Syntymää

Olenhan tässä kesän postauksissa kertonut, että Lippe on tiineenä. Minulla oli ilo ja kunnia olla penikoinnin ajan Lippen seurana kasvattajan kennelissä.
Lippen mahasta putkahti maailmaan seitsemän ihanaa pötkylää.
Tämä penikoiminen oli vain hiukan vakavampi kuin yleensä. Lapsivesi oli vihreää, se tarkoittaa, että jonkun pennun istukka on irronnut ja tästä seuraa hapenpuute ja pennun menehtyminen. Kiire oli myöskin siksi, että Lippellä ei supistukset alkaneet lainkaan.

Koira pakattiin autoon ja eikun vauhdilla lähimpään päivystävään eläinlääkäriin, koska sattui olemaan lauantai.
Lippelle laitettiin tassuun kanyyli, jota kautta laitettiin kalkkia ja oksitoniinia, jotka auttavat supistusten alkamiseen. Johan suopistukset alkoivat ja Lippe pullautti kolme pötköä.
Siihen eläinlääkärin lattialle.
Mutta sitten supistukset loppuivat, uudet lääkeannokset eivät auttaneet ja loput pennut oli leikattava ulos. Koirilla on pentujen tarkkaa lukumäärää hyvin vaikea arvioida, sillä ultra ja röntgen eivät anna luotettavia tuloksia, koska ne pennut ovat hyviä soluttautumaan emon mahan syövereihin.

Ei siis auttanut muu kuin jättää Lippe eläinlääkärin hoivaan ja mennä tunniksi viettämään aikaa. Tunnin kuluttua saavuttuamme eläinlääkäriin, oli meitä vastassa nukkuva emo, jolla oli seitsemän pientä kääröä etsimässä jotain imettävää.
Soitin Takkutukankin paikalle ihastelemaan vastasyntyneitä.
Kun Lippe hiukan tokeni, nostettiin pennut pahvilaatikkoon, jossa oli pyyhe ja lämmenvesihanskoja. Lippe oli kanssani auton takapenkillä.
Kotiin päästyämme Lippe pääsi omaan pentupesäänsä ja pötkylät autettiin nisille imemään. pienestä tokkurasta huolimatta tuore äiti alkoi jo hoitaa poikasiaan.

Pienet koiranpennut ovat sokeita ja kuuroja. Ne nukkuvat ja imevät maitoa. Kakkaavat vähän, emo syö kakan, nuolee poikasia ja pissattaa ne nuolemalla. Emon nuoleminen auttaa mm. poikasten verenkiertoon.
Lippe jaksoi ensimmäiselle pienelle uloskäynnille illalla.
Siinä sitä sitten istuttiin ja tuijoteltiin.
Vähän myös pidettiin silmällä, koska usein keisarileikkauksen läpi käyneet emot hylkivät aluksi pentujaan, Lippen kanssa ei mitään tällaista ollut havaittavissa ja haavakin oli siisti ja ilmeisen kivuton.

Eilen pennut täyttivät viikon. Ne ovat kasvaneet suunnattomasti. Syntymäpaino oli n.200-300g ja on jo nyt paljon enemmän.
Torstaina menemme Takkutukan ja parin muun koiraihmisen kanssa katsomaan pentuja ja Lippe-mammaa.

Hauska yhteensattuma oli, että siitä samasta eläinlääkärihuoneesta, josta 2,5 viikkoa aikaisemmin olin poistunut kuolleen Kukka-kissan kanssa poistuttiin nyt laatikollisen vastasyntyneitä ja pöhnäisen äidin kanssa.
Näin sen ympyrä sulkeutuu.

Kalle-kissa voi hyvin, viettää laatuaikaa kahdestaan Takkutukan kanssa.

