itkua ja hammastenkiristystä

Niin se vain on, sitä minun yöni ovat nykyisin täynnä. Ja en siis suinkaan tee yötöitä, vaan työskentelen päivät ja nukun yöt.

Viime viikot, ovat uneni olleet täynnä kuolemaa, itkua, takaa-ajoa, pelkoa, kauhua...

Teema muuttuu, joka yö ja puitteet tuolle tapahtumalla.
Kuolema saattaa kohdata ketä tahansa, itku syntyy aina eri asiasta, takaa-ajollakn on aina oma teema ( vime yönä takaa-ajajani olivat ruma Betty-sarjasta Wilhelmina Slater ja hänen apurinsa).
Mielenkiintoista on, että unet sekoittuvat keskenään. Saatan jonain yönä nähdä, aivan jostain oudosta paikasta unta ja joku toinen yö palata siihen paikkaan. Unessa mustan, että olen ollut täällä ennenkin ja muistan hieman, kuinka asiat toimivat.


Jos vain uneni saisi nauhalle olisi siinä jännää katseltavaa. Viimekin yönä räjähti taloja, pari ihmistä tapettiin ( minun toimesta) lyömällä viinipullolla päähän. Juoksin pakoon, erästä ihmistä, pukeutuneena mustaan lakanaan, joka oli valeasuni, ettei minua heti tunnisteta. Itkin vuolaasti, kun siskoni kani piti viedä lopetettavaksi, koska siskoni oli sille allerginen. Sitä paitsi herra kani Kampiakseli, ei koskaan ollut oppinut sisäsiistiksi, ja sillä piti vieläkin käyttää vaippoja.
Itkin myös erittäin vuolaasti, kun toisen siskoni koiralla oli sama kohtalo.


Viime yönä myös edesmennyt ukkini, olikin vielä hengissä ja tuli opettamaan meille raamattua. Ensimmäistä mooseksen kirjaa. Olin hyvin hämmästynyt, sillä en ollut koskaan huomannut, että raamatussa onkin hauskoja pirroksia...


Usein toistuva teema on puhelimella soittaminen. Joka kerta minun on soitettava, joku tärkeä puhelu. Puhelimessa on numeronäyttö, ja vaikka kuinka painan numerot oikein, tulee näytölle aina väärät numerot.
Viime yönä koitin soittaa hätänumeroon ja näytölle ilmaantu koko ajan 122, vaikka tein mitä.


Tällaisia ovat siis minun yöni. Välllä öisin havahdun hereille ja löydän sängystäni kissoja, toisnaan he lähtevät karkuun, jokseenkin levotonta nukkumistani..

Siis unet ovat levottomia, mutta niin myös pyörimiseni ja hyörimiseni sängyssä.
Olen hyvin tietoinen mistä nämä kaikki unet kumpuavat. alitajunnasta, sieltähän ne. Ja tiedän vielä miksi, mutta eiköhän ne asiat korjaannu, kun ne on loppuun käsitelty.

Välillä kuitenkin ihmettelen suuresti, mielikuvitukseni laajuutta ja siten mten minun peni pääni kehittää niin valtavia spektaakkeleita yö toisensa jälkeen. Kun osaisi päivälläkin käyttää samanlaista luomisen iloa ja mielkuvitusta.

Wanha ja Wäsynyt

Nyt ei saa ruveta syyttämään plagioinnista, mutta välllä tuntuu siltä.
Vaikka fyysisesti en ole niin kamalan vanha ( 29 vuotta ja 3 kk) ja ulkonäollisesti menisin välillä nuoremmastakin, puhun nyt jostain mikä on sisälläni.
Mieli, sielu, henki tai mikä nyt ikinä onkaan.

Kun on elämässään kokenut ja nähnyt tarpeeksi paljon, sitä vanhenee. Sisältä. Saa vanhan hengen.
En nyt tiedä voiko tässä kohtaa laittaa yhteen sanat vanha ja viisas, mutta kai nekin jotenkin kulkevat käsi kädessä.
Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Ei aina kamalan positivisessa mielessä. Yleensä menee vuosia, ennenkun näkee edes jotain positivista tapahtuneen alta.
Jokanen kokemus, kaikki kuultu ja nähty, vanhentaa sielua. Jokainen kolaus ja isku tekee sielusta vanhemman ja vahvemman.
Eikä se aina ole niin hyvä juttu.

Kaikki eivät opi elämään kolhiutuneen sielunsa kanssa. Ja luovuttavat.
Minä olen päättänyt oppia elämään. Tunnustaa asian ja hyväksyä faktat.
Minussa asuu jotain vanhaa ja se on minun elämää.

Terapeuttni luetteli minulle viime vuosien tapauksia elämässäni ( ja sinä oli vain viimevuodet) ja ymmärsin miksi minä olen vanha ja väsynyt.
Sen jälkeen kun on nähnyt ja kokenut tarpeeksi pahaa. Katsontakanta muuttuu, elämän tarkoitus muuttuu, elämä muuttuu, sielu muuttuu.

