Aika kuluu niin nopeasti, tai oikeastaan hitaasti. Tämä on ollut helppo kevät, sillä lunta ei ole ollut, pääsi ajoissa mökille puuhaamaan. Tein sisällä isoja muutoksia. Siirsin pienenpienen keittiönurkkauksen, isolle lasikuistille, Ikea tarjosi halvalla hyvät keittiöhyllyt.Minä ja porani/ruuvinkiristimeni hoidettiin homma kotiin. Purinn kerrossängyn, monestakin syystä. Se vei tilaa, siinä oli huono nukkua ja niin harvoin on mökillä yövieraita, että silloin riittää varapatja, hirveän käteviä ne automaattisesti ilmalla täyttyvät, sähkökäyttöiset patjat, tyhjinä mahtuvat pieneen tilaan, täytettynä kevyt ja hyvä nukkua. Helppo täyttää, helppo tyhjentää. Uuden sängyn ostin Kontti-kirppikseltä, jalallinen hyvä runkopatja, ovelle tuotuna 45 e. Vanha kerrossänkykin pääsi hyvään käyttöön, koska kukaan ei sitä halunnut, se palvelee erittäin hyvin saunan polttopuina.
Ulkona olen haravoinut ja järjestellyt, nauttinut auringosta. Sain uuden kulkupelinkin, taitettavan jippo pyörän.Takkutukka sai viimeinkin vietyä oman vanhan armeijanpyöränsä pois ja tämä saapui tilalle.
Tästä se pikkuhiljaa lähtee käyntiin.
Aivoissa pyörii kokoajan . Pohdin minua, mökkiä, koiria, kissoja, elämää ja pakko myöntää, että raha näyttelee suhteettoman suurta osaa elämässäni, tai lähinnä sen puute. Tässä kuussa tuli kaksi ylimääräistä yhtiövastiketta, erilaisiin korjaustoimenpiteisiin. Itsehän nämä maksut hyväksyin kokouksessa, mutta kyllä se yli 300e kerralla kirpaisee. Sitten tuli mökin maanvuokra ja hoitomaksu 160e. Ne on ihmeen isoja laskuja, kun on pienet tulot. Halvaksihan puutarhamökin pitäminen tulee, vuodessa menee n.kahdesta- kolmeensataan jos ottaa mukaan verot ja sähkölaskun. Kun onni vielä soi, että mökin sain lahjana. Vuosien varrella mökkiin on rakennettu, kamina, kompostoiva käymälä, aita ja tehty pintaremonttia sisällä, että on siihen rahaa saanut kulumaan. Mutta kaikki on vain lisännyt käyttömukavuutta ja mökin arvoa. Vuokrasopimus kaupungin kanssa tosin päättyy vuonna 2020, mutta uskon, että kaupunki sallii puutarhailun jatkua. Toivottavasti.
Eläkkeellä olo on pikkuhiljaa alkanut toimia, pikkuhiljaa alan uskomaan, ettei tätä minulta pois viedä ja jatkuvuus tuo turvaa ja nyt ei tarvitse kolmen kuukauden välein perustella sairasloman jatkoa.
Pään MRI eli magneettikuvaus oli puhdas, eli kasvannaisia ei ole ja arvetkin ovat siistejä.
Unipolygrafian ja vähäisen REM-unen seurauksena on lääkkeenvaihto menossa. Venlafaxiini vaihdetaan Cipralexiin. Molemmissa on ollut ja tulee olemaan täydet annokset, joten lääkkeenvaihto on haasteellista. Hermot ovat kireällä ja iltaisin pahaolo. Kesäkuun alussa alkaa uuden lääkkeen vaikutukset näkyä.
Ahdistaa silti koko ajan, mutta onneksi siihen on niin tottunut, ettei se kokonaan suista raiteiltaan.
Kesällä mittariin tuleva 35 vuotta selvästä aiheuttaa pientä kriisiytymistä. Se on aikuinen ikä. Sitä miettii mitä on oikeastaan saanut aikaiseksi. Lapsia ei ole, uraa ei ole. Ei ole ruuhkavuosia ja hätää lapsista. Ei tässä enää nuorruta. Silmäkulmissa alkaa näkyä entistä enemmän ryppyjä ja aineenvaihdunta hidastuu hidastumistaan. Ikänsä tajusi, kun olin uimahallin pukuhuoneessa, laittamassa itseäni kaupunkikuntoon. Meikkasin suuren peilin edessä ja siinä oli lisäkseni kasi 16 tai 17 kesäistä tyttöä. Voi sitä touhunaa. Siinä juteltiin pojat ja typerät vanhemmat. Meikattiin ja katseltiin naaman ja ihon virheitä. Olisin siis voinut olla näiden tyttöjen äiti. Kiinnostavaksi heidän keskustelu muuttui, kun alettiin puhua lävistyksistä. Kielikoru oli selvästi se juttu, toisella se ilmeisesti oli. Toista neuvottiin kamalasti, että koska ja milloin se kannatti ottaa ja kertoako vanhemmille vai ei.
Pieni kaupunki kun on tajusin, että tytöt ovat menossa samaan paikkaan ottamaan lävistyksiä, jonne minä olin juuri menossa.
Tuli pieni paniikki, olenko aivan liian vanha lävistämään itseäni, koska minun iho alkaa jo vanheta ja halusin kaksi uutta microdermalia naamaan. Tyttöjen mielestähän olin ikäloppu. Mieti mitä itse teininä ajattelit 35-vuotiaasta, sehän on toooooosi vanha.
Otin lävistykset kuitenkin. Ollaan sitten se epäsovinnainen keski-ikäinen.
Vanhentumisen huomaa, myös, kun näkee julkisuudessa nuoria tyttöjä, joille tehdään kauneusleikkauksia. Näteille nuorille, hiukan yli kaksikymppisille. Eivät he sellaisia tarvitse, he ovat nuoria ja kauniita muutenkin. Vasta 4kymppisenä voi alkaa harkita tissien ja takapuolen nostoa, silloin ne ehkä oikeasti alkavatkin roikkua.
Eli olen eläkkeellä oleva, melkein 35 vuotias. Minut on tatuoitu ja lävistetty, en käytä siistejä kauniita vaatteita, tukka on lyhyt ja pinkki ja autollani on ripset. Puhun tyhmiä ja nauran paljon. Osaan kaiken ja olen itsepäinen. Kannattaa siis kiertää kaukaa ;)
