Orvokki

Orvokki löytyi parvekkeeltani. Olin hakemassa sieltä roskapussivuorta, kerrankin. Siinä orvokki hyppeli, pää vinossa.

Ymmärsin heti, että ikkunaanhan tuo on lentänyt. Ajattelin antaa orvokin olla, ehkä se lentäisi omia aikojaan pois.

Huomasin kuitenkin, että ei se siitä mihinkään lähtenyt, loikki vain piiloon.

Teki hetken mieli soittaa yx yx kahteen. Pyytää apua, parvekkeellani on loukkaantunut lintu.

Maltoin kuitenkin mieleni, sillä on hyvin mahdollista, että numeroni on on häkessä pannassa, tai ne olisivat kiikuttaneet minut hoitoon tipusen sijaan ( mikä kyllä olisi ehkä ollut ihan hyvä).

No soitin ensin pieneläinklinikalle, siellä minua ei osattu auttaa. Sitten soitin Korkeasaareen, siellä on luonnonvaraishoitola, jonne kiikutetaan luonnosta löytyneitä eläimiä.

Korkeasaaressa neuvoivat laittamaan pimeään, eli pahvilaatikkoon toipumaan ja tuomaan linnun heidän hoiviin. Oli kuitenkn ilta, joten en viitsinyt Korkeasaareen enää lähteä. Sanoin, että laitan tipun toipumaan ja katselen selviääkö yön yli.

Onneksi minulla oli hyvä kenkälaatikko, jonne pohjalle laitoin pyyhkeen ja korkillisen vettä juomaksi.

Otin varoiksi mukaan metsästysretkelle pipon ja lapasen, että saan sen tipun vangittua pimeän pipon alle. Mutta orvokki oli sen verran loukkaantunut, että sain sen otettua ihan suoraan käteen, jossa oli kutenkin lapanen suojana.

linnut yleensä alkavat leikkiä kuollutta, kun ne otetaan käteen ja niin teki Orvokkikin.

laitoin Orvokin kenkälaatikkoon ja varmuuden vuoksi korkealle ja kahvipaketin päälle, ettei karvaiset poikani rupea metsästyspuuhiin, mutta eihän ne höntit mitään tajunneet.

Orvokki jäi laatikkoon nököttämään. Kävin vielä kurkkaamassa häntä ennen nukkumaanmenoa ja oli jo pörhistynyt unipalloksi nukkumaan.

Olin jo valmistunut, että aamulla saattaisi olla hautajaiset edessä.

Mutta aamulla orvokki oli yhä hengissä, hyppeli ympäri laatikkoa, välillä kaatuen, kun pää oli niin kovin vinossa.

Olen töissä aika lähellä Korkeasaarta, joten Orvokki mukaan töihin ja jatkotoimenpiteisiin.

Teippasin kenkälaatikon kannen ystävälläni erkkateipillä kiinni ja niin saattoi matkamme alkaa.

Metrolla matkasimme työpaikalleni, lapset ja aikuiset kävivät kurkkaamassa Orvokkia, kun hiukan raotin laatikkoa.

Eräs erittäin ystävällinen lapsen isä otti kenkälaatikon ja lupasi viedä Orvokin Korkeasaareen matkalla töihin.

Tapahtumasta on jo kulunut viikkoja, ja eilen sain tietää, tältä isältä, että Korkeasaaresta oli tullut viesti, että pitkästä hoitorupeamasta huolimatta, Orvokki ei selvinnyt. :(

Hiljainen hetki on siis paikallaan.

Mutta orvokki oli söpö lintu ja saimme molemmat kokea mukavan seikkailun. Orvokki säilyy muistoissani.

Orvokki muuten oli pieni punarinta.

Päivitään Homssua vol.2

Täällä sitä vielä ollaan, vaikka on jo ollut hiukan hiljaista, johtuen lähinnä noista työkuvioista ja siitä, etten ole oikein tennyt mitä kirjoittaa.
Ihan kaikesta ei vo kirjoittaa, koska moni asia koskee läheisiä ja tuttuja ihmisiä, enkä kamalasti halua heitä blogin kautta arvostella tai heistä puhua. Paitsi tietyistä ;)

Mutta mitkä ovat fiilikset nyt?
Rankkaa ja väsyttää, tekisi mieli tehdä Nuuskamuikkuset. Pakata reppu ja lähteä. Kadota vain. Lekkiä, että kun lähtee pois, niin kaikki paha jää tänne.
Haluaisin lähteä karkuun. Unohtaa kaiken tämän ja mennä pois, nukahtaa.

Tämä on rankkaa vaikka ei se ehkä siltä vaikuta.
Tulevaisuus on todella pimeän peitossa. Tuleeko minusta koskaan normaalia, pääsenkö koskaan eroon lääkkeistä.
Okei, minusta ei koskaan tule ihan "normaalia".
Johtuen jo erikoisisesta luonteestani, mutta myös sitä, että kun perustukset ovat vinossa, niin talosta ei koskaan tule ihan suoraa.

Olen joutunut viimeaikoina ymmärtämään, että toinen vanhemmistani on ollut aina ollut sairas, henkisesti sairas. Sairauden laatuun en osaa ottaa kantaa.
Tämä samainen vanhempani on onnistunut käyttämään minua pelinappulana omien kostonajatustensa toteuttamisessa. Useamman kuin kerran. Aina loppuun asti ajattelematta seurauksia.
Hän on onnistunut kouluttamaan minut täydelliseksi, hänen tarpeisiinsa. Olen oppinut noudattamaan kirjoittamattomia sääntöjä, aistimaan, palvelemaan ja toimiman niin, että seuraukset ovat mahdollisimman hyvät, hänen kannaltaan. Olen oppinut valehtelemaan ja pärjäämään.
Ja vihaamaan humalaisia ihmisiä ja vanhan viinan hajua.
Hallitsemaan ja kieltämään täydellisesti tunteeni.
Olen olut hyvä ja täydellinen tytär.