Minun henkeni etsii rauhaa ja seesteisyyttä, edes vähän tasaisuutta. Lepoa.
Seesteistä elämää ja rauhallisuutta.

Ainakin hetkekeksi, tulevasta ei koskaan tiedä.

Minä haluan olla ja levätä. Viettää aikaa, rauhassa ja hiljaisuudessa. Miettiä ja vain olla. Minulla on koti ja työ, se on ihan hyvä.
Hoitaa itseäni.
Jos joskus tulee vastaan ihminen, joka tahtoo samaa ja antaa minun levätä ja olla rauhassa, saa hän jäädä elämääni.

Minun henkeni on vanha ja väsynyt. Se haluaa rauhaisaa elämää.
Ei se kaipaa, suuria seikkailuja, juhlimista ja suuria muutoksia.
Kunhan se vain saisi olla, edes hetken.

sananen Kauhajoen tragediasta

Suuri osanottoni kakille, joita Kauhajoen koulusurmat koskettavat tavalla tai toisella.

Haluan silti avata sanaisen arkkuni, nyt tätäkin asiaa kosken.
Suututtaa.
Mielestän " syyllistä" etstään avan väärästä pakasta, poliisista.
Ei poliiskaan voi mielvaltasesti toimia, jos ei ole näyttöä. Poliislla e ole kristallipalloa, josta he näkevät tulevan.
Ja eiköhän tuollainen epäily ole vain pisara meressä, poliisien muiden töiden ohella.
Ei varmaan kukaan edes villeimmissä kuvitelmissakaan uskonut näin käyvän.

Minusta tuntuu, että syyllinen on jokanen meistä.
Jokainen joka on päättänyt työnsä puolesta leikata budjetista rahaa pois mielenterveystyöltä.
Jokainen, joka on supistanut teoillaan, terveydenhuollon, koulun ja päiväkodin resursseja
Jokanen, jonka mielestä mielenterveysongelmat eivät ole tärkeitä tai niitä ei ole.
Hyvähän on kansanedustajien ja ministereiden päättää, kun hedän omaa rahapussiaan ei kukaan leikkaa.
Inhottaa.

Olen itse joutunut kokemaan, mielenterveystyön nurjan puolen, apua ei saa ellei itse hae ja ellei revi jostain rahaa maksaa sitä kaikkea.
Mielenterveysongelmat halutaan pitää piilossa. Vaikka toisin väitetään.
Niistä puhutaan kunhan ne ei koske itseään millään lailla.
Mielenterveysongelmaiset ovat vähäintään jotain sekopäähulluja, jotka eivät kykene normaalin elämään.
Mnä olen mielenterveyspotilas ja mnun moni läheinen on. Ja silti olen mukana normaalissa työelämässä ja elän suhteellisen normaalia elämää. Ja näytänkin aika normaalilta ( tai, no pinkkitukka ja lävistykset..)
Mielenterveysongelmista ei haluta puhua, sillä ne leimaavat. Eihän kukaan nyt halua hullu olla.
Ja erilainen, varsinkaan nuorista.
Tuo on hullu!

Kunka monesti minäkin olen kuullut varotteluja, siitä, että ei pidä puhua liikaa asiasta ja kuinka monta sellaista tunnen, jotka eivät ole kertoneet asiasta kenellekkään.
Kun on se kuitenkin jotenkin noloa.

Niin oli minunkin mielestä, kestihän melkein kymmenen vuotta, ennenkun hain apua. Jo kouluajoista lähtien pystyin peittämään kaiken niin hyvin, ettei kukaan huomannut mitään.
Ei se ulospäin näy.
Ei kukaan ole voinut arvata, että tuo iloinen ja puhelias tyttö, miettii joka ilta, että kannattaako tätä elämää enää jatkaa.
Tai ei ole huomannut, tai ei ole halunnut huomata.

Sain kuulla ihmetyksiä, kun Kauhajoen surmaajakin oli niin fiksun näköinen poika, niin...

Mitä me siis voimme tehdä?
Me voimme pitää huolta lähimmäisestä, kysyä välillä mitä kuuluu?
Ja me voimme tehdä mielenterveysasioista normaalia arkipäivää, kumota niitä ympäröivä pelko ja tabu.
Voimme toivoa, että apua tarvitsevat sitä saavat.

Jotain uutta

Päätin tuossa yön tunteina muuttaa vähän huonekalujen järjestystä. Ne kun ovat kohta puolitoista vuotta olleet samassa järjestyksessä. Se on minulle kauan se.

Ptkään minulla ei nokka tuhise huonekalujen uudelleen järjestämisessä. Kyllä tämä tyttö saa ihan ominvoimin yhden kirjahyllyn ja televisio tason televisioineen siirrettyä.. Ei siinä muita tarvita.

Nyt siis vähän kuvia.

