Karvat

Mielestäni jokaisen naisen pitäisi ainakin kerran aikuisiässä leikata hiukset, siis ihan pois kokonaan, tai ainakin siilitukka.
Hiuksethan ovat uusiutuva luonnonvara, joten ne kasvavat takaisin, ehkäpä vielä parempina kuin alunperin.

Hiuksethan on sinänsä aika turha karvapesä. Tietysti kalju saattaa palaa auringossa. tai hyttyset ehkä vähemmän karvaista päätä, tai ainakaan siinä ei näy puremat.
Siinäpä se sitten olikin.
Juuri on hiuksessa se elävä osuus, muutenhan se on kuollutta, hius meinaan.

Kuka on keksinyt, että naisella on oltava pitkät hiukset, kuka on keksinyt, että pitkät hiukset ovat naiselliset ja kuka on keksinyt kirjoittaa raamattuun, että hiukset ovat naisen kruunu. Se on tietysti se sama heppu, joka on keksinyt islamin-uskossa huntu-säädöksen.
Ovat yhdessä lyöneet viisaat päänsä yhteen.

Se joka keksii miksi pitkät hiukset ovat käytännölliset, kertokoot sen minulle. Tietysti niihin voi pyyhkiä rään nenästä ja kaiken suun ympärille kertyneen moskan ja niitä voi pureskella.

Hiukset ovat puhtaasti ulkonäöllinen juttu. Pitkiä hiuksia voi laittaa, ne voivat kaunistaa, ne voivat olla huomion kiinnittäjät.
Pitkät hiukset vaativat aikaa, hoitoa ja kärsivällisyyttä.
Itse inhoan sekaisia ja takkuisia ja huonosti hoidettuja hiuksia ( ellei se ole tarkoitus).
Työssä ollessani minä olin se, joka letitti tyttöjen hiukset ja hyvä, etten työkavereidenkin.

Hiukset ovat siis huomionhakua varten.
Näin kerran kaupungilla erään naisen, hän oli meikkaamaton, vaatteet olivat harmahtavat ja ehkä hän oli hiukan pullea. Hyvin mitäänsanomattoman näköinen.
Miksi huomioni häneen kiinnittyi?
Hiusten takia
Hänellä oli hiukset takapuoleen asti. Ohuet ja maantienväriset, mutta pitkät. Tosiaan hyvin ohuet, mutta pitkät, huonokuntoiset, mutta pitkät.
Ehkä juuri nuo hiukset olivat se juttu, millä tämä nainen sai itselleen itsevarmuutta ja huomiota.
Tai, kunhan arvailen.

Itsevarmuuden ja elämän ei pitäisi olla kiinni hiuksissa tai vaatteissa, ei ulkonäössä tai meikissä. On helppoa, vetää jalkaa verkkarit ja mennä aina silloin tällöin meikittä kauppaan, kun tietää, että hetkessä saa maskin takaisin naamaan.
Mutta mennäpä julkisuuteen ilman hiuksia. Hiuksettomuuden saa peitettyä vain pipolla tai peruukilla.  Eikä niitä saa ihan hetkessä takaisin.
Kuten sanoin, mielestäni jokaisen naisen tulisi aikuisiällä, edes kerran ajaa hiuksensa pois tai siiliksi. Silloin ei voi peittää mitään ja on jotenkin täysin paljas.
Ja onhan se hirveän helppo hoitoista. Rahaa ja aikaa säästyy hurjasti
.
Ajoin kerran kulmakarvatkin pois, ihan vain kokeillakseni, ei muuten ollut hyvä kokeilu.
Ja parrattomat miehet, parta pois ja paljastakaa kasvonne.
Kokeilkaa naiset myös kävellä ilman rintsikoita julkisesti, näyttäkää ketunnenät ja rusinasäkit.
Olkaa itsevarmoja, koska olette omia itsejänne, ei sen takia mitä ulospäin näkyy.

