koulu, helvetin esikartano.

Näen äärettömän usein unta, että palaan kouluun. Hyvin usein ala-asteelle, enkä voi ymmärtää miksi olen siellä. Olenhan aikuinen, kuten kaikki luokkatoverinikin.
Koulu oli minulle kamala paikka. Olin keskitason oppilas. Hiljainen ja kiltti. Käytös ja huolellisuus aina 10.

Mutta, mutta piina on piinaa. Ainoa asia mistä nautin koulussa oli kevät- ja joulujuhlat. Koska ne tarkoittivat lomaa ja loma koulusta poissa oloa.
Olen aina ollut myös aika arka ja ujo. Olin kotihoidossa, kunnes menin kouluun, ei silloin ollut mitään eskareita. Opin kuitenkin lukemaan jo ennen kouluun menoa.
Kouluun menoa kuitenkin helpotti se, että minulla oli jo kaksi isompaa siskoa entuudestaan samassa koulussa.
Koska asuimme kaukana koulusta, matkaa tehtiin koulubusseilla ja takseilla.

En vain pitänyt koulusta, en kuulunut joukkoon. Koulussa oli outoa ruokaa jota piti syödä, koulussa oli liikuntatunteja ja koulussa oli pelottavia opettajia ja kaiken huipuksi muita lapsia. Suurin osa lapsista asui koulun lähettyvillä ja viettivät vapaa-aikaakin keskenään. Minä en.
 Minä en vain ymmärtänyt. Kun en ymmärtänyt, en uskaltanut kysyäkään.

Pakko kertoa teille pari muistoa, jotka kertovat siitä kuinka lapsi voi asioita ymmärtää tai olla ymmärtämättä.

Ensimmäinen omituisuus olivat uskonnon tunnit. Meillä oli uskonnonkirja, jossa käsiteltiin jeesuksen tekoja yms. raamatun tarinoita. Koska lapsuuteni koti ei ollut millään tavalla uskonnollinen, enkä sitä kouluakaan käynyt, olin hyvin hämmentynyt. Opiskelin kiltisti sen mitä pitikin, mutta se suurempi ajatus tuon kaiken takana ei auennut. Että kuka jesse? oliko se taikuri? miksi se tapettiin? Miksi se haudattin luolaan? ja miksi se katosi sieltä? Ja miten tämä kaikki muka on mahdollista?
Muistatte varmaan sen laulua:" Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta, suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta."
Minä lauloin sen näin:" Lensi maahan enkeli, joutui sampi-tuulta, suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta"
Ja sitten minä påienessä päässäni mietin mikä on sampi-tuuli. En kysäissyt keneltäkään, ajattelin, että se on joku uskonnollinen termi, jota en ymmärrä. Sellainen joku ihmistehn vastustusrintama.

Maantieto oli myös ylivoimaista, ehkä sen takia, että kukaan ei muistanut näyttää minulle karttapalloa, ja olisin ymmärtänyt kokonaisuuden. Eurooppa, englanti amerikka, ihan sama asia.

Sitten se käsityö. Ei ymmärtänyt, ei osannut. Kotona auttoi äiti. Viisi puikkoa ja lankakerä ja siitä olisi pitänyt saada aikaan lapaset, siinä yhtälössä oli ihan liikaa viisi puikkoa ja lankakerä. veistoakin piti kokeilla, sen hallitsi, mutta pelkäsin sitä opettajaa, joten se siitä.

Liikuntatunnit, piinaa jota en vieläkään ymmärrä. En osannut oikein mitään, olin kömpelö ja aina joukkueen huonoin. Ja sitten joku keksi pitää niitä vihonviimeisiä urheilupäiviä, tai lähettää oppilaat yksin kartan kanssa metsään  suunnistamaan tai järjestää hiihtokilpailut, johon kaikkien on osallistuttava. Luistellessa leikittiin, kuka pelkää mustaa miestä-leikkiä ( nykyään se leikki ei ole sen niminen, koska se on rasismia). Minä kaaduin justiinsa ja aina. Koska en osannut sitoa niitä helkkarin luistimia tarpeeksi kireälle.

Ja sitten äidinkieli. Piti opetella mikä on substantiivi, adjektiivi, verbi ja pronomini. Opettaja kirjoitti taululle lauseen ja sitten jokaisen piti vuorotellen sanoa mikä sana kohdalle osunut oli. Ei ollut sitten hajuakaan mikä on mitäkin, lopputuloksen voittekin arvata.
Sama oli matikassa, pelattiin kertotaulu-bingoa, kaikilla oli bingotaulu täynnä numeroita, opettaja sanoi kertolaskun ja tulos oli oikea bingonumero. palkintona oikeasta rivistä, taisi olla keksi. En saanut koskaan keksiä, kumma kyllä.

Olin oudon näköinen ja pidin outoja vaatteita ( jotka olivat kyllä omasta mielestäni tooooosi hienoja).
Viidennellä luokalla opettajani keksi, että nyt tehdään sellainen iso plakaatti, johon kirjoitetaan kaikkien nimi ja sitten, kun myöhästyy tai unohtaa läksyt tms, joutuu käydä laittamassa raksin omalle kohdalle. Sitten pari kertaa kuukaudessa käytiin raksit läpi koko luokan edessä. Aina sanottiin oppilaan nimi, hänen piti nousta seisomaan, sitten sain nuhteet raksien määrästä ja sitten sai istua.
Minulla ei koskaan ollut rakseja, mutta sitten kerran. Olin unohtanut jonkun vihon kotiin ja opettaja käski minun mennä laittamaan raksin omalle kohdalle. Olin asiasta hyvin tuohtunut, sillä eräs toinen tyttö, jolla oli myös kerran vihko kotona, ei raksia saanut. Nielin silti hiljaa kohtaloni.