Tietysti teidän on vähän hankala verrata entiseen kun ei siitä ole ollut kuvia, mutta kuitenkin.

Televisio, tasoineen siirtyi sihen missä ennen oli kirjahylly.

Sohvakeinutuoli-viritelmäni laskeutui vinottain ikkunan eteen.

Kaikki neljä kirjahyllyä tungin vierekkäin, ennen tuossa rivissä oli vain kolme hyllyä. Ja tietysti kaikki tilpehööri, elokuvien, kirjojen ja levyjen lisäksi.

Varastosta vähän uusia kuvia seinälle.

Kukka jatkoi nukkumistaan lempipaikassaan, verhojen takana.

Kalle köllii matolla.

Näin siis ainakin tänään.

pieniä onnenhetkiä

Elämässä on opittava nauttimaan pienistä hetkistä. Siitä mitä silloin on, missä sillon. Yritettävä löytää sen hetken onni.
Vaikka elämä olis vajaata, vaikka tuntuisi, että onni tulee vasta, kun joku asia muuttuu.
Olisin onnellisempi jos minulla olis enemmän rahaa.
Olisin onnellisempi, jos minulla olisi tomiva parisuhde.
... jos olisi isompi asunto.
...jos olisi parempi työ.
... jos olisn laihempi.
... jos olisin kauniimpi.
... jos olisin kuuluisa.
... jos kotini olisi erilailla sisustettu.

Minä olen elänyt monta vuotta hokemalla, joka ilta, että huomenna on paremmin. Huomenna on helpompaa. Ajattelin aina, että elämäni paranee, jos löytäisin, jonkun joka rakastaa minua.
Olen elänyt niin monta vuotta syvän masennuksen vallassa, että se oli ainoa mahdollisuus.
En kyennyt muuhun.

Viimein menin lääkäriin, sain lääkkeet ja hoitoa. Elämä parani. Lääkkeet toimivat toivotusti. Nyt sitten istun vielä kaken lisäksi terapiassa, joka kerta tajuan jotain uutta.
Onni on löydettävä tästä hetkestä.
Huomisesta kun ei tiedä.
Kun onnen löytää tästä hetkestä, eikä odota sen tulevan sitten kun tekijä X muuttuu, on olo levollisempi.
Joskus on kuitenkin niin masentunut ja ahdistunut, että iloa ei löydä mistään. mutta sllonkin voi yrittää, olla onnellinen vaika siitä yhdestä suklaapatukasta tai lämpmästä peitosta.
Nyt listaan pieniä asioita, jotka saavat minut onnelliseksi.

-Matka kotiin työpäivän jälkeen
-Suklaa
-Hitaat lauantai ja sunnuntai aamut
-Kirpeät aamut
-Värikkäät lehdet
-Nukkuminen
-Elokuvat
-Laiskana oleminen ja luvan antaminen siihen
-Shoppailu, vaikka ei ostaisi mitään
-Oleminen
-Kaunis ja siisti koti
-Paremman tulevan odottaminen
-Kotona vastassa olevat kissat
-Aamulla herättävät kissat
-Hyvien ystävien kanssa juttelu
-Ihmisten katselu

Nämä olivat nyt osa asioista, jotka tulivat mieleen.
Yritän oppia löytämään joka asiasta hyvää.
Se on ainakin alku.

Miksi jotkut joutuvat kantamaan enemmän kuin toiset?

Minä olin koko viime kevään sairaslomalla, vaihdoin työpaikkaa. Nyt kaikki on periaatteessa hyvin.
Mutta ruma ja kylmä fakta on se, että minä olen pystyssä terapian ja tarpeeksi vahvojen lääkkeiden ansiosta.
Mutta nyt juuri minulla on hyvä olo. Mittarini on se, että voin herätä aamulla, ilman, että minua ahdistaa.
Mutta ympärilläni kuohuu. En voi muuta kuin toivottaa voimia villaketulle ja rusakonpesään.
Rakastan teitä siskoni, vaikka mikä olisi.
Vaikka olemme kaikki erilaisia, meillä on erilaiset mielipiteet asioista ja erilaiset tavoitteet elämässämme. Kuitenkin, olette minun siskojani. Ehkä meiltä kaikilta puuttuu tällä hetkellä voimaa olla toistemme tukena, mutta ainakin ollaan olemassa.
Suhteellisen täysjärkisinä, kaikesta huolimatta.

Tiedän, että lähelläni on tulossa vielä toinen avioero tässä ennen joulua, joka tulee tavalla tai toisella vaikuttamaan elämääni.
Sattuu, kun tiedän, etten voi asialle mitään tehdä, en voi auttaa.
Sitä minä jankutan terapiassan ja terapautti jankuttaa minulle, ettei tarvitse, jos ei itsellään ole voimaa.
Jokainen tekee voimiensa mukaan. Onhan tässä jotain jo tehty.