Ja nyt kun karvoista puhutaan, laitetaan loppuun kuvat parista karvakasasta.

kukka ja Kalle

Kukka ja Lippe

Suomenpystykorva, joka on Lippen hyvä kaveri

Kukka aka. joulukalkkuna

Opaskoira, joka on myös Lippen kaveri

Raastavaa rakkautta

Muistelin tässä taas omia kouluaikojani.

Lähinä opettajiani.

Minulla taisi olla joka vuosi eri opettaja, ei, viidennellä ja kuudenella oli sama täti.

Kuten olen monta kertaa maininnut olin kiltti ja hiljainen keskiverto-oppilas, helppo ja mukava tapaus. Osasin lukea jo ennen kouluun menoa. Kouluun menin suoraan kotoa, en käynyt eskaria tai mitään valmistavaa koulua.

Koulussa en koskaan pysynyt perässä. En oikein ymmärtänyt, enkä sitten uskaltanut edes kysyä.

Tulin kouluun kauempaa koulukyydillä, joten olin aivan ulkona kaveriporukoista, jotka asustelivat lähellä, kävelymatkan päässä.

Minä kuljin bussilla tai taksilla, matkaa oli kuitenkin sen verran.

En muistele kouluaikaa lämmöllä. Ahdistavana ja kamalana ennemminkin.

Jälkeenpäin olen miettinyt opettajien suhtautumista minuun. Ehkä olin sellainen kiltti ja kiva, perheestä joka tunnettiin hyvin pienellä paikkakunnalla, että kukaan ei ottanut asiakseen puuttua.

Tottelin aina ja heti.

Sellaiseen ei puututa yhtään niin helposti, kuin häiriötä aiheuttavaan oppilaaseen.

Minulla oli kovin traagisia rakastumisia läpi kouluaikani.

Toisella luokalla, rakastuin tulisesti isosiskoni luokkakaveriin. Hän oli minua viisi vuotta vanhempi. Iso seiskaluokkalainen. Hän oli aivan ihana, en kyllä nyt enää muista hänen nimeään. Hän eli ja oli vahvasti läsnä minun omassa pikku maailmassani.Hän kulki kouluun samalla koulubussilla kuin minä.

Voi kuinka hänestä unelmoin, valmistin hänelle kirjeenkin, jossa oli sydäntikkari ja jotain sydäntavaroita. En koskaan sitä uskaltanut antaa.

Siskoni on minua siis viisi vuotta vanhempi ja olin itseasiassa kaikkiin hänen luokkansa poikiin aina raastavasti rakastunut.

Minulla oli harrastus, katselin siskoni luokkakuvaa ja kuuntelin muumisatua korvalappustreoilla, kuvittelin, että nuo ihanat pojat näyttelivät osaa rooleista ja minä toki sitä ihanaa Niiskuneitiä. Tämä oli siis vuonna 1987, samana vuonna kun minulta oli leikattu aivokasvain ja olin kalju ja kipeä.

Viidennellä luokalla, kun olin 11 vuotta rakastuin tulisesti naapuriluokan opettajaan. Hän taisi olla silloin noin 30 vuotias, nuori opettaja, jolla oli pieni lapsi ja vaimo. Hän oli niin ihana.

Halusin niin kovasti olla hänen silmissään kaunis ja taitava. En kuitenkaan ollut. Halusin niin kovasti, että hän olisi kiinnittänyt minuun huomiota ja rakastunut minuun.

Unelmani ei toteutunut.

Googlasin tämän opettajan tässä päivänä eräänä ja siellä hän on yhä vieläkin opettajana samassa vanhassa koulussani.

Hän on viisissäkymmenissä ja hänen lapsensa taitavat olla parikymppisiä.

Että terveisiä vaan.

Yläasteen suurista rakkaustarinoista en edes viitsi kertoa, koska ne olivat aina hyvin yksipuolisia ja raastavia. Kun en edes ollut kaunis ja ihana.

Rakastuin aina surkeasti ja täysin saavuttamattomissa oleviin poikiin. Olin ujo, enkä koskaan uskaltanut lähestyä ketään, korkeintaan lähetin nimettömiä kortteja. Ja toki harjoittelin nimeni kirjoittamista pojan sukunimellä.

