virhe

Tässä aamuna eräänä metin, että jospa jossan on tapahtunut suuri virhe. Oikeasti minusta piti tulla kissa, mutta kävi pieni moka ja minusta tulikin ihminen.
Minä olisin koti kissa, nukkuisin ja söisin, vailla huolia.
Voisin vaellella ulkona, omassa rauhassan.
Olisin vain kissa.

Minä pidän kissosta enemmän kuin ihmisistä.Tulen niiden kanssa paremmin toimeen, ei tarvitse puhella turhanpäiväisä.Kissat hyväksyvät minut sellaisena kuin olen, lohduttavat kun on tarvis ja nukkuvat yöllä vieressäni, eivätkä varasta peittoa. JA jos potkin likaa menevät kiltisti muualle nukkumaan.

Ei puhelimia, ei vastuuta.
Olisin vain kissa.

Asiasta kolmanteentoista.
Katselen juuri parhaillaan ( samalla kun kirjoitan) leffaa: terminator 3- koneiden kapina.
Ihan hyvä acton pläjäys, mutta en pidä sitä osana muita Terminator- elokuvia.
Sen juoni, vesittää koko Terminator 2-tuomon päivä, leffan.
Termnator 2 leffassahan juuri oli ideana, että ei ole kohtaloa, luomme tulevaisuutemme itse.
Ja sitten tulee kolmas osa ja vesittää kaken. Ei hyvä juttu.
Terminator 2, on se ainoa oikea Termnator leffa.

Sorruin shoppaamaan viikolla. ostin ihanat kissakengät ja laukun. Sellaisen Super Mario-laukun.
Se on hieno. Ja sitten vielä luuranko sormikkaat.
Tein myös huuto.netistä huudon. Ostin hienot maihnnousukengät 35 eurolla. Posti tuo ne varmaan ensi viikolla.

Ja onneksi se lumi suli. En pidä lumesta. Se jotenkin vie viimeisenkin toivon mennessään, kakki peittyy johonkin valkeaan ja keväästä ei tietoakaan. Sitä paitsi en pidä talvivaatteista.

Olisinpa kissa.

Vauvakuume

No se minuun on iskenyt.
Ei älkää nyt peljätkö, aikomukseni ei ole ruveta mammamaiseksi.
Vauvat ovat kivoja, jos ne saa antaa jollekin muulle, kun ne alkavat äännellä liikaa.

Olen jäänyt koukkuun, sairaala nimiseen sarjaan. Se tulee joka päivä neloselta kello 19.
Tietysti veri on aina kivaa, mutta ne synnytykset, ne on asiaa.
Ihmisessä kasvaa ihminen ja sitten se putkahtaa valmiina ulos. Hienoa.
Siitä pitkäaikainen haaveeni on saanut tulta alleen.
Minä haluan kouluttaa itseni uudelleen, tai lisää, miten sen nyt ottaa. Minä haluan ruveta kätilöksi.

Mutta tähän littyy jotain muutakin.
Ensimmäinen suuri askel elämässäni. 3-vuotis suunnitelma.
En ole koskaan suunnitellut elämääni, en koskaan. En koska minulla ei ole ollut väliä.
Korkeintaan pari vikkoa kerrallaan, en ole tähdännyt mihinkään. Kunhan vain selviän pävän kerrallaan. mennyt virran mukana. Odottanut, että joskus tapahtuu jotain, että jotenkin kaikki muuttuu paremmaksi.

En kadu sitä, sillä tiedän, että en ole kyennyt muuhun.
Mutta nyt.
Kolmen vuoden kuluttua, olen ehkä saanut itseni henkisesti jotenkin kuntoon. Sitten minulla on 10 virallista työvuotta takanani. Sitten saattaisin voida alkaa opiskelemaan.

Vau, ensi kerta, kun katson pidemmälle. Tuntuu helpottavalta, jopa aikuismaiselta. Uudelta ja mielenkintoiselta.

Tässä minä olen.
Tämä on minun suunnitelma.