Kyynisyys elämää kohtaan kasvaa. Parisuhteita kohtaan. Kannaattaako mitään suunnitella, kannataako aloittaa mitään, kun se kuitenkin menee aina päin persettä.
Kannaattaako asiaan satsata..

Kannaatta, Jos ei veikkaa ei voi voittaa.
Aina kutenkin, kaiken alla, jossan piilossa, on olemassa hiven toivoa, jonka avulla me jaksamme päivästä toiseen ja aloittaa taas alusta. Mettimällä, että jospa tällä kertaa onnistuisi.

Palkinnoksi pussi paskaa

"Ei täällä heikompia sorreta,
ne hiljasksi poljetaan.
Ja paha saa aina palkkansa,
säkki dollareita lyödään kouraan."
Näin laulaa yhtye nimeltään Stella.

Elämässä ei tosaankaan käy niin, hyvä ei voita. Oikeudenmukaisuus on kaukana kaikesta.
Elämä on epäokeudenmukaista.
Nin se vaan on. Toisen lapsi tuo tarhaan lelupäivänä uuden miniläppärin ja toinen kuluneen pikkuauton.
Sellaista se on.

Mutta selvitä pitää. Me olemme täällä maapallolla, tänne meidät on laitettu. Kuka tietää miksi.
Eikä se sinäänsä ole tärkeää.
Tärkeämpää on se, että me olemme täällä ja tämä on meidän elämä.
Miten tästä selvitään.

Tästä ei selvitä kiltteydellä, tästä ei selvitä mettimällä muita, tästä ei selvitä olemalla kynnysmatto. Antamalla muille kaken.
Palkinnoksi kun siitä saa, pussin paskaa.

Tämä on maailma, jossa heikot eivät pärjää, lian kltit eivät pärjää, kaikkensa tosille antavat ei pärjää.

Tässä maailmassa pärjää itsekkäät ihmiset. Terveet itsekkäät ihmiset. Ne jotka tekevät mitä haluavat, mikä tuntuu hyvältä. Eivät anna muden kävellä ylitseen, eivätkä ole liian kilttejä.
Koska kuten sanoin, palkinnoksi saa pussin paskaa.

Ei kukaan tule kiittelemään, ei kukaan tule nostamaan sinua maasta ylös.
Apua saa kun sitä hakee. Kunnioitusta saa kun sitä ottaa. Hyvän työpaikan saa kun vaihtaa parempaan. Nukkua saa kun lopettaa työt. Rauhassa sa olla, kun laittaa puhelimen kinni. Juttelukaverin ja apua yksinäisyyteen saa, kun pirauttaa kaverilleen.

Pitää olla itsekäs, ottaa se mikä sinulle kuuluu. Ei saa alistua muiden tahtoon.
Hyvää ja kilttiä ei makseta hyvyydellä ja kiltteydellä.
Se maksetaan pussillisella paskaa.

Kukaan ei puhu sinun puolestasi, sinun on puhuttava itse.
Ja jos joskus erehdyt jonkun puolesta puhumaan, älä odota kirkkautta ja kunniaa.
Odata ennemmin pussillista paskaa.

Sellaista se on.

Liisa ihmemaassa

On ollut kyllä sellainen viikko, että.

Siis positiivisella tavalla.

Olin keskiviikkona linnanmäellä, pitihän sitä mennä kun Helsingin kaupunki tarjosi.

Päivähoidon 100-vuotisjuhlien kunniaksi, sosiaalivirasto varasi lintsin yksityikäyttöön neljäksi tunniksi.

Ystäväni, jonka kanssa olin, puhui minut ympäri menemään kieputtimeen. Vaikka olin vannonut, etten mene mihinkään mikä menee pääalaspäin...

Tuossa alapuolella kuva. Pyörii ympäri ja vielä itsensä ympäri.

En muuten mene toiste...

Perjantaina oli palkkapäivä, no tili tuli, tili meni. Maksoin aamulla ennen töihn menoa pari laskua. Sirsin toiselle tilille vuokrarahat ja terapiarahat. Kuitenkin päätin töiden jälkeen mennä kaupungille, ostamaan vähän uusia helmiä ja pari uutta paitaa.

Oli myös mentävä ostamaan lisää lääkkeitä ja sinnehän ne rahat hupenivat, kahden kuukauden lääkkeet 77 euroa. Ilman kelakorvausta olisivat maksaneet 135 euroa, että sillai. Kävin stockmannin apteekissa, kun sinä muutenkin olin pyörimässä. Sitten tein päätöksen, perjantain ja tilipäivän kunniaksi, suuntasin stockan herkkuun.

Olin kuin Liisa Ihmemaassa. Kävelin ja vain katselin ympärilleni. Kakki ne kalatiskin antimet, ja juustotiski ja se herkkutiski. Paikka oli täynnä turkki mummoja, pukumehiä ja burberry-huivisia naisia. Erotuin ikävästi joukosta, farkuissani...