Etsin niin kovasti rakkautta ja halusin niin kovasti tulla rakastetuksi.

Ne poika raukat jotka olivat ihastuneita minuun jäivät täysin vaille huomiotani, koska minä rakastuin niihin komeisiin ja kaukaisiin.

Voi sitä raastavaa rakkautta.

kahellaa

Tein pikareissun Helsinkiin. Aamulla lähdin illalla tulin takaisin. lähemmäksi 10 tuntia tuli junassa istuttua, mutta kyllä sen kestää, paitsi, että oli kylmä, junassa nimittäin.
Pikareissulle oli syynsä, hoitavan psykiatrin tapaaminen.
En jaksanut jäädä kaupunkiin sen pidemmäksi aikaa, joten pikareissu oli ihan hyvä ratkaisu. Sain hetken katsella kaupungin huumaa, ruskeaa lunta ja loskaa ja muistin miksi en lainkaan kadu päätöstäni muutosta pikkukaupunkiin.

Tapaamisen syynä oli päivittää tilannetta; kirjoittaa kasa uusia reseptejä ja uusi B-lausunto jatkoa varten.
Lausunto tulee postissa perässä.

Tässä kohtaa tulee uudestaan ja uudestaan aina kelailtua taaksepäin, oma "sairaushistoriaansa"
Pitkäaikaisesta masennuksesta puhuttaessa, tarkoitetaan masennusta joka on kestänyt tuollaiset parisen vuotta. En voinut olla miettimättä, miksi kutsutaan masennusta, joka on kestänyt 17 vuotta. Se on aika paljon se, pitkälti yli puolet elämästäni.
Olin 14, kun huomasin ensimmäiset oireet. Tuijotin huoneessani jääkiekon MM-kisoja ja tajusin, että tämä ei nyt oikein skulaa, tämä homma. Ei jääkiekko, eikä minun elämä.

Odotin vielä kuitenkin toiset 14 vuotta, ennen kuin kerroin lääkärille asiasta ( tai edes kenellekään). Siis elämästäni, en jääkiekosta. Lääkäri oli samaa mieltä kanssani, ettei oikein toimi.

Olin kuitenkin siihen asti hoitanut elämääni mallikkaasti.
Ammatti, kyllä
Työpaikka, kyllä
Kunnallispolitiikka ja kirkon hallitsevat elimet, kyllä
Täydellisyys, kyllä
Ihmissuhde, kyllä ( vaikkakaan ei kovin...normaali)
Paitsi, että aina kun olin yksin kotona, mietin vaan, että miten jaksan ja selviän.Usein ajattelin, että jos laatikossani olisi ase, löytyisivät aivoni jo peräseinältä. Lähinnä siksi, että muut tavat päättää maallinen vaellus ovat hitaita ja niissä jää liikaa aikaa miettiä. Tietysti metron alle voi dyykata, mutta onko sitten oikein traumatisoida muita..?

Siitä saakka olen syönyt lääkkeitä ( joita syön edelleenkin, paljon ja joiden nimeen vannon, edelleenkin) ja istunut terapiassa.
Omavaltaisena päätöksenä päätin lopettaa terapian kuukausi sitten, en ole enää kokenut, että saisin siitä irti mitään. Lapsuus on sahattu millin paloihin, nuoruus ja aikuisuus samoin.
Olen saanut puhua ja käsitellä asioita, mutta tuntuu, että nyt riitti. Asioita ei voi enää muutta, ihmisiä ei voi muuttaa. tapahtuneet ovat tapahtuneita.
Jossain vaiheessa sen vain huomaa hyväksyvänsä.