Aaltoja tulee, tulee huonompia ja parempia akoja, mutta tämä nyt vain on tällaista.Minä sairastan masennusta.

Ai niin, käteni ovat kuivat, koppurat. Päätin rasvata ne, otin kaapsta pumppupullosta käsirasvaa. Vähän oudolta se tuntui, jatkoin kuitenkin sen hieromista käsiini. Hyvin se imeytyi, kunnes hajumuistini avulla tajusin, että ei tämä ole käsirasvaa. Se oli hiustenhoitoainetta, joka on kyllä samanlaisessa pumppupullossa kun käsirasva.
Hyvin toimi!

Ikuinen sairaus vai jotain ohimenevää

Minä olen yhä vieläkin masentunut. Se on sairaus, en tiedä tuleeko se koskaan poistumaan elämästäni. Vai onko se aina läsnä.

Pitääkö minun tottua vain siihen, että on parempia aikoja ja on huonompia aikoja. Pitääkö minun läheisteni vain tottua siihen?

Läpi elämäni.

Vaikka käyn säännöllisesti terapiassa ja käsittelen joka kerta syvempiä ja vaikeita asioita, ei se tunnu minua parantavan. Niinkuin flunssasta parannutaan.

En osaisi tällä hetkellä kuvitellakaan elämääni ilman lääkitystä ja jatkuvaa asian käsittelyä. Opettelemista elämään.

Toisina päivinä tuntuu, etä tässä kakessa ei todellakaan ole mitään järkeä, toisina menee paremmin.

Myönnän, että nyt on huono kausi; terapiassa käsitellään vaikeita asioita, on pimeää, ja takana rankka vuosi, joka onneksi päättyy kohta.

Luvassa on onneksi kahden viikon loma. Olen töissä vielä aatonaattona, mutta sitten palaankin töihin vasta tammikuun 8. päivä.

Ihanaa.

Väsyttää kovasti ja haluan vain olla rauhassa. Onneksi minulla on vain kaksi kissaa, jotka hekin tykkäävät nukkumisesta. Voin siis maata ja olla, ilman huonoa omaatuntoa. Onneksi, muuten en jaksaisi.

Joululahjat pitäisi saada hankituksi, onneksi minulla on ideoita päässäni, ne pitäisi vain vielä toteuttaa :)

21.12 on talvipäivän seisaus, siitä päivästä alkaen alkaa valo voittamaan. Se on juhlan aihe, valon juhla. Se on tärkeää, ainakin minulle, sitä sietää juhlia.

En halua juhlia joulua, ninkuin normaalisti on totuttu juhlimaan, vaan haluan kääntää sen valon juhlaksi, auringon juhlaksi.

Se on sentään juhlimisen arvoista.

Ostin muuten Pink:in, uuden levyn Funhouse, erittäin positiivinen levy ja ehdottomasti suositeltava. On menevämpiä kappaleita ja sitten ihan vain pianolla säestettyjä. Ja tärkeää, sanoituksissa on oikeasti jotain sisältöä...

Taas tuli tekstiä, jossa ei ollut päätä eikä häntää, mutta olihan ainakin torso.

Mutta minä olenkin henkisesti epävakaa ja tunnevammainen, joten minulle se suotakoot. :)

Kohtuja ja pipareita

Näin yöllä unta. Synnytin maailman ihanimman tyttövauvan. Se oli niin kovin fiksukin, osasi puhella. Sitten se muuttui aika isoksi rotaksi. Olin kuitenkin sitä mieltä, että se vauva olis kiva saada.
Eikun etsimään sopivaa isää.
Yritin kovasti etsiä sopivaa ja selittää, että en tarvitsisi heitä kun lapsen alulle laittoon. Lopun hoitaisin itse.
Kello vaan kerkesi soida, ennen kuin löysin sopivan.

Onneksi tuolle unelle on olemassa selitys. Ei siis ole mikään vauvakuume iskenyt.
Olin nimittäin eilen gynekologilla. Ei nyt maalman mukavin lääkärivierailu, mutta mielummin sinne kuin hammaslääkäriin.
Ja tämänkertainen lääkäritäti oli mukava.

