Elokuu

No niin tässä tämä aika on vierähtänyt, äsken oli toukokuu ja nyt elokuu. Minne ne päivät katosi?
Tai no, pitäisikö olla onnellinen, että katosivat. Kesä on ollut aivan äärettömän vaikea. Itkuksi on mennyt ja välillä on olluit luovuttaminen hyvin lähellä.
Värit ovat kadonneet jonnekin.
Aamuisin en haluaisi nousta.

Pihani mökillä on hävettävässä kunnossa, en yksinkertaisesti ole jaksanut.
Olen lukenut ja katsonut elokuvia, seikkaillut kissojen kanssa pääni sisällä.

Koirista vain toinen, Lippe on ollut kanssani mökillä. Allu lähti kesäkuun lopussa ystäväni luokse saareen, jossa saa olla vapaana ja jossa on leikkikavereita. Koira palasi viikoksi luokseni ja lährtin sen paluupostina saareen.
Hermot meinasivat mennä.
En pystynyt tarjoamaan tarpeeksi aktiviteettia ja herra teki kaikki koiruudet. Kun vein sen rantaan, se hyppäsi onnellisesti veneeseen, eikä edes katsonut minuun päin.
Saa uida, pyöriä hiekassa, juosta metsässä ja kavereita on ja kainaloonkin pääsee.
Lippe tykkää makoilla rauhassa. Neiti on kuitenkin jo melkein 11 vuotta.

Kissoja minulla toki on, omia ja vieraita.  Yksi emo, kahden pentunsa kanssa, Yksi emoton pentu, joka kyllä on jo luovutusiässä. Sitten pari vammaista, joille ei kotia etsitäkään vaan seuraillaan ja katsellaan. Elävät kuitenkin täyttä kissanelämää.

Sitten on omat katit.

Kissakeikkojakin on ollut, että vähän jotain muuta ajateltavaa, ne ovat kyllä hommia, joita jaksaa, vaikka olisi huonomminkin. on aina helpompaa olla eläinten kanssa tekemisissä, kuin ihmisten.

Savo xpress_ lehtisessä ilmestyi juttua siirtolapuutarhasta, juttu taas on tehty jo viime kesänä. Kun juttu ilmestyi oli sisältö ihan hyvä. Mutta jutun yhteydessä oli kuva minusta, ei mikään pieni. Itkuksi se meni taas. En halua olla sen näköinen, en halua olla niin ruma. Sitten vielä moni sanoi, että onpa hyvä kuva.
En vieläkään pysty kuvaa katsomaan. En vieläkään suostu myöntämään, että olen sen näköinen.

Kun on ollut vaikeaa, myös syöminen on ollut vaikeaa.  Välillä oksettaa kaikki ruoka, välillä haluaisi kylpeä herkuissa.
Todella terveellistä.
Nyt olen löytänyt aivan ihanan  proteiini suklaavanukkaan., joka on suht` terveellinen ja pitää nälkää. koitan edes elää niillä ja kofeiinitableteilla.

Mutta miten haetaan apua, kun menee niin huonosti, että pää leviää käsiin?
Onneksi, minulla on ystävä joika tuntee lääkkeet ja minut ja pystyy lääkkeitä määräämään.
Hän myös kehotti varaamaan terveyskeskukseen ajan ja pyytämään lähetettä ADD-tutkimuksiin. Koska kaikki on jo kokeiltu, jos sitä kautta saisi uusia näkökulmia ja lääkitystä justeerattua oikeaan suuntaan.

Uskon, että lääkäri jolle sain ajan on oikein hyvä lääkäri, mutta kun mennään sille tasolle missä minun ongelmani ovat, tarvitaan jo todella asioihin perehtynyt erikoislääkäri.
Lääkäri mm, ihmetteli, että testeissä saan todella korkeat pisteet, jotka viittaavat vaikeaan masennukseen, mutta olen silti hymyileväinen. Kerroi hänelle, että kun on niin pitkään sairastanut, kuin minä, osaa paskasta huolimatta hymyillä ja olla kohtelias.
Kävimme myös keskustelun ahdistus ja päivystys. Sanoin, että jos päivystykseen menen minulle annetaan rauhoittavaa ja käsketään kotiin.
Kääkäri tähän, että siellä tehdään se hoidonarviointi.
Kysyin ja mikäs sen lopputulema on? Sairaalaan en pääse, sillä olen toimintakykyinen ym. ja mitä se oikeastaan hyödyttäisi. Kuopion psykiatrian keskus on kahdesti kieltäytynyt ottamasta minua avohoitoon( eikä se hoito sielläkään ole mitään maailmanparasta) ja vain asiaan perehtynyt  erikoislääkäri ymmärtää lääkityksestäni mitään. Ja sitten, sairauteni ei ole parannettavissa. On olemassa kaksi vaihtoehtoa, joko tappaa itsensä tai ryömiä eteenpäin ja toivoa, että huomenna on paremmin. Kissat ovat paljon parempi ensiapu kohdallani.