Kun viimein löysin kalatiskin vuoronumerolappuautomaatin, ostin maailman parhaimpia valkosipulisilakoita ja sitruuna-smetana silakoita. Löysin, myös lapsuuteni lempiherkkua, "ruskeeta juustoa", joka kyllä oikeasti on hera-juustoa, norjalaista sellaista. Se on yhä vieläkin hyvää. Siitä on vuosia, kun olen sitä viimeksi syönyt.

Stockan herkkuun pitää mennä toistekin ehdottomasti, siellä oli niin paljon kaikkea ihanaa. Varmaan puolet kaikesta meni ohi. ( Ottakaa nyt huomioon, että oikeasti minä asuin elämäni ensimmäiset 26 vuotta tuolla aika maalla).

Pitihän poikiakin hemmotella, kävin itäkeskuksen megaeläin, eläinkaupasta ostamasta pojille lisää herkkukuivaruokaa ja ostin vielä pakkaseen laitettavaksi kaksi possunsydäntä ja 600g jauhelihaa. Kaikki siis pojille.

Sain siivottua tänään ja kävin I:H:A:N:A neulekerhossa, en kylläkään neulonut mitään, vaan join kaakaota ja viihdytin elämäni miestä ( ikä 8kk). Hänellä on aina tapana tuijottaa minua hypnoottisesti silmiin, kuola suupielestä valuen ja sitten hän yleensä käy kiinni tisseihin. Mikä mies!

Nyt on kaikki hyvin.

läski ja ruma vol.2

Joskus aina sattuu näitä aikoja.
Läski ja ruma päiviä.
Läski ja ruma on ennemminkin typistetty kuvaus tästä tunteesta.Se on ylenmääräinen alemmuudentunne.
Ja pitäähän sitä olla vertailukohta. Ei sitä voi tuntea itseään huonoksi, jos ei ole mitään mihin verrata.
Minulla on onneksi vertailukohteita.
Minulla on kaksi siskoa. Erittäin hyvät vertailukohteet. ( Tiedän, että siskoni lukee tätä, joten muistakaa, että minun näkökanta ei ole kovin objektiivinen... Tämä ei ole ehkä totuus, tämä on minun tämänhetkinen tunne)
Siis kaksi siskoa, kaksi isoasiskoa toinen on minua 2,5 vuotta vanhempi ja toinen 5 vuotta vanhempi. Eli aika pienet ikäerot.

-Minun molemmat siskot ovat naimisissa. Minä asun kahden kissan kanssa, eikä ketään partneria ole lähelläkään näköpiiriä.

-Molemmilla siskoilla on asuntolainaa, oma koti. Minä asun vuokralla, ei omaa.

-Minun molemmat siskot ovat kaunita ja naisellisia. Laittaisin tässä kuvat vertailukohteiksi, mutta... ( etsikää oikeat blogit)

-Molemmilla siskoilla on hyvin hoidettu ja kaunis hiuskuontalo. Minulla koneella itse leikattu 9 mm, musta piikkitukka. Minusta ei ole kasvattamaan tukkaa.

-Siskon ovat kaunottaria, toisn kuin minä. Tätini sanoin" sinun siskosi ovat kaunottaria, mutta sinä olet sillai oman näköinen"

-Minun jalkani ja takapuoleni ovat kaksi kertaa isompia kuin minun siskoilla.
Ja minulla on muhkurainen takapuoli ja sisäreidet, siskoillani on paljon sileämmät jalat.

-Siskoni ovat lahjakkaita käsillätekijöitä ja heidän maine leviää koko ajan. Meikä tykkää tuoijotella leffoja ja syödä suklaata. Niin ja nukkua.

-Molemmilla siskoilla on kesämökki, oma tai vaan miehen kautta.

-Minä olen meistä se lävistetty ja paljon tatuoitu.
Se poikamainen ja outo.

-Minä en hallitse kokkausta, enkä kodinhoitoa. Molemmat siskoni osaavat.

-Minä puhun tyhmiä, olen riippuvainen sokerista, ja pääni on niin pienen näköinen kun tukkani on lyhyt. Maha pömpöttää ja tissit roikkuu.

-Minä vihaan urheilua. Toinen siskoni on juossut maratonin ja toinen juoksee vedessä ja käy kuntosalilla. Minä makaan kotona ja lihon
Ja jään ikuiseksi vanhaksipiiaksi, koska en jaksa juosta baareissa iskemässä miehiä.
Minä olen tyhmä ja saamaton.

Kyllä helpotti kun sai valittaa.
Huomenna taitaa olla paremmin, tai sitten ei.
Sen näkee sitten.