Mutta kyllä sain pari ylimääräistä sydämenlyöntiä. Siinä makasin ketarat levällään ja täti tutki kohdun ja munasarjat. No vasemmalla puolella, hän jäi kovasti tunnustelemaan ja tunnusteli vähän lisää.
" Täällä nyt tuntuu jotain, katsotaanpa ultralla, että vodaan poissulkea myoomat yms."
Tässä kohtaa tuli pari extra lyöntiä, sekunnssa kerkesin käydä kaikki vaihtoehdot läpi.
No, onneksi ultrassa ei mitään löytynyt.
Tulos oli, että kohtuni on vain kallistunut vasemmalle. On kovin liikkuvanen ja tuntuu vain erttäin hyvin vatsanpeitteiden läpi.
Huoh ja helpotus.

Asiasta toiseen, nimittäin pipareihin. Nyt joulun allahan ne ovat tapetilla. Piparit meinaan, joidenkin mielessähän ne ovat aina.
Minä olen yksi niistä.
Minulla on likainen mielikuvitus. Minulla tulee asioista kovin helposti mielleyhtymiä, eikä ne aina ole niin kilttejä.
Pipareista nyt varsinkin tulee mieleen vaikka mitä.
Työkaverini ja osa ystävistäni onneksi tietävät likaisen mielkuvitukseni ja onneksi siskoni omaa sellaisen myöskin.
Osan suurimmaksi osaksi vain hävyttömiä vitsejä.
En voi sille mitään, että joku puhuu, nyt töissä esim. pipareista ja minun suuni vääntyy kieroon hymyyn.

Kaikki eivät ikävä kyllä ymmärrä tätä huumorinlaatua, etenkään naiset.

"Kananmuna ja kissa kävelivät uimaaltaalla, Kissa putosi veteen ja kananmuna alkoi nauraa katketakseen. Mikä oli tarinan opetus?
Märkä mirri saa munan iloiseksi."

:):):):):):):):):):)

Katsaus

Nyt katsaus menneen viikon kohokohtiin, koska en ole oikein jaksanut niitä päivittää. On ollut töissä rankkaa, elämässä rankkaa ja sairastin kamalan flunssan.

No mutta nyt siis asiaan. Torstaina toteutin pitkäaikasen unelmani ja ostin itselleni kaksi säkkituolia, niissä on ihana maata ja laiskotella.

Raahasin ne metrolla kotiin. No kauppa oli aika lähellä metroasemaa ja minun kotini myöskin. Väliin ei jäänyt montakaan asemaa.

Oli se kyllä näky, minä ja kaksi säkkituolia metrossa. Mutta kotiinkuljetus olisi maksanut 55 euroa.

Kuten kaikki tietävät perjantana oli myös palkkapäivä, joten sorruin elokuviin. Ostin elokuvat tähtisumua ja kolme rakkautta&anarkiaa-sarjan elokuvaa, The Others, Orpokoti ja Pan´s labyrint.

Tähtisumua oli aivan upea ja hana, suosittelen, se elokuva saa hyvälle mielelle. Pan´s Labyrinth oli todella mielenkiintoinen ja aivan erinomaisen hyvin tehty, suosittelen, jos kestää vähän fantasiaa ja verta ja raakuutta.

Orpokoti ja The Others olivatkin sitten puhdasta kauhua, mielenkiintoista sellaista. Kunnon vanhanajan kauhua siis, ei mitään verellä mässäilyä, vaan kuolleiden ja elävien kohtaamista. Muistin kyllä hyvn, miksi en ole katsonut kauhua viimeiseen 15 vuoteen.

Kävin lauantaina Stockmannilla ostelemassa, joulupalloja, mitkä mielestän kyllä sopivat sisustukseen erinomaisesti. Sängyn yläpuolella riippuu läpinäkyviä ja yksi punainen lasipallo.

Ikkunalla taas roikkuu punaisia lasipalloja ja perhosia lentelee ympäriinsä.

Siinä nyt vähän jotain. Ei tässä paljon ole kerennyt, nukkunut ja töissä käynyt, siinä se.

