Kesänlapsi

 Olen kesänlapsi. On helpompi hengittää, kun maassa ei ole lunta ja pn lämmin, varsinkin se lämpö. Aurinko paistaa ja kaikki alkaa viheriöimään.

Istutaan koiravanhuksen kanssa ulkona aina, kun voi. Kirjoitan tätä tekstiäkin ulkona. Autossa on kesärenkaat, ei rahise. Kylän juopot kaivautuvat esiin koloistaan ja istuskelevat penkeillä juomassa viinaa. Mummot eivät kulje potkurilla, vaan rollaattorit on kaivettu esille. 

Pihalla voi olla paljain jaloin ja päivällä pitää ikkunaa auki. Riippumattokin on koottu ja kaikki ihanat pihakoristeet on kaivettu esiin. Pihakukkia ei vielä viitsi istuttaa, kun öisin on saattaa olla pakkasta. Tuoksuu kevät ja kesä. 

Kun ikää tulee lisää, niin entistä enemmän miettii elämäänsä. 

Aamut ovat olleet minulle aina vaikeita. Tuossa yksi aamu mietin elämääni ja mietin mihin ihminen tottuu ja oppii vain hyväksymään asiat ja elämään niiden kanssa. 

Olen aina sairastanut erilaisia mielenongelmia. Menin kuitenkin lääkäriin vasta 27 vuotiaani, vaikka koko teini-iän kärsin pahoista ahdistus- ja masennusoireista. Olin aika hyvä peittelemään asioita. Minut kasvatettiin siihen.

Kesällä täytän 43 , olin ehkä 9 tai 10, kun katsoin itseäni peilistä ja tajusin olevani ruma ja lihava ( en todellakaan ollut). Koulu oli ahdistavaa ja pelottavaa aina ja elämä. 

Jos nyt laskee vuosia  niin olen yli 30-vuotta elänyt masennuksen ja ahdistuksen kanssa. Aina 24/7/365

Paranemisjaksoja ei ole ollut koskaan. Jokaikinen päivä olen elänyt hetken kerrallaan, pelännyt seuraavaa hetkeä. 

Osaisitko kuvitella sellaista elämää?

Tämä on kuin se sammakkovertaus ( miksi hitossa se on sammakko?), jos sammakon laittaa viileään veteen ja alkaa sitä lämmittämään, niin se tottuu lämpöön ja kiehuu lopuksi ( kuka keittää sammakoita?), mutta jos sen heittää kiehuvaan veteen niin se saa shokin ja kuolee siihen tai hyppää pois.

Kun on istunut koko elämänsä kiehuvassa vedessä, niin siihen tottuu. Olen joskus toivonut, että osaisi sellaisen tunteensiirron, että voisi haluamallaan hetkellä kaataa kaiken ahdistuksen, jonkun toisen päähän ja nähdä miten se toinen reagoi.

Jos joku olisi tajunnut veden kiehuvan, kun olin nuorempi ja sammuttanut hellan levyn olisin, ehkä eri pisteessä nyt. Mutta niin ei tapahtunut.

Sitten vain elän hetkissä ja mietin valmiiksi miten seuraavan hoidan.

Kaikkeen siis tottuu ja oppii elämään sen kanssa. Tämä nyt oli minun kohtalo ja sen kanssa on elettävä. 

Joskus vain toivoisi, että itse ymmärtäisi, ettei elä ihan normielämää ja pitäisi osata olla vaatimatta itseltään sitä normia. 

Nyt nautin lämmöstä ja kesästä. 

Talven kauhumaa

 Minulle ei ole koskaan ollut vaikeaa tuo marraskuinen pimeys, se huipentuu kuitenkin jouluun, valon juhlaan. Mutta sitten tullaankin Tammi,-helmi,-maaliskuulle. Varsinkin tämä helmikuu toivotonta, tuntuu, että tuo lumi ei voi sulaa koskaan, sitä vain tulee lisää ja lisää. Ainakin täällä pohjois-savossa tuntuu, että nyt olisi kiintiö täysi. 

Tuntuu, että ei tuo lumi edes mahdu mihinkään!

En ole talvi-ihminen en ollenkaan, onhan se lumi kivaa, jos sen maassaoloaika olisi maksimissaan  kuukausi.

Eikä tuo kylmäkään ihan kovin mukavaa ole, vielä kun nuo kovat pakkaset kesti pitkään. Niinä päivinä, kun pakkasta olikin vain  muutama aste tuntui, kuin kesä olisi tullut vierailulle.

No mutta syventykäämme tähän taloasiaan. Minulle tuli vuosi sitten syksyllä mitta täyteen kerrostaloasunnossa. Olin kuitenkin asunut melkein kymmenen vuotta samassa asunnossa ja aina on ollut kissoja minulla, enemmän tai vähemmän. Olen myös tarkka siivoaja. 

Sitten eräänä päivänä soitti isännöitsijä, että hän on saanut valituksen naapurilta, että juuri minun asunnosta tulle paha haju ja se tulee heille sisään asti. Minä järkytyin ja syyllistyi, että voi ei olenko minä niin huono siivoaja ja naapureita näin häiritsen ja minulle ei voi antaa edes kissoja, kun en niitäkään osaa hoitaa, kun olen niin huono ihminen.