Nyt sitten tullaan tähän päivään.
Minä olen väsynyt ja kyllästynyt, minä olen aivan valmis täysipäiväiseksi eläkeläiseksi. ( Kun se vaan ei ole minusta kiinni)
Olen ollut pienestä asti tällainen samanlainen.
Ylihuolehtiva, ylistressaava, yksinoleva, ujo ja sulkeutunut. Pitänyt yllä naamiota, jonka takaa kukaan ei olisi arvannut kysyä, että onko jotain vialla.
Pienestä pitäen elin omassa maailmassani, enkä oikein kokenut kuuluvani mihinkään.
Olen sellainen yhä edelleen.
Mutta jos tarve vaatii, voin vetää tuon naamioni takaisin naamalle ja huijata ketä vain.
Ja siihen vielä suuri sarja surkeita sattumuksia, joita elämääni on mahtunut, ei suinkaan omaa syytäni, mutta joskus elämä vain on sellaista. Joskus kasa vääriä ihmisiä laitetaan yhteen ja sitten syntyy pohjaanpalanut maitokattila.

En jaksaisi enää kuunnella lääkäreiden, kelan, kevan...... Mielipiteitä minusta, en jaksaisi vakuuttaa, että ei minusta enää taida olla tähän hommaan.

Jaksaisin elää hyvää elämää, jos saisin elää sitä omaa tahtiani. Mennä hitaasti ja kahella.
Eikö tämä nyt jo hemmetti vieköön riitä?
Minusta tämä riittää.
Jos saisi vielä päättävät tahot vakuutettua asiasta.
Olenhan vasta 31, mutta olen nähnyt ja kokenut jo ihan tarpeeksi.
Nyt ei enää jaksa.
Sillä minä olen minä, enkä minä radikaalisti tästä mihinkään muutu. En hyppää eräänä aamusta sängystä, huuda, että elämä on ihanaa ja lähde juoksulenkille.

Kyllä tämä jo riittää.

En löytänyt tätä you tubesta, mutta sanat on aina jotenkin kolahtaneet. Taitaa löytyä Mariskan Suden hetki-albumilta

Kahellaa Lyrics

Mariska

kaada mulle lisää ja oon käsissäsi vahaa
en enää muista enkä tiedä mitään pahaa
otetaan iisisti ei pidetä kiirettä
kaiken myöhemminkin kerkee, nyt tiedän että
jutut tapahtuvat omalla painolla
meidän ei tarvitse muuta kuin olla
´amanha, mais tarde´ toi suomenna
jos ei tänään niin ehkäpä huomenna
tai ensi vuonna mahdollisesti ei koskaan
mut ei se mitään mä en muuta tahtoskaan
kuin kärsivällisyyttä ja malttii
vaikka moni hiessä polkeekin asfalttii
oisko sulla vähän aikaa jäädä mun luokse
ei kait se haittaa vaikken täysillä juokse
tuun hitaasti perässä kävelen takana
kyl mä toiset vielä löydän kun osote on sama

(chorus)
kahellaa - ihan rauhassa ollaan
ja kahellaa - mukavia jutellaan
kun kahellaa - laiskotellaan
vielä pitkän ajan päästä tätä hetkee muistellaan

hitaasti hyvä tulee ei tarvitse kiirehtii
kyllä sen joku toinen päivä vielä ehtii
ota rennosti anna kaiken vain mennä
älä mieltäsi turhaan hämmennä
päästä irti mikä, kuka on rakas
jos on tarkoitus se tulee vielä takas
viisas mies sanoi: kaikki aikansa ottaa
hyvät jutut tulevat sille joka odottaa
odottaa ja odottaa ja odottaa
kellon kanssa kulkevat ajantajun kadottaa
päivästä viikkoon, kuukauteen, vuosiin
vaikka mieli tekis tarrautua kiinni murto-osiin
niin ei tämäkään hetki ole pysyvä
nojaa vain taakse ystävä hyvä
lepää vielä vähän ja sit silmäsi avaa
viehätys onkin siin et kaikki on katoavaa

chorus

kaiken päätteeksi vaikket pitäisi hoppuu
huomaat eräänä päivänä että aikasi loppuu
muistatko sit kun me laiskoteltiin?
yhtenä iltana niitä näitä juteltiin?
puhuttiin paljon mutta tehtiin niin vähän
tuntuu eiliseltä ja sit päädyttiin tähän
matkaa venytin niin paljon kuin taisin
pitkään vei et palasit takaisin
mut siinä taas olet, lihaa ja verta
aivan niinkuin kauan sitten eka kerta
hitaan varmasti määränpäätä lähestyn
nautin lopun alusta nyt kun vielä pystyn
en polta puhki mutten hukkaankaan heitä
mennään samaan suuntaan vaikkakin eri teitä
josta kaikki vievät tummien kivien alle
mummin viereen malmin hautausmaalle

chorus [x2]

kahellaan...