Ai niin, värjäsin myös tukkani. Aika lähelle omaa väriäni, ensimmäisen kerran varmaan yli 10 vuoteen. Laitan kuvan.
Eräs sanoi kyllä, että se on aivan liian vaalea ollakseni minun oma väri, mutta

A) saako purkista koskaan omaa väriä?

B) Ja miten joku muu tetää minun oman värin, kun minä en itsekään muista. ( Mutta juuri kasvu on kuulemma kyllä hiukan tummempaa)

C) minun pää, minä tykkään.

kuulumatta mihinkään

Ette minua nää,
olen läpinäkyvää.

Peloteltu liikaa kai,
ilman äärivivoja leijun.

Lävitseni ihmiset kävelevät,
ei kukaan minuun törmää.

Ilman ankkuria,
kuulumatta mihinkään.
Olematta osa mitään.

Ei ne minua huomaa, ei ne minua nää,
nillä on kiire sinne,
missä on niiden määränpää.

Ei ole minulla arvoa,
ei mitään suurempaa tehtävää.

Olen vain.
Leijun.
Ilman ankkuria.
Ja muut voi lävitseni kävellä.

Ei ne huomaa, ei ne nää,
minähän olen läpinäkyvää.

Olenko minä täällä vai en,
kai se on aivan sama.
Koska minä en kuulu mihinkään.

Ei ne kuule, ei ne nää,
Koska ole läpinäkyvää.



ps. käykää vilkasemassa

Voisin nukkua...

... monta kuukautta.
Väliaikaista mielialan laskua. Masennuskausi päällä. Olen arvoton ja turha. Haluaisin vain nukkua.
Onneksi hyvä ystäväni kävi eilen luonani, hieroi hartioita, halasi ja silitti hiuksia. Kiitos ihanaiselle!

Syyt ovat hyvin tiedossa: kaamos, vaikea kausi terapiassa, ympärillä tapahtuvat moninaiset asiat, joihin ei oikeastaan voi vaikuttaa, lähestyvä juhla, joka alkaa J:llä.

Mutta, tässä on se hyvä, että kun noita lääkkeitä syön, ei tämä muutu toivottomaksi. Tunteet ovat olemassa, mutta niiltä katoaa pahin piikki. Olen taas tippunut sinne mustaan veteen, mutta kelluskelen hiljalleen ympyrää.
Tuo elämisen draivi on kutenkin jostain syystä niin iso.
Kohta alkaa kevät.
Se on nyt niin, että tässä olen, enkä muuta voi.

Sitten tuo fyysinen kuntokin on ruvennut pettämään, kamala räkätauti, joka jatkuu ja jatkuu...

No, huomenna on paremmin, eikä huomiset koskaan lopu.

Joulu, vol 783, kirkolla näppinsä pelissä

En edes tiedä kunka mones jouluaiheinen juttuni tämä on, mutta...
Jatkakaamme kuitenkin.

Joulu haisee!
Ei sinäänsä joulu, mutta kaikkea mitä sen juhlan ympärille on ympätty.
Joulu on kiva, jouluruoat hyviä ja lahjat kivoja. Jouluvalot on kivoja. Pimeyden keskellä valoa jne..
Ja lomaa!!!!!!!!!!!!!

Mutta yritän nyt vähän Hillitä itseäni ja kertoa.

Kirkko ja sen jouluun ymppäämä tarina ärsyttää. Ja se mtä joulusta on tehty.
Olen jossain aikaisemmassa blogimerkinnässäni ( etsikää, jos haluatte lukea) kertonut joulun historiaa vähän tarkemmin.

Onhan se kaunis tarina, kunka Maria synnytti tallissa jne. Mutta kuten kakki tiedämme se ei edes tapahtunut, siihen aikaan kun kirkko väittää. Vaan joulu oli alunperin pakanajuhla, mutta kirkon piti saada se ympätyksi omaan tyyliinsä sopivaksi.

Siitä en tykkää.
En tykkää kirkosta. Tai uskonnosta. Se on kaikki ihmisen luomaa.