Aamumörkö ja päänsärky

Niin se vain on, soi kello mihin aikaan tahansa, on se aina kamalaa.
Herääminen on minulle niin vaikeaa. Riippumatta siitä montako tuntia olen nukkunut, haluaisin aina jatkaa nukkumista.
Aamulla ensimmäinen tunti menee jossain huurteessa. En kykene ajattelemaan järkevästi, en osaa puhua, vain murahdella. Enkä siedä puhumista.
Olen aamumörkö, kirjaimellisesti.
Läheiseni sen onneksi tietävätkin.
Työaamuiksi minulla on aina ihan tietty kaava, jotta selviän.
Kello soi, sitten torkun 10 minuuttia. Nousen ylös, tietokone päälle ja aamupalaa valmistamaan.
Sitten aamupala on valmista ja istun koneen ääreen lukeman aamun lehdet.
Hesarin ja ltapäivälehdet ja katson päivän sää. Sitten pukemiset, meikkaukset, hiustelaitot, yms
Ja sitten muu, kuten sängyn petaus ja kissojen ruokinta.
Yritän aina aamuisin herätä kaksi tuntia ennenkuin työt alkavat, niin että minulla on oikeasti aikaa ihmetellä.
Sellainen aamumörkö minä olen. Ei siis kannata olettaa minun saavan mitään aikaseksi heti aamusta.

Sitten tähän päänsärkyyn. Taas on pää kipeä.
Se on jännityspäänsärkyä. On tullut tässä niskat jännitettyä niin juntturaan, että varsnkin kesken päivää tuntuu, että silmissä välkkyy vain tähtiä.
Oman osansa särkyihin antaa myös, uusi työ, nuha ja työn ergonomiset asennot ja melu.
Ja vaikka tiedän tämän kaiken, niin silti inhoan päänsärkyä.
Minulle se merkitsee sitä, että jotain on vialla.
20 vuotta sitten minulta leikattiin onnistuneesti pikkuaivoista hyvänlaatuinen kasvain ja tällöin ainoa oire oli päänsärky.
Leikkaus tehtiin ihan viimehetkillä, koska kallonpaneet olvat sillon jo vaarallisen korkealla.

Nykyisin kun pääni on kipeä, en voi olla miettimättä tuota asiaa.
Ukillani on ollut samanmoinen kasvain ja hänellä se vuosia myöhemmin uusi.
Tiedän, että on harhaluuloista asiaa miettiä, ja uusiutuminen on pieni prosentuaalinen mahdollisuus, mutta silti.
Minulla on isoja aukkoja muistissa lapsuuteni suhteen, ensimmäiset kahdeksan vuotta, ovat aka paljon pois pyyhittyjä, mutta päänsäryt ja sairaala-ajan muistan.
Ei kiva.
Kuukausi töölönsairaalan neurokirurgisella osastolla, keskellä kesää.
Lääkkeeksi päänsärkyihin minulle anneettin kotona, jotain särkylääkettä, joka oli poretabletin muodossa. Se oli kamalan makuista.
Jotta maku vähän parani sekaan laitettin, vitamiini poretabletti.
En vielä tänäkään päivänä kykene juomaan poretabletteja.

Nyt särky vähän helpottaa.
Taidan tuijottaa telkkaria hetken, että rentoutuu.
Sitten vasta alan siivoamaan.

Uusi filmi, kiitos.

Joka ikinen yö, se toistuu.
Aina eri muodoissa, mutta juoni on sama. Eli siis jos saisi uuden filmin, kiitos.
Minut on nyt viikon ajan yritetty tappaa joka yö. Ja erittäin raa´asti. Yleensä puukottamalla, tai ampumalla.
Ja ilman mitään provosointia tai syytä. Juu, ja nämä tappajat ovat aina erittäin tuttuja ihmisiä.
Tappaminen jää usein yritykseksi, mutta siitä on aina seurauksena pakomatka.
Mukavia variaatioita kyllä, joka yö.

Ei, en lue ltaisin, aihetta käsitteleviä kirjoja, enkä katsele leffoja. Ihan alitajunnasta nuo asiat kumpuavat, tiedän sen.
En vain tedä mitä niille tekisin, että saisin ne loppumaan.
Ehkä joku kerta.
Sihen saakka on kai vain joka yö väisteltävä tappajia.
Yleensä muuten nämä tappajat saavat vielä tehtyä minusta syyllisen, jonka vuoksi joudun lähtemään pakomatkalle.

Juu, kyllä meikä taitaa tietää erittäin hyvin, mistä nuo aiheet kumpuavat, mutta silti.
Ei kivaa.

Aamulla kun herää, ei fiilikset ole korkealla. Tuntuu yksinäiseltä rumalta ja läskiltä. Ei masentuneelta, sillai normaalilta tuntuu.

Pakko tähän loppuun lainata yhden lempibiisini sanoja, ne tuntuvat nyt osuvan kohdalle niin hyvin.

"...Joku toinen aina edellä
ottaa irti kaiken minkä saa.
Mulla kun ei oo mitä oottaa,
ei se paljon hattaakaan.

Tässä elämä on:
oma, kallis ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisin aaltojen alla.
opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden."