(No on niitä hyviäkin hetkiä hänen kanssaan joskus ollut. Silloin kun hänellä oli hyvä olla.)

Palkkana tästä minuun on sanottu välit irti, haukuttu ja vähätelty ja ai, niin tehty perinnöttömäksi :)

Vaikka selvittelen tätä koko ajan ja saan hoitoa ja apua, on tulevaisuus musta. En todellakaan tiedä mitä se tuo tullessaan.
Se on epävarmaa. Olen sairastanut masennusta teini-ikäisestä ja vaikka tällä hetkellä on hyvä, koskaan ei tiedä.
Vaikka saankin tällä hetkellä kaiken saaavilla olevan avun.
Vaikka aivokasvaimen, joka on leikattu, ei pitäisi uusiutua, samanlainen kasvain uusiutui ukillani.
Kyllä se ajatus välllä kummittelee.

Päivä kerrallaan.
hetki kerrallaan.
Ilman suuria suunnitelmia.
Pitää nauttia pienistä hetkistä, pienistä asioista.

käsiin leviävä pullataikina

Töissä on ollut menoa.
Väsyttävää.
Olen töissä hometalossa, ongelma on ollut tiedossa pitkään.
Vuosi sitten tuli käsky, etä talo on tyhjennettävä. Mutta olemme edelleen talossa. Alakerta kyllä tyhjennettiin, yläkertaan.
Tammikuussa saamme viimein uudet tilat, paviljongit. Mutta parisen viikkoa sitten virkamiehet päättivät, että talo suljetaan nyt.
No ei kun tiloja etsimään, no löytyihän ne, mutta ovat nekin todella huonot ja homeessa.
Ei se haittaa, kun ylemmät tahot päättää, että muutetaan niin sitten muutetaan.

Tilaasn on tehty tarkistus, jossa todetaan tilan olevan terveydelle vaarallien. Siitä seurasi, että työsuojeluvaltuutettu antoi lausunnon, että ei työntekijöitä tuollaiseen paikkaan.
Mutta kun on päätetty on päätetty.
Muutto on ensi perjantaina.
Tekevät kuulemma viikossa, vähän korjausremonttia. Ja kalustavat paikan meille valmiiksi.
Itse en tiedä tarkkaan missä ko. tila sijaitsee. Ei siellä ole palotarkastuksia tehty eikä mitään, eikä oikein kellään ole avaimia.
ja ylemmältä taholta on päätetty, että me työntekijät hoidamme muuton, mutta päiväkotia ei suljeta muuttopäiväksi.

Vanhemmat ovat vihaisia, käyvät sotaa, virkamiehiä vastaan. Ottavat lapsia pois hoidosta. Kyselevät meiltä ja odottavat informaatiota, jota meillä työntekijöillä ei, koska korkeammat tahot eivät meille sitä anna.
Päivähoitoalueen päälikkö, eikä päivähotopäälikkö ole kovin hyvässä huudossa tällä hetkellä meidän väsyneiden ja vittuuntuneiden työntekijöiden keskuudessa.

Jätin pois tästä tarinasta monta eri käännettä, en jaksa käydä niitä enää läpi.
Me työntejät ja lapset olemme vallansokeuttamien ihmisten pelinappuloita.

Sitten alkoi terapia käydä hermoille. Sanoin siitä, tuntuu että koko terapia on pelkkää joka suuntaan paisuvaa pullataikinaa. Joka kerta tulee uusia asioita esiin, ja taas uusi ja taas uusia. Mutta tuntuu, että se punainen lanka puuttuu.
Olen turhautunut.
Ja väsynyt.
Tuntuu, että ei mistää ole paskaakaan apua.
Istun ihan samoissa uomissa kuin ennenkin.

Puhuin ja puhuin. Tekisi mieli mennä huitomaan vanhempiani pesäpallomailalla.

Kunnes huomasin puhuvani kuin jonkun toisen suulla. Isäni suulla, puhuin isäni tuntoja ja mielipiteitä.
Pelkoja.

Lapsena uskoin, että isä on aina oikeasssa. Isä on se ylin auktoriteetti. Isä ei koskaan tee väärin ja hänen mielipiteensä ovat tosia.
Niinpä niistä on tullut osa minua, minun mielipiteitäni ja pelkojani.
Tottakai lapsi uskoo siihen mikä on ehdoton totuus ja rakentaa minuutensa sen varaan.

Sitten puhuin ja huomasin, että isältä nämä tuntemukset tulee ja hemmetti vieköön ne ovat vääriä.
Minun isäni on ollut täydellisen väärässä. Katsonut maailmaa kipeillä silmillä ja kokenut sen kipeän sielun kautta.
Ei hän tahallaan sitä ole varmaankaan tehnyt.
Mutta minä olen nyt kuitenkin oppinut sen kaiken ja jatkan maailman katsomista ja kokemista kipeyden läpi.
Ja se onkin väärin. Se ei olekaan totuus.
Isäni ei ollutkaan totuuden torvi, jonka jokainen sana on ainoa totuus.

Voi hitsi, olen saanut täydellisen vääristävät silmälasit elämänlahjaksi. Nyt sitten uusia hankkimaan.
Niitä ei taida hetkessä saada, tässä kun ei varastovoimakkuudet auta.

Uusi tatuointi

Tässä nyt ensin uusi seeprapäväpeito, jonka ompelin. Sitten oma valvontakamerani.

ja tältä se näyttää kauempaa.