Minä uskon , että on olemassa Jumala ( tai voima, tai rakkaus, tai miksi kukin haluaa sitä kutsua), mutta sillä ei ole mitään tekemistä Sen kanssa mitä ihminen on sen ympärille rakentanut.
Kaikki se on rakennettu, että on saatu pidettyä alamaiset paremmin kurissa.

Se Jumala mihin minä uskon on suuri rakkaus, rakkaudessa ei ole vihaa, eikä sääntöjä. Se on meille jokaiselle, tasan yhtä paljon ja yhtä armokasta.
Kirkko on tehnyt Jumalasta ja uskonnosta pelotteen, jolla ohjata ihmisiä.
Ja uskonpa muuten vielä, että kaikki "pääsevät taivaaseen" ja kaikki uskovat loppujen lopuksi samaan Jumalaan ( voimaan, ääneen, rakkauteen...) kultturit on vain muokanneet sille heille sopivat säännöt.

Mutta rakkaudessa ei ole sääntöjä. Se on ehdotonta. Sitä on tosi rakkaus. Ja minä uskon, että Jumala, joka on tosi rakkaus on olemassa. Ihmiset eivät kykene sellaiseen rakkauteen koskaan.

Siksi tällä hetkellä, joulu haisee, tai lähinnä se mitä kirkko ja Coca-cola on siitä tehnyt.
Kyllä, tontut ja joulupukki haisee myös. Toisille on kiva antaa lahjoja, rakkauden merkiksikin kai, mutta miksi lapsia pitää huijata, että joku todella pelottava, punapukuinen, ikuisesti elävä, sovinisti, tuo ne.
Ja tontut, kurkkii ikkunoista. Pienet pervot ansaitsisi potkun persuksille!

Yhteydenpidosta

Siinä minä olen huono. Aika vain tuntuu kuluvan. Ja tuntuu, että omassakin elämässä on niin paljon ja tapahtuu, ettei jaksa ja kerkeä.

Toisiin tulee pidettyä enemmän yhteyttä kuin toisiin. Kai sekin on sellainen priorisointikysymys, toisille voi puhua toisenlaisista asioista ja toisille toisenlaisista.

Ja usein ei vaan jaksaisi olla kenenkään kanssa tekemisissä.
Oma olo on kuitenkin priorisointilistalla numero yksi.
Olen pahoillani.

Ainoa johon olen säännöllisesti yhteydessä on terapeuttini. Varmaan senkin sen takia, että joudun maksamaan hänelle aika paljon.

Kaikki ystävät ja tutut ja läheiset:
Vaikka minusta ei kuulu, vaikka minua ei näy, vaikka en aina vastaa puhelimeen, Olette silti kaikki sydämessäni ja ajattelen teitä useammin, kuin uskottekaan.
Harmi, että telepatia ei ole vahvinta alaani.
Olette kaikki minulle tärkeitä ja teidän ansiosta jaksan taas vähän enemmän.

Ajatuksia kuolemasta ( ja elämästä)

Ehkäpä on niin, että ajattelen kuolemaa keskivertoa enemmän. Monestakin syystä. Omaa kuolemaa on tullut pohdittua enemmän kuin tarpeeksi.
Välillä ihan kinnostuksesta ja filosofisena kysymyksenä, välllä ainoana vaihtoehtona. Mutta kuten huomaamme, koskaan se ei ole ollut ainoa vaihtoehto. Muutenhan en istusi tässä aamuyön tunteina ja kirjoittaisi tätä juttua.

Kuolema on usein surullista. Itse en kuitenkaan aina osaa surra, en ainakaan niitä, jotka kuolevat vanhana tai sairauden uuvuttamina.
Ehkä se myös johtuu siitä, että minulla on vahva usko siitä, että kaikilla on hyvä olla kuoleman jälkeen. Kukaan meistä maanpäällä olevista ei voi tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Menemmekö taivaaseen pilvenreunalle vai lakkaammeko vain olemasta. Sen tulee tietämään vasta stten kun itse kuolee.
Kukaan ei ole vielä tähän mennessä palannut kertomaan. Mutta kuten sanoin minä uskon, että kaikilla on hyvä olla.