Kerran pillahdin itkuun, kun opettaja yritti pakottaa minua syömään lautasen tyhjäksi. En syönyt.

Yläasteella oli helvettiä, ihan puhtaan kiusaamisen takia.
Lukio oli onneksi jo helpottavaa ja lähihoitajaksi opiskelu oli jopa mukavaa.

Nythän nuo koulujutut jo vähän huvittavat, mutta silloin ne olivat totisinta totta. Uskon, että nykyaikana opettajat ovat hiukan erilaisia ja suhtautuvat lapsiin hiukan lempeämmin. Opetustavatkin taitavat olla hiukan erilaisia.
Mutta minun kouluaika oli hyvin epämielyttävää, mutta aika aikaansa kutakin.

Pienen hirmuliskon tunnustuksia

Tähän aikaan vuodesta tuntuu, ettei tämä ikitalvi lopu ikinä.
Masennus voittaa, mutta pikkuhilojaa se kesä koittaa. Hoen itslleni jatkuvasti sitä mantraa. Olen jo Ostanut itselleni uudet sandaalit ja pari muuta kesävaatetta.

Olen silti huomannut, että minussa asuu pieni hirmulisko, enkä pidä siitä ollenkaan.
Näennäisesti kiltti Hirmis on oikeasti aivan kamala, enkä oikeastaan pidä siitä ollenkaan.  Takkutukan kanssa tämä Hirmis nostaa päätään oikein kunnolla, tai ehkäpä se on niin, että se nostaa sitä kaikkien kohdalla yhtä paljon. Takkutukka vaan joutuu sen vaikutusalueelle useimmin ja hänelle se Hirmis uskaltaa kiljua päin näköä. Työelämässä tämä ihana pieni Hirmis sentään yrittää pitää jonkinlaisen suodattimen suunsa edessä.

Minä olen nopea liikkeissäni, kestän kipua ja sisua löytyy vaikka muille jakaa. Organisoin ja järjestän. Suopeana ihmisenä hymy huulilla kerron, että jokainen olkoon sellainen kuin on, mutta Hirmis haluaa, että kaikki ovat sellaisia kuin minä.
Hirmis ei siedä hitautta. Hirmis ei siedä pohtimista. Hirmis ei siedä panikointia, Hirmis ei siedä sitä, että jollain iskee pelko kurkkuun. Hirmis ei pidä tehottomista ihmisistä. Hirmis on anteeksiantamaton ja kova.
Hirmis on osa minua, enkä hänestä pidä. Tiedän myös sen, että Hirmis ei ole minuun muuttanut ihan muuten vaan, Hirmiksen käytös on opittua.

Työelämässä Hirmiksellä on äärettömän vaikea työskennellä hitaiden ihmisten kanssa. Siinä vaiheessa, kun muut vielä suunnittelevat, on Hirmis jo toteuttanut ja laittanut ja tehnyt. Eikä Hirmis voi ymmärtää, että se häiritsee jotakin. Hirmis menee kuin salama, kerkeää tehdä asiat ennen muita ja sitten suuttuu muille, kun eivät tee mitään.

Hirmis tuli erittäin konkreettisesti esille tässä päivänä eräänä. Olimme Takkutukan kanssa ajamassa autolla, tai siis hän ajoi. Oli hiukan epävarma auton kanssa ja jännitti. Olimme isossa risteyksessä, meidän piti kääntyä vasemmalle ja liikennevalosysteemi oli meille molemmille tuntematon. Sillä vasemalle kääntyjille oli yksi valo ja emme todellakaan tienneet onko meidän mentävä kun valo palaa, vai kun ei mitään valoa pala. Olimme jonon ensimmäisenä ja takanamme oli rekka. Takkutukka hiukan panikoi tilanteessa ja mitä tekee Hirmis?
vastoin kaikkia tapojani Hirmis avaa suunsa ja alkaa huutaa kuin syötävä. En koe, että noita kaikkia sanoja kannattaa toistaa tässä kohtaa, koska suurin osa niistä asioista ei ollut kauniita.
Koko automatkan Hirmis puhisi ja puhkui hyvä, ettei itse hypännyt auton rattiin ja näyttänyt, että miten sitä oikein kuuluu ajaa, että ei arastella ja kaasu pohjaan ja menoksi. kaikki voivat arvella, että tästä syntyi hiukan isompi kriisi.
( Muistini sopukoista kaivan erään reissun välillä Tampere-helsinki, kun olin juuri saanut ajokortin, isäni istui pelkääjän paikalla ja koko matkan puhisi puhkui, neuvoi ja paineli kauhuissaan olematonta jarrua ja kaasua, hm....)

Hirmis ei siedä kaupoissa hitaista ihmisiä, Hirmis ei siedä hidasta kävelyä, Hirmiksen mielestä mennään, kun mennään eikä meinata. Hirmiksen mielestä vain heikot pyytävät apua. Hirmis tekee tehokkaasti kaikkien muidenkin työt, kun ei ne muut kuitenkaan kerkeä. Hirmiksen mielestä vain heikot ovat sairaita ja kovat kundit menee pää kainalossa eteenpäin.

Hirmiksen kesytys saa puolestani alkaa, sillä kukaan ei halua Hirmistä ystäväkseen. Hirmis on ilkeä ja polttaa itsensä loppuun omassa täydellisyydessään. Hirmis kun tietää ja osaa. Paremmin kuin kaikki muut.

Olen pahoillani Hirmiksen puolesta. Jonain päivänä vielä pääsemme elämästä yhteisymmärrykseen Hirmiksen kanssa. Toivottavasti.