Isännöitsijä kävi itse haistamassa porraskäytävää ja kuulemma haisi, tietysti ei voinut yksilöidä mistä se haju tulee. Seuraavaksi tulikin lappu postiluukusta, että porraskäytävässä haisee ja hajun tuottajan asunto voidaan ottaa haltuun. 

Arvatkaa miten tällaiseen reagoi ahdistunut ihminen? Ei kauhean hyvin. Kumma tässä oli, että huoneistoni haisi vain isännöitsijän nenään. Minulle tuo kaikki otti niin voimille, että ajattelin hypätä siitä ikkunasta. Ahdisti oleilla omassa kodissa, ahdisti nähdä naapureita. Minulla kun oli vain arvelu, kuka valittaja mahtoi olla. Kun omasta kodista, ainoasta turvapaikasta tuleekin ahdistava, niin elämältä tuntuu katoavan pohja. Kun on vain niin huono ihminen, ettei ansaitse elää.

 Kohu sitten laantui ja kuoli. Kissoja minulla oli edelleen. Olen siis eläinsuojelu yhdistyksen sijaiskoti, joten kissoja tulee ja menee.

Vuodenvaihteen jälkeen puuhaparini, jonka kanssa yhdistystä pyöritetään ja suurimman osan hommista teen, sai vuokranantajalla ilmoituksen, että vuokrasopimus päättyy omakotitalossa, missä oli vuokralla. Siitä syntyi ajatus vanhojen piikojen kissahyysäämöstä, että jos jostain löytyisi tilat, jossa voisimme molemmat asua ja pyörittää yhdistystä. Punatukka ja Anni

Etsinnät toki laajenivat maaseudulle, mutta sopivaa taloa ei löytynyt. Kunnes ystäväni Saarenmies sanoi, että jos möisin asuntoni ja mökkini niin voisin niillä rahoilla ostaa sen oman talon, jossa vanhat piiat hyysäisivät kissoja. Mikä oivallus, aluksi vähän nikottelin, mutta olihan se oiva ratkaisu

Sitten löytyi sopiva talo n. 50km Kuopion kaupunki alueelta. Minä tein tarjouksen, se hyväksyttiin ja siinä sitä oltiin. Asunnon haku alkoi tosissaan vuodenvaihteen jälkeen, 31.3.2021 tein kaupat ja huhtikuussa muutettiin.

Minun elämässä asiat on yleensä tapahtuneet yht äkkisesti ja jotenkin intuitiivisesti. Ei ehkä aina kaikista järkevintä, mutta ei se harkitsemalla parane.

Täällä me olemme pienessä kylässä, vanhassa talossa. Täällä asuu kaksi vanhaa piikaa, yksi lapsi, yksi osalapsi, 2-5 koiraa, kissoja vaihteleva määrä ja pupu, Herra Päni

Minulla on oma huone, Punatukalla oma huone, lapsellakin on oma huone. Pienimuotoinen kissala ja säilytystilaa. Ja mikä ihaninta, oma sauna,pieni ja ruma sähkösauna, mutta oma. 

On meillä muitakin sijaiskoti, mutta yleensä kissat kulkevat meidän kautta.

Kuulostaa varmaan autuudelta, on se sitäkin. Mutta kyllä vanhatalo ja sen vanhat osat tuottavat harmaita hiuksiakin. Talosta ei jostain syystä ole olemassa sen kummempia piirustuksia, hävinneet kai maailman tuuliin, joten välillä tämä on arvailua. Talo on toiminut majoituspaikkana matkailijoille ja kai välillä ollut tyhjilläänkin. Talon omistaja puhui Venäjää, niin ei tullut ihan kauheasti juteltua, kun ei sitä oikein osannut kysellä järkeviä.

Kohta ollaan vuosi tässä asuttu. Talo on edelleen pystyssä. Yllätyksiä on tullut hyviä ja huonoja. Mutta onneksi pieniä.

 Punatukka tykkää onneksi nikkaroida ja leikkiä puuha-peteä, paljon paremmin kuin minä, joka mielelläni työnnän ongelmat isovarpaaseen ja annan niiden olla siellä, koska siten selviytyy parhaiten. 

Toistaiseksi hengissä ja meillä ei ole seinänaapureita, ihan parasta. 

MITÄ MISSÄ MILLOIN

 En edes jaksa muistaa kauanko on kulunut viime tekstistä. On tapahtunut niin paljon ja elämä muuttunut, etten ole osannut kirjoittaa. Olen elänyt jonkinlaisessa kuplassa, ei missään elämä on vaaleanpunaista -kuplassa, vaan mitä vittua tuli tehtyä -kuplassa.

Myin asuntooni, myin mökkiin ja muutin. 50 km koilliseen

Vanhaan taloon 30-luvulla rakennettuun. Enkä edes muuttanut yksin, mukana muutti toinen Kissanainen lapsineen.

Meillä on täällä nyt tällainen vanhojen piiikonen kissahyysäämö.

Talo vaatii laittoa ja remonttia. Siitä ei ole olemassa oikein mitään papereita. Pohjapiirros on.

Halu kirjoittamiseen on kova, en vain tiedä mitä kirjoittaisin. Tai tiedän, mutta kuinka paljon voin kirjoittaa. Olen edelleen hengissä ja yritän palata pian.