Usein kun huomaa lehdestä, että henklö, joka on tehnyt julkista uraa kuolee, tulee ajatelleeksi.
Minä anakin ajattelen sitä, että vaikka hän olisi tehnyt mitä hienouksa maanpäällä ollessaan, jää kaikki tänne. En nimittäin usko, että kuoleman jälkeen koputellaan taivaanportteja CV kädessään ja mitä paremmat paperit sitä parempi paikka.
Ei, vaan kaikki jää tänne.

Kirka kuoli yllättäen. Vaikka Kirka oli tehnyt mittavan uran ja kaikki hänet tunsivat, jäi kuitenkin kaikki tänne. Mitään ei saa mukaansa.
Tässä kohtaa minulle ainakin herää kysymys, että mikä sitten on tärkeää?
Onko tärkeää tehdä mittava ura ja olla kuuluisa, sitten kuolee ja se oli sinä se?
Vai mikä on tärkeää?

Mielestäni on tärkeämpää olla onnellinen, nauttia juuri siitä hetkestä. Oppia nauttimaan siitä mitä on. Toki on ihana haaveilla, se on elämän pieni mauste. Mutta ei pidä elää vain haaveille ja jos ne tosiaan haluaa, niin tehdä asialle jotan.
Tärkeämpää on minusta se, että on hyvä olla, että on onnellinen. Löytää onnenaiheen jokaisesta pienestä hetkestä, vaikka kakki muuten olisikin paskaa.
Jotan pientä iloa, oppia iloitsemaan niistä pienistäkin asioista. Oppia olemaan onnellinen siitä mitä on.

Elämä ei muutu paremmaksi, sitten kun olet laihtunut. Tai kun saat isomman asunnon, tai lottovoton. Elämä ei muutu paremmaksi huomenna, tai kun pääset eläkkeelle. Tai kun lapset ovat isoja, tai kun löydät elämäsi rakkauden. ( Mutta kuten nalle Puh sanoi, paras hetki on juuri ennenkun avaa sen hunajapurkin, kaikki odotukset edessä ja purkillinen täynnä hunajaa)
Elämän pitää olla hyvää, juuri nyt ja tässä. Sitten, kun siihen päälle saa vielä jotain ekstraa, voi siitä iloita vielä vähän lisää.
Elämä ja olo ei muutu paremmaksi sitten kun. Sen pitää olla nyt.

Minä en todellakaan osaa enkä ole osannut löytää, jotan hyvää joka hetkestä. Minä olen sentään ollut se masentunut rupisammakkoprinsessa suurimman osan elämästäni, jonka ainoa toivo on ollut, sittenkun. Mutta, jos se masennus ja pahaolo asuu minussa, mikään sittenkun, ei vie sitä pois.
Minun oloni helpottui vasta kun hain ammattiapua masennukseen ja pahaanoloon. Täsmäisku, eikä vain pieni laastari.

Nyt haluan oppia löytämän sen hyvän, joka hetkestä. Sen pienen hyvän. Oli se sitten vaikka suklaapatukka, tai keskeltä otsaa vimeinkn parantunut jättifinni. Viikonloppuaamu kun saa nukkua, tai keskellä suurinta itkua huomata, että sängyssä kanssasi on kaksi kissaa, jotka molemmat tulevat lohduttamaan.
Elämä on niin haurasta.
Tässä elämässä on kaksi varmaa asiaa, syntymä ja kuolema.
Kaikki me kuolemme, jossain vaiheessa, emme tiedä koska. Tärkeää on tehdä juuri tästä hetkestä hyvä.
Laita siis silmät kiinni ja kuvittele itsesi paikkaan tai tilanteeseen missä sinulla on hyvä olla. Sen jälkeen tee elämästäsi sellainen, että sinulla on hyvä olla.
Ja muista matkalla olla onnellinen tulevasta ja lämpimistä villasukista.

Ehkäpä itse olen kaikista onnellisin matkalla.