Kun luin hänen Kantaan kirjoittaman tekstin, päätin, että olen ilmeisesti uskottavampi, jos saisin itkupotku-raivarit ja puhuisin sekavia.

Myöskin lähetteen aikaiseksi saaminen oli työlästä. Joku joka ei ole toimintakykyinen ei tästä olisi selvinnyt.
Ensiksi piti tk:seen toimittaa vanhoja lääkärinlausuntoja ja koulutodistuksia, mitä kannasta ei löydy.

Toimitin nämä hoitajalle, joka samalla katsoo koneelta, että on määrätty myös asiaan liittyen labrakokeita ja lähetti minut labraan.
labrassa selvisi, että minulta pitää valvottu huumetesti, johon tarvitsee paperisen lähetteen ja että yksi kokeista on paastosokeri arvo, joka pittä ottaa 12 tunnin paaston jälkeen.

lääkäri soitti parin päivän kuluttua, että paperit on tuleet hänelle ja kävinkä labrassa. No kävin, mutta tarvitsen paperisen lähetteen. Lääkäri oli ihmeissään, mutta lupasi kirjoittaa tämän valmiiksi ja voin noutaa hoitajalta.
Mennessäni uudestaan labraan olin tehnyt kuten minua oli edelliskerralla labrassa ohjeistettu, eli varasin ajan netistä ja lisätietoihin, että valvottu huumetesti, että osaavat oikeaan huoneeseen minut ottaa.
Koska edellinen ilta ja yö meni panniikkikohtauksen kuorissa, en ollut aamulla parhaimmillani. Pääsin huoneeseen, ojensin laborantille paperisen lährtteen ja sanoin tässä tämä ja verikokeet kiitos. Hoitaja katsoi minua hölmistyneenä ja sanoi, että ei hän mitään huumetestejä ota ja sanoi, että ajanvarausohjelmassa lukee, että voi varata aikaa huumetesteihin. kerroin, että minua oli ohjeistettu näin tekemään ja hän vähän suli siinä ja sanoi, että otetaan nyt verikokeet ja neuvoo minua sitten huumetestin suhteen.
Otin uuden vuoronumeron huumetestiä varten, kun pääsin huoneeseen hoitaja katsoi tietoni koneelta ja antoi kupin ja käski valvottuun vessaan. Kysyin huulipyöreänä, että pissaanko sitten vaan? Hän katsoi minua hetken ja kysyi, että onko tämä ensimmäinen kertani, kun myönsin hän alkoi nauramaan ja sanoi, että heillä suurin osa on vakioasiakkaita, niin ei tullut mieleenkään, että joku on ensikertaan asialla. Sitten hän erittäin hyvin neuvoi ja kertoi miten toimitaan ym.
Kokemus sinänsä.

Täten ennen olin toki toiselta hoitajalta hakenut paperisen lähetteen, joka kopio minulle kasan lähetteitä, että ei joka kerta tarvitse lähetettä hakea, Sanoin, että minun pitää kyllä käydä vaan kerran testissä.

Sitten taas lääkärin soittoaika, jossa hän kävi tuloksia läpi, kunnes kerroin itse katsoneeni tulokset kannasta.
Sitten hän teki sen lähetteen.

Nyt sitten odotellaan pääsenkö tutkimuksiin ja kuinka pitkälle menee.


Mutta , jos minusta ei kuulu mitään ja pihanikin totaalisesti ja vielä pahemmin ryöpsähtää, johtuu se siitä, että makaan peiton alla sikiöasennossa.
Sisätilat onneksi jaksan siivota, koska kissat.

itsepäinen

Minussa on tiettyä itsepäisyyttä. Inhoan luovuttamista. Sinäänsä ihan hyödyllinen ominaisuus, mutta on siitä haittaakin.
Itse pitää selvitä ja apua ei pyydetä.

Olen viime vuodet muuttanut mökille vapunpäivänä. Tänä vuonna muutin jo 29.4, olisin lämpimien säiden vuoksi voinut jo muuttaa aikaisemmin, mutta oli kissahommia, jotka oli helpompi toteuttaa kotona asumalla.
Tottakai ilmat viilenivät  juuri silloin maanantaina. Ei se haittaa, silti muutetaan, kun ollaan aina muutettu.
Pari ensimmäistä päivää menikin ihan okei, aurinko paistoi, joten ulkona saattoi olla. Yöllä pysyi lämpötila plussan puolella, joten ihan siedettävää. Eilen torstaina alkoi sitten kylmät ja viime yönä satoi lumi. Maa on valkoisena, ulkona on pakkasta ja lunta sataa.
Mökki ei ole eristetty ja vessaankin mennään ulos. Että ei siellä turhia viitsi istuskella.
No nyt sitten istuskelen täällä sisällä. Kamiinassa on tuli ja seinällä on lisäksi infrapunalämmitin, joka antaa ihan mukavasti lämpöä.

