, koska kuka haluaa kouluttautua huonopalkkaiselle alalle.
Eläkkeet eivät nouse.
Asumistuki ei nouse ja jos nousee on se jostain muualta pois.
Lasten huostaanotto ei pysähdy. Tuloerot kasvaa ja optioita nostetaan kuten ennenkin.

Kyllä, olen pessimisti.
No tyytyväinen olen siihen, että samaa sukupuolta olevien pariskuntien oikeudet lisääntyvät ja ties vaikka kohta ovat heteropariskuntien kanssa samalla linjalla.
Olen ydinvoimanpuolella niin kauan, kunnes joku keksii tarpeeksi hyvän ratkaisun energiamäärän kattamiseksi toisin keinoin.
Mielestäni jokainen maahanmuuttaja pitäisi laittaa suomenkielenkurssille ja suomi-kurssille, jossa kerrotaan faktat ja fiktiot. Etenkin naiset.
Sitten jos vielä perusturva olisi sellainen, että sillä tulisi oikeasti ihan hyvin toimeen.
Ja sosiaalialan palkat paremmat.
Vielä yksi kirkko täysin eroon valtiosta. Kunnalliset koulut uskontovapaaksi vyöhykkeeksi eikä mitään valtion tukia millekkään kirkolle.
Ja kaikille oikeus omaan kotiin.

Minulla kyllä on omapuolue, Diktaattori-puolue (DIK). Olen sen ainoa jäsen, en ihmettele. Puolue on täysin epävirallinen.
Se leikkaa johtajien, kansanedustajien, virkamiesten ym.palkkoja, sekä etuuksia ja vie 70% isoista optioista. Nämä rahat siirretään Robin Hood-maisesti pienituloisille  ja lapsi-perheille.
Lapsilisät poistetaan perheiltä, jotka tulevat hyvin toimeen ilman sitä.
Kaikki saavat mennä vapaasti naimisiin melkein kenen kanssa tahtoo ja lapsen saa hankkia jokainen, joka sitä oikeasti haluaa.

On se hyvä, että meillä on tällainen puolisairaseläkeläinen, joka laittaa asiat kuntoon, ihan tosta noin vaan.
Kun se on niin helppoa.

Politiikantoimittaja Homssu kiittää ja kumartaa ja toivoo, ettei tarvitse politikoida enempää

1 kommentti:

Jannen Kuulumiset kirjoitti...

Oli kiva vuodatus ;-D Kivaa pääsiäistä !!! -janne-