Luonto on pysähtynyt, kasvukausi alkaa olla ohi. Linnut alkavat puuhata muuttoa lämpimään.
Minä asustelee vielä mökillä. Kotiinpaluu taitaa kuitenkin tapahtua lähiviikkojen aikana. Pimeässä ja kylmässä huussissa käynti yöllä, ei ole lempipuuhiani.
Kesä on vierähtänyt nopeasti. Siirtolapuutarhalla on ollut tapahtumaa ja sekä minun, että Takkutukan sukulaisia on ollut käymässä.
On ollut huonoja ja vähän parempia päiviä. Huonot liittyvät selvästi kylmään ja sateeseen ja paremmat aurinkoon. Sadetta onkin tänä kesänä riittänyt, onneksi myös aurinkoakin, jonkin verran.
Taas yksi vuosi elämääkin tuli täyteen, mittarissa 37.
Juu juu... Kuulen sen, olethän sinä vielä nuori ja blaa blaa. Ei tunnu siltä.
Elämä tuntuu niin turhalta. Minusta ei ole siihen. Minä en pysty sellaiseen elämään, kuin ehkä haluaisin. Olen joutunut luopumaan asioista.
Minulla ei ole, eikä tule olemaan uraa. No kerkesinhän hoitaa lapsia palkkatyösä 11 vuotta. Uraksi sitä ei voi kutsua. Jatkuva työnteko väsytti minut zombieksi.
Tällä puutarhallakin tehty, yhteinen talkootyö vaatii enemmän veroa, kuin terveellä. Yksi avoimienovien -päivä ja pitää levätä ainakin pari päivää, että palautuu.
On melkeinpä hävettävää myöntää, että jaksaminen vaatii lepoa ja unta paljon keskimääräistä enemmän.
Eikä melkeinpä hävettävää, vaan häpeän väsymystäni, se antaa jotenkin laiskan kuvan . Minua 30 vuotta vanhemmat jaksavat paremmin. Häpeän mennä aikaisin nukkumaan ja vielä enemmän nukkua myöhään.
Haluan tehdä ja teenkin, mutta aina siitä seuraa vain totaalinen väsymys. Sitten olen väsynyt ja turhautunut.
Mikä minä olen väsymystä valittamaan, enhän ole edes töissä, eikä minulla ole lapsia. Voin nukkua niin paljon kuin haluan.
Lapset, siinä se toinen asia. Sairauteni ja sen mukana tuleva väsymys on myös merkinnyt lasten puuttumista, omien lasten puuttumista. Vaikka kukaan ei ole kieltänyt lapsia hankkimasta, ymmärrä itse, että minusta ei olisi siihen. Minä en yksinkertaisesti jaksaisi. Hoidan mielelläni ystävien lapsia ja viihdyn lasten kanssa, mutta se tarkoittaa extralepoa. Kaverin lapsen, kun voi antaa pois, kun ei enää jaksa, omaa ei voi.
Parempi siis olla ilman. Ikävä kyllä.
Tämä saa elämän tuntumaan turhalta ja tyhjältä. Ei sovi työhön, ei sovi vanhemmaksi. Laiska. Ei tunnu hyvältä.
Näin tänään, ehkä huomenna on taas paremmin.
Loppuun kuitenkin kuva meidän karvakavereista, mieltä piristämään.