PMMP, tässä elämä on

Sataa, sataa, ropisee

Ulkona sataa taas. Kurkkasin verhojen lomasta ulos puoli yhdeksän aikaan, oli pilkkopimeää.
Inhottavaa.
Syksy on kaunista, mutta se mitä siitä seuraa on rumaa.
Siitä seuraa kuolemaa. Kylmää ja pimeää.
Kuolemaa.

Kyllä sitä mielellään kuntelee sateen ropinaa ikkunaa vasten, sillon kun ei tarvtse olla töissä.
Kyllä ruska aika on kunista.
Ja kirpeät aamut, jotka jo tuoksuvat syksylle.
Syksyllä on oma tuoksunsa. Syksyn tuoksu.

Pimeässä loistavat kerrostalon ikkunoiden valot.
Keskellä metsää näkyy pieni valonkajo, siellä on joku. Pitää vielä kiinni kesästä. Ei ehkä halua palata kaupunkiin ja kohdata todellisuutta.
Pimeään on niin hyvä hukkua.
Sinne voi hukkua ilman, että kukaan huomaa.
Siksi se niin pelottaa.

Syksy on sitä aikaa. Kesänmuistot ovat takanapäin. Rusketusta on vielä hieman jäljellä. Ehkä hyllyssä on vielä sandaalit, kun niitä ei ole vielä kerennyt siirtää kaappiin.
Nuuskamuikkunen lähtee vaeltamaan kohti etelää.
Palatakseen taas kun kevät koittaa.

Linnutkin lähtevät, ovat jo suuri osa lähteneet.
Kaikki valmistautuvat talveen.

Talven kohokohtaan jouluun, josta en vieläkään pidä.
Teennäinen juhla, joka kruunaa tämän kurjuuden. Mutta joulun jälkeen vaihtuu vuosi ja tuo uuden toivon tullessaan.
Se tuo tullessaan kuiskauksen keväästä.
Hienoisen aavistuksen.
Kohta alkaa aurinko taas paistaa, ja valo voittaa.

Tautia pukkaa

Mutta minä en sitä hyväksy. En aio sairastua.
Oireita ovat tällä hetkellä, kipeä kurkku, yskä ja vetämättömyys.
Ei siis suinkaan kunnon räkätauti, vielä, eikä sellaiseksi kehitykkään. Minulla on lääkkeet.
Nenäkannu, höyryhengityslaite, buranaa ja teetä.
Nenäkannu on sis sellainen pienen modernin kastelukannun näköinen kannu, johon sekoitetaan vähän suolaa ja lämmintä vettä. Sitten kaadetaan suolaliuos toiseen sieraimeen ja kierroksen tehtyään se tulee toisesta ulos.
Hiukan ällöttävää, mutta tehokasta. Kannaatta muuten tätä tehdessä hengittää suun kautta...

Sitten tuo höyryhengityskoje. Ensin keitetään vettä, se kaadetaan laitteen alaosaan. Joukkoon voi myös laittaa vahvoja kurkupastilleja, jotka sulavat veteen. Sitten vesiosan päälle ruuvataan toinen kappale, jossa on kartiomaisen osan päällä kappale joka peittää suun ja nenän, kun siihen päänsä tunkee.
Ymmärsikö kaikki? No ei se mitään....
Siinä sitten hengitellään höyryä, tekee kuulkaa hyvää. Inhottavaa sekin, mutta tehokasta.
Pienenä inhosin tätä hyvin suuresti.

Buranan ja teen käytön kaikki varmaan hallitsevat. Ne nautitaan suun kautta. Teelehdet, toki kannattaa liottaa vedessä ja sitten juoda se vesi, ei nitä lehtiä.

Viikonloppu pitää ottaa rennosti. Toisaalta ainahan otan.
Katselen leffoja, teen koruja, syön. Sellaista normaalia.

Ensi keskiviikkona pääsee linnanmäelle, jee!
Ystäväni Lahdesta tulee mukaani.
Helsingin kaupunki tarjoaa, päivähoidon oma ilta lintsillä. Henkilökortilla pääsee sisään ja mukaan saa ottaa max. 3 perheenjäsentä.
Siispä kysyttäessä ystäväni Lahdesta on okeasti avovaimoni.
Jee!

elämää, ei sen enempää... vol. 2

Fiilis on hyvä ja rento. En varmaan koskaan ajatellut pääseväni tähän tilaan. Ei ahdista, elämä sujuu ja työpakka on kiva ja mukava. Viihdyn siellä. Toki alkukankeutta vielä on ja jännitystaso on korkea. Kun ei oikein tunne lapsia ja aikuisia.

Huolena on kyllä syömiseni, sillä nykyisessä työpaikassani tarjotaan niin hyvää ruokaa, että sitä tulee syötyä enemmän kun pitäisi. Onhan se terveellistä perusruokaa, mutta silti.

Vähän ikävää on se, että kurkussa tuntuu olevan kaktus, särkee ja huomaa, että yleiskunto ei ole ihan kohdallaan.

Mutta huuhtomista nenäkannulla, buranaa ja lämmintä juotavaa, niin eiköhän se siitä.