Sisällä on parhaimmillaan n. 15 astetta plussan puolella. Sen kestää, kun on lämpimästi päällä. Koirat ovat suomenlapinkoiria, joten niitä ei lumi haittaa.
Kissatkin osaa hakeutua lämpimään kasaan nukkumaan.

Öisin nukun kolmen peiton alla ja sängyssä on kasa koiria ja kissoja, joten ei täällä kylmä tule, vaikka sisälämpötila laskee viiteen asteeseen.
Yöllä voi tuon infrapuna lämmittimen onneksi napata päälle, se kun on seinässä, niin ei kukaan eläin sitä pääse räpläämään

Juomavesikin pysyy mukavan viileänä.

Jos olisin rikas, toki laitatuttaisin mökkiin kunnon ikkunan ja eristyksenkin, mutta kun en ole, on tyydyttävä kylmyyteen. Kesällä kerkeää nauttia lämmöstä.
Eipä täälllä juurikaan ihmisiä näy, eihän kukaan tule mökille kesken talven.


Eilen sentään kävin suihkussa, sinne lähteminen on toki aina haaste, jos ulkona on kamalan kylmä. Laskin, sinnen on tasan 273 askelta.
Mutta suihkussa on ihana lämmitellä. Vieressä on myös City-market, sinnekin voi mennä lämmittelemään, jos siltä tuntuu.


Että kyllä tässä pärjätään, kun oli kerta pakko tänne muuttaakin.

kevät tuli, lumi suli, kissalle kiima tuli

aika on kulunut ihan kamalaa vauhtia, onneksi. En edelleenkään pidä talvesta ja kylmästä.

Kevät talven kohokohtiin on kuulunut maailman hirvein norovirus, joka kaatoi minut viikoksi sänkyyn.

Tuntuu, ettei mitään sen kummempaa ole tapahtunut ja silti aika on kulunut.

Pari viikkoa sitten oli kevään ensimmäinen kissakeikka. Lemmikkiopulaatio, jota ollaan työstetty jo viime syksystä.
MInulle tuli kohteesta seitsemän pentua. Kaksi n. 5 viikon ikäistä ja viisi n. viikon ikäistä. Viikon ikäisen saapuivat ilman emoa, koska isosta populaatiosta on mahdoton emoa löytää, kun ei ollut paikalla, kun pennut löydettiin.

Kaksi viikkoa hoivasin pieniä viikon ikäisiä yötä päivää, siltikin kaikki hiipuivat pois ja kuolivat.
Suututtaa.
Harmittaa.
Tämä kaikki vain siksi, että ihminen ei leikkauta kissojaan vaan antaa niiden lisääntyä holtittomasti. Pennut ovat heikkoja, emot väsyneitä. Ilman kunnon ravintoa kasvaneet.

Se mikä on myös äärettömän turhauttavaa on suomen lainsäädäntö, joka tekee puuttumisen asioihin hankalaksi ja tuomiot hyvin mitättömiksi.

On hirveän turhauttavaa yrittää saada asioita muuttumaan ja saada jo nykyistä kissakriisiä hallintaan, kun laki ei ole ajantasalla.

Yhdistyksemme tekee hommia täysin vapaaehtoisvoimin, mitään korvausta emme siis hommasta saa. Suomessa populaatioiden hoito ja kodittomien kissojen hoito on pääasiassa vapaaehtoisten vastuulla.


Antoisaa hommaa, mutta myös niin rankkaa, varsinkin silloin, kun kaikesta hoidosta huolimatta kissat kuolee, pennut väsyvät syliin.
Ihmisen välinpitämättömyyden vuoksi.

Tietysti tässä hommassa näkee myös kovia ihmiskohtaloita. Usein lemmikkipopulaatioiden taustalla on alkoholismia, yksinäisyyttä, mielensairauksia.
Joskus vain puhdasta välinpitämättömyyttä.

Ikävä myös kysynnän ja tarjonnan - laki. Eräskin herra minulle sanoi, ettei  viitsi kissaansa leikata, koska pentuja kuitenkin kysytään. Kissa voi tehdä jopa neljät pennut vuodessa.
Samaan aikaan, kun ihmisiä valistetaan koirien pentutehtailusta, pitäisi myös valistaa kissojen pentutehtailusta. Vaikka siinä ei raha yleensä pyöri, on jatkuva pennuttaminen eläinrääkkäystä.

Kissa ei myöskään nauti arvostusta, kun kissa karkaa jätetään sen etsiminen helposti, otetaan tilalle uusi kissa.
Kissasta myös luovutaan äärettömän helposti, jos se ei sovikaan omaan elämään.

Koirasta pidetään parempaa huolta.

Voisin paasata aiheesta pitkään ja hartaasti.

Kaikki ne joiden mielestä kissan leikkauttaminen on turhaa, ovat tervetulleita luokseni katsomaan kuolevia ja kuihtuvia pentuja, jotka kouristelevat viimeisiä hengenvetojaan.