Kävin ensimmäisen kerran yli kahteenkymmeneen vuoteen sienimetsällä Saarenmiehen kanssa, hän keräsi kylläkin marjoja, minä löysin ison kasan lampaankääpiä, se yksi harva sienilaji, jonka tunnistan. Takkutukka tuli ne paistamaan.Sain Saarenmieheltä myös laatikollisen omenia, tein eilen elämäni ensimmäisen  omenapiirakan, hyvää tuli.

syksystä talveen

Minulla on äärettömän ristiriitaiset tunteet syksyn suhteen.Toisaalta syksy on kaunis vuodenaika, kuulas, kirpakka ja värikäs. Ensilumikin on kiva asia. Aamulla ohuessa jäässä olevat vesilammikot ja lasten ensimmäiset pulkkalaskut mäessä, jossa ruoho vielä pilkistää.
Mutta, kun se pimeys ja kylmyys, se kestää niin todella kauan.
Eikö syksy voisi kestää pari kuukautta ja talvi sellaisen kuukauden päivät ja sitten taas kevät ja kesä kehiin.
Tai voisin nukkua talviunta, nukahtaisn tuossa lokakuun puolessa välissä ja heräisin huhtikuun alussa.

Inhoan pimeää, jatkuvaa pimeää ja kylmää. Sitä, että kun työntää nenänsä ovesta ulos, pitää pukeutu eskimoksi. Tukka on aina huonosti pipon alla, housut ei mahdu päällä, kun alla pitää olla kunnon pitkät kalsarit ja kaupassa on hiton kuuma, koska pitää raahata niitä hemmetin toppavaatteita mukana.
Ei kiva.
Ja sormet on aina jäässä.
Se pahin, se on joulu. Sen voisi pyyhkiä kalenterista yli. Yritä nyt sitten päättää olla viettämättä joulua, kun kaikki muut sitä viettävät.Ja touhuavat ja stressaavat ja ostavat lahjoja ja hymyilevät niin, että ikenet kiiluu.

Ja tätä kaikkea ennakoi syksy. Syksyllä kaikki kuolee hiljaa, valmistautuu talvehtimaan. Linnut lähtevät ja viisaat eläimet painuvat talviunille.

Vaikka yritän tähän pakolliseen, pitkään ja pimeään vuodenaikaan suhtautua edes jotenkin positiivisesti, niin tökkii. Mutta siis, kuten sanoin, olen ajatellut hankkia sukset. Tuossa viereisen järven jäällä, kun on aina hitsisti latuja ja on suoraa, ei ole ylä- ja alamäkiä.
Olen viimeksi hiihtänyt Norjassa vuonna 1991, pakotettuna ja itkien.
Saas nähdä kuinka luistaa nyt 20 vuotta myöhemmin.
Luistellut olen viimeksi myös pakotettuna joskus 90-luvulla, ehkä pitää sitäkin harjoitella, keskellä yötä yksin, kun päässä on kypärä ja pitää muistaa ranne- ja polvisuojat.
Pyöräänkin pitäisi hankkia talvirenkaat ja katsoa uskallanko ajaa talvella, sitä en ole koskaan tehnyt. Olen kuiten aloittanut pyöräilyn vasta nyt uudestaan, monien vuosien tauon jälkeen.

Huomenna lähden koirakätilöksi, tai ainakin henkiseksi tueksi.Lippe kun on siellä kasvattajan kennelissä tekemässä pentuja, menen sinne joksikin aikaa avustajaksi.
Kun sieltä kotiudun, olen pari viikkoa kotona, laittelen mökkiä syyskuntoon ja sitten lähden Helsinkiin, siskon luokse pariksi viikoksi. Siellä kun tarvitaan tilapäisesti lastenhoitajaa.
Odottelen tässä uutta päätöstä KEVAlta, voihan se tietysti olla, että sieltä tulee hylky uuteen kuntoutustukihakemukseeni ja olen lokakuunalusta, vapaassa pudotuksessa. mutta en halua tai jaksa miettiä sitä.