Raha-asiatkin toki hiukan mietityttää, koska lääkityksen ja terapia nielevät ison osan tuloistani, mutta huolestun vasta sitten kun rahat kokonaan loppuvat.

Olen alkanut pitää puhelintani iltasin äänettömällä, terveen itsekkyyden harjoittelua. Koska aina välillä tulee puheluita, joihn en jaksa vastata. JA on helpompi kun ei edes kuule puhelimen soimista.

Siis tutut, jos satut soittamaan jätä ihmeessä viesti vastaajaan tai lähetä tekstari, palaan kyllä aina asiaan, mahdollisimman pikaisesti.

Jaksoin siivotakin tänään, siitäkin on hyvä mieli.

Kissani yrittävät parhaansa mukaan saada minut vararikkoon, lähinnä syömällä.

Joka kerta, kun edes lähestyn keittiötä on jaloissani samalla sekunnilla kaksi määkivää kissaa. Siis tosiaan määkivää, sillä varsinkaan Kukka ei osaa naukua.

Yöt nukun hyvin, mutta ne ovat täynnä painajaisia, riitaa, tappelua ja kuolemaa.

Alitajunta käsittelee paljon asiota koko ajan, huomaamatta.

Mutta onhan ne painajasetkin ihan jänniä. Tietyllä tavalla.

Jollakin kieroutuneella tavalla.

Sain tänään merkin ihmisten asenteellisuudesta. Tössä kahvitauolla, tytöt juttelivat baareista, viinasta jne. En osallistunut keskusteluun ja sanon vain, etten käytä alkoholia.

Sain oudoksuvan ilmeen ja kysymyksen, oletko sä joku uskovainen vai?

Vastasin, etten ole, vaan kirkosta eronnut pakana. :) :) :) :) :)

Sellaista se elämä on.

Suklaanhimosta

Suklaahimoni, jolle olen jo antanut periksi on tarttunut myös kissaani Kukkaan., joka alla olevassa kuvassa nukkuu.

Perjantaina, viimeisen työpäivän kunniaksi, kävin kaupasta ostamassa jotain hyvää.

Ostin sacher-leivoksia. Söin pari, sitten lähdimmekin ystäväni kanssa leffaan. Kävimme katsomassa yön ritarin, sen batman-leffan. Jokeri oli jotain aivan mahtavaa, Heath Ledger ( vai iten se kirjoitetaan...) oli aivan mahtava.

Tulin vasta ennen yhtätoista kotiin ja siinä vaiheessa sänky kovasti kutsui. Menin nukkumaan. Aamulla herätessäni huomasin matollani, jotain outoa ja ruskeaa.

Ei ollut kakkaa, ei haissut. Ei ollut oxuakaan. Se oli Suklaata. Tai suklaahippusia. Se oli sacher-leivoksen jäännökset.Kukka oli varastanut sen pöydältä mihin se oli unohtunut ja syönyt. Vähän hiljainen herra oli lauantaiaamuna ja nukkui sängyn alla. Saattoi olla pahaolo. Mutta Hengissä tuo näyttää olevan, ja ruokahalu on hyvä.

Vuosia sitten minulla oli Rotta, jonka nimi oli Arttu :) (R.I.P). Eräs pääsiäinen Arttu oli päässyt vapaaksi häkistään, jonka olin sulkenut huonosti. Arttu oli kävellyt yli pöytäni, jossa häkki sijaitsi.Varastanut pöydältä kokonaisen mignon-munan ja raahannut sen häkkiinsä. Ja nakertanut siitä puolet...

Niin, hiljalleen lemmikit alkavat muistuttamaan omistajaansa. Olkaa siis varovaisia.

Takana

Ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassa takana.
Muistin taas ensimmäisen kerran vuosiin, miksi haluan tehdä tätä työtä ja miksi se on se minun juttu.
Tai no ainahan, jokaiselle jossain vaiheessa tulee halu lyödä hanskat tiskiin ja vaihtaa totaalisesti alaa, mutta silti...
Luxusta, ihanaa... Ainakin näin ensimmäisen päivän kokemuksella. Tämä ja edellinen työpaikkani ovat aivan erilaiset ja molemmat ovat sentään Helsingin kaupungin päiväkoteja.
Tämä missä tänään oli, on erittäin rento ja lapsirakas päiväkoti. Se on oikeasti päiväkoti, siellä ollaan lapsia hoitamassa. Eikä struktuureja ja pedagokioita rakentamassa.

Olen helpottunut. Vaikka olo on väsynyt ja pää kipeä. Kaikki oli kuitenkn niin uutta, lapset, aikuiset, vanhemmat, käytännöt, talo...Kaikki
Että kyllä tämä vielä ottaa aikansa, mutta silti.
Huoh.
Toivo ei ole ollenkaan vielä mennyt.

Mutta silti, jos joku tulisi ja tarjoisi niitä töitä palokunnasta, niin kyllä vaihtaisin. :)