kaiken pelastanut, kuolleena löydetty

Tässä on wonder woman. Ei paha.
Minun sisälläni asuu juuri tällainen, ulkokuoreni ei näytä tältä.. katso edellistä postaustani.
Mutta omaan hänen henkensä.
Minä pelastan hinnalla millä hyvänsä.
Tahtoi joku sitä tai ei.
Olen harrastanut sitä pienestä pitäen. Olen kovasti halunnut tehdä kaiken hyväksi. Parantaa, poistaa kärsimyksen. Olisi hirveän helppoa, jos osallistuisin sotien vastaisiin mielenosoituksiin, olisin animalian ja amnestyn jäsen ja vihaisin terroristeja.

Mutta kun ei, se olisi liian helppoa.Haluan mieluummin poistaa kärsimyksen läheisimmiltäni. En halua, että rakkaani joutuvat kärsimään. Haluan rakastaa kuin jumala, viedä pahan pois.
Ottaa ne mieluummin itselleni, sillä minä jaksan.
Se olisi hirveän helppoa, jos olisin wonder woman, jumala tai spider man. En kuitenkaan ole. Voin pukeutua kuin he, mutta kun ei ole maagisia ihmevoimia jää yritys aika huonoksi.

Arvatkaa vain mitä oli olla töissä lastenhoidon parissa? Sydämeni valui verta, jokaisen lapsen kohdalla, jonka minä koin hiukankin kärsiväksi. Olisin niin mielelläni pelastanut jokaisen lapsen ja työntekijän ja kaikki. halusin helpottaa kaikkien elämää.

Eikö kuulosta kovin ihanalta ja hyvältä päämäärältä. Kyllä se kuulostaa, mutta todellisuus ei ole sitä.

Niin, pelastettavat kun eivät pyytäneet pelastusta. Ottivat sen vastaan kun saivat, mutta olisivat hyvin selvinneet ilmankin. Varsinkin aikuiset.

Mitä tästä kaikesta seurasi:
-väsymys
-vittuuntuminen
-turhautuminen

Väsyminen on aivan selvää, kaikki varmaan ymmärtää sen.
Mutta se vittuuntuminen. Kun marttyyrius ja väsymys sekoittuu, syntyy siitä vittuuntumista.

Että eikö perkele kukaan muu osaa kuin minä, onko nuo muut täydellisen saamattomia, lopettaisi valittamisen ja ottaisi itseään niskasta kiinni ja potkisi vähän perseelle itseään. Niinhän minäkin raukkaparka olen aina joutunut tekemään, voi minua pientä.
Säälikää minua! Osoittakaa rakkautta ja kiitollisuutta.

Värin ja satapata miinusta.
Kun kukaan ei pyytänyt.

KUKAAN EI PYYTÄNYT.

Pelastajan ura olisi helppo lopettaa, päättää vain, että stop. Mutta ei se niinkään mene, se on kasvanut minun sisään ja jättänyt jälkensä.
Voin vain helpottaa omaa oloani.
-Voin välttää ammatteja, joissa pitää pelastaa, ihan ammatin puolesta.
-Voin muistuttaa itselleni olevani aikuinen, ja ympärilläni olevien ihmisten olevan aikuisia. Aikuiset osaavat ihan itse avata suunsa.
-Voin lopettaa välittämisen ja antaa olla, kunhan en satuta ketään. Koska minun ei tarvitse lopettaa sotia, pelastaa jokaista eläintä, vastustaa markinataloutta, olla pihirahansäästäjä, boikotoida cocacolaa, ottaa kantaa maahanmuuttoasioihin tai homoavioliittoihin.
-Minun ei myöskään tarvitse olla iloinen ja puuhakas.