Kaikista eniten hirvittää, tuleva kevät. Tai vain yksi asia siinä. Silloin tulee täyteen kaksi vuotta sairaslomaa. Eikä minulla ole aavistustakaan, että mitäs sitten. Saanko jatkaa eläkettäni, vai olenko pakotettu töihin. En edes viitsi miettiä sitä tämän enempää.... Muuten tippuu pää, jo ennenkuin syksy kerkeää kunnolla alkaa.

Viimeinen matka

Kukka, pieni ihana kissani, lähti tästä maailmasta, eilen keskiviikkona. Vanha kissahan hän oli, pitkään ollut jo laiha, mutta jaksoi leikkiä, syödä ja pestä itseään. Tiistai iltana Takkutukka oli huomannut, että kaikki ei ole enää hyvin. Hän soitti minulle keskiviikkoaamuna ja sanoi, että nyt on aika tehdä päätös.
Hyppäsin hetimiten bussiin ja matkasin Takkutukan luo. Ennen sitä kävin kyllä alkossa, ostin Takkutukalle viskiä ja minulle mansikka kuohuviiniä.
Nähtyäni Kukan ymmärsin, että nyt on aika. Eläinlääkäristä löytyi aika klo. 14.00. Soitin samantien Saarenmiehelle ja kysyin saadaanko tulla hautaamaan Kukka. Vastaus oli tottakai.
Siinä sitten paritunti vietimme Kukkaa halaille ja pusitellen, itkien.
Naapuri vei meidät autolla eläinlääkäriin, Kukka matkusti sylissäni filttiin käärittynä. Eläinlääkäriasemalla oltiin kovin ystävällisiä, pääsimme odottamaan toimenpidehuoneesen, Kukka oli hiukan hermostunut, mutta rentoutui nopeasti ja alkoi torkkumaan. Eläinlääkäri oli erittäin ystävällinen nuori nainen. Kukka sai ensin nukutusainetta, jaksoi vielä vähän vastustella piikkiä. Siihen hän sitten nukahti, silittelyyn ja pussailuun. Meidän itkuun. Kymmenen minuutin kuluttua eläinlääkäri tuli uudelleen. Sanoi vielä antavansa anestesialääkettä suoraan sydämeen ja sitten myrkkypiston. Kukan sydän vielä löi, mutta muuten hän oli onnellisesti muissa maailmoissa. Kenties leikkimässä vihreillä niityillä ja syömässä katkarapuja.
Eläinlääkäri kysyi haluammeko siirtyä viereiseen huoneeseen odottamaan kun hän pistää sydämeen. Emme halunneet.
Olemme molemmat nähneet eläimen kuolemia ennenkin ja piikkejä. Siinä sitten vielä Kukkaa silitimme, kunnes lääkäri ilmoitti, että nyt on sydän pysähtynyt.
Käärimme Kukan tuttuun kukkakankaaseen ja laitoimme hänet kassiin. Kukka matkusti takaisin sylissäni, se oli kuin kerälle nukahtaneena, pehmeä ja lämmin, silitin sitä koko matkan.
Kotiin päästyämme haimme kotoa kuohuviinipullon ja soudimme saareen.
Kukka sai kauniin hautapaikan veden äärestä. En halunnut Kukalle mitään muistopaikkaa tai muutakaan, siksi päätimme sen haudata saareen, jonnekin vähän kauemmaksi.

Joimme vielä kuohuviinit.

Koko ilta meni puoli huurteessa ja vielä on tämä päiväkin mennyt. Kyyneleet ovat kastelleet poskeni, kun tätä kirjoitan. Ottaa koville.
Mutta yritän lohduttautua, Kukka eli hyvän ja pitkän elämän. Huonontuminen tapahtui äärettömän nopeasti.Kuolema oli rauhallinen ja hautapaikka kaunis.

Näin se elämä menee, Lippe odottaa viimeisillään pentuja ja Kukka kuolee. Kalle ei onneksi ole moksiskaan. Haluan uskoa, että se jotenkin ymmärsi, että Kukka oli sairas ja sille oli hyväksi lähteä.

Lepää rauhassa rakas Kukkani, minun poikani ja Takkutukan oranssiapina.