Voin myöntää itselleni, että haluan ostaa tavarat valmiina. En halua leipoa ja näpertää päiviä pitkiä ( joskus se on kivaa).
En halua ostaa kaupasta lähi-ja luomuruokaa vaan haluan halpaa ja hyvää.
Käytän nahkakenkiä ja turkista jos haluan.
Käytän myös kemikaaleja, meikkejä shampoita, hiusvärejä.
Syön lääkkeitä, en usko luontaistuote hömppään, ainakaan itseni kohdalla. lennän ja matkustan, jos haluan.
Ja saatan ostaa henkkamaukasta tai ikeasta lapsityövoimalla tehtyjä vaatteita.

Tiedän olen kamala, mutta luontoon en heitä roskia ja soitan piipaa-autoja tarvittaessa.
Jotain sekin.

On aika yrittää tappaa tai ainakin lannistaa sisäinen wonder womanini, sillä se tappaa hiljalleen.
On paljon tärkeämpää, opetella leikkimään peiton alla kuollutta, kuten lääkärini minua ohjeisti.

Siis minun kannaltani. Tämä ei ole yleispätevä kirjoitus, jonka tarkoitus on herättää ihmisiä näkemään totuus. Tämä kirjoitus koskee ihan minua ja minun sairauttani, jos joku saa siitä ideoita ne ovat vapaasti käytettävissä. mutta pakko ei todellakaan ole.

Nyt menen sohvalle makaamaan ja syljeskelemään kattoon, sen on kyllä riskialtista sillä räkäklöntit saattavat tipahtaa takaisin naamalle. Mutta elämässä on otettava riskejä.

ps. En halua lapsia, en jaksa huolehtia niistä.

muokataan!

Hän on Josie, hän on 26 vuotta. Hän esiintyy playboyssa.
Kuvat löytyivät iltalehden sivuilta, joissa kaunottaren kurveja kuvailtiin sangen runsaiksi. lehden mukaan kaunotarta se ei haittaa, hänelle pääasia on hyvä olo.
Lehti kuitenkin haukkuu bikinejä, ne kun ovat numeroa liian pienet.

Minun silmissäni tämä nainen edustaa kaunista ja suht´sopusohtuista naista. Luonnossa hän on kyllä varmaankin hoikempi kuin normaali kokoinen.
Hänellä on selluliittiä, kuten jokaisella naisella. Silti hänellä on hoikka vyötärö, ei näy makkaroita.
Samaisessa lehdessä on myöskin rantakuvia ihanista kaunottarista, luuta ja nahkaa olevista malleista ja elokuvatähdistä, heitä lehti tituleeraa kauniiksi ja unelmavartaloisiksi.

Tekisi mieli huutaa kovaa, että mitä V********A!

Naiselle on luontaista omata lihaa luittensa päällä. Naiselle on luontasta omata läskiä ja selluliittia.
Paraskin sanoja minä. Aloitin laihduttamisen 10 vuotiaana, yhä edelleen iskee tarve olla kaunis ja laiha.
En ole koskaan ollut mikään tikku. Omaan kyllä kapean uuman, mutta sitä onneksi kompensoi takapuoli ja reidet. Ja paksut nilkat, ne ovat aina olleet.
Sitten tuo naama puoli. En ole klassinen kaunotar, olen kaunis, mutta erilailla. Omistan silmälasit ja lyhyen tukan.
Tiedän, että minulle sopisi pitkä tukka, se korostaisi kasvojani ja saisi minut naisellisemman näköiseksi. Minulla on paksu, kihara ja tumma tukka, jos kasvatan sen. Mutta, jo pikkutyttönä halusin "sellaisen pystytukan, joka pysyy harjaamalla pystyssä", ihailin Annie Lennoxin tukkaa.
Olen aina välillä sitä koittanut kasvattaa, että minusta tulisi kauniimpi ja ihanampi. Naisellisempi. Olisi muille mieleen. Mutta kun ei, olen oma itseni lyhyessä tukassa.

Osaan kaikki laihdutusniksit, hyvät ja huonot. tunnen ruokasuositukset ja kalorit. Tiedän, pitää liikkua. (Inhoan liikuntaa.)

Mutta se minusta.
Uskallan väittää, että 99% itsensä muokkaamisesta tapahtuu muiden miellyttämiseksi. Tähän väitteeseen usea vastaa vihaisesti, ei itseni takia minä sen teen. Ei kyllä sinä muiden takia sen teet. Vasta, kun pystyy myöntämään, että muiden takiahan tämä, voi sitä hiukan alkaa tekemään ihan vaan itsensä takia.

Ulos mennessä meikataan, tai pukeudutaan muiden takia. Kuka sitä nyt itsensä takia, ei sitä omaa pärstää näe ilman peiliä.
En väitä, että sinä olisi mitään pahaa. Olen visuaalinen, tykkään katsella mielestäni kauniita ja persoonallisia ihmisiä.
Mutta liikaa on liikaa.
Ei naisen, eikä miehen kuulu näyttää luurangolta, kehoon ei kuulu laittaa vieraita esineitä, kauneuden vuoksi.
Rahaa ei tarvitse tuhlata uskomattomia määriä ulkonäköön.
Selluliitti ei lähde hieromalla.
Toimakseen keho, aivot, hormonit... kaikki tarvitsevat RASVAA!

Hiuksista vielä. Koska ne ovat usein huijausta. ne kiiltävät kauniit hiukset shampoo mainoksessa, eivät ole totta. Ne on tehty valoilla ja aineilla.
Suomalainen vaalea hius on ohutta ja on yleensä paremman näköinen lyhyenä. Mielestäni lyhyet hiukset ovat käytännölliset, ellei sitten halua pitää ponihäntää, minä en halua. Pitkiä hiuksia on hoidettava. Hoitamattomat pitkät hiukset ovat kamalat.
Kuka on keksinyt, että hiukset ovat naisen kruunu.
Ja että miehillä pitää olla lyhyet hiukset.
Kuka määrää miten minun pitää pukeutua?
Vaikka minulla olisi kuinka päärynävartalo ja sitä peittääkseni minun tulisi yläkropasa käyttää isoja kuoseja ja taas alhaalla vain yhtä väriä, niin laitan pallolliset housut jalkaani, jos haluan.

Ihminen on kaunis, haluttava, puoleensavetävä ja ihana, silloin kun hän on sinut itsensä kanssa. Silloin kun hänellä on hyvä olla. Ei silloin kun hän on muiden mielestä hyvän näköinen.
Peittäkää kotinne peilit pariksi päiväksi, kokeilkaa olla niin kuin teillä on hyvä olla.

Vietin uutena vuotena sokeiden kanssa aikaa. Koska olen aina omannut hirveät ulkonäköpaineet, ( koska olen ollut sitä mieltä, että vain kauniita ihmisiä rakastetaan) oli oleilu ihanaa. kävimme sekasaunassa, olimme koko ajan tekemisissä. oli ihana herätä aamulla, huomata että voin mennä syömään aamupalaa minkä näköisenä tahansa, koska ulkonäkö ei merkkaa mitään. Vain luonteeni merkkaa. Eikä se ole mitään sananhelinää vaan totisinta totta. Se oli mukavaa.

Jos lupauksia vuoden vaihteessa tehdään, haluaisin luvata nämä asiat:
- Haluan oppia kantamaan jokaista kiloani kunnialla.
-Haluan iloita kasvoistani ja persoonallisesta ulkonäöstäni
-En halua kasvattaa hiuksiani.
-En halua harrastaa, kuin hyötyliikuntaa ( sillä inhoan muuta)
- Haluan pukeutua juuri niin kuin haluan ja juuri niihin väreihin joita halua
-Haluan oppia, että loppujen lopuksi ulkonäöllä ei ole merkitystä, vaan sillä kuka olen.
-Haluan oppia, että kenenkään ulkonäöllä ei ole väliä, vaan sillä, keitä he ovat.

Juuri haluamanlaistasi uutta vuotta 2011!