Autoilua

kuten melkein kaikki 18 vuotiaat, minäkin kävin silloin kauan sitten autokoulun. Kirjalliset kokeet menivät heti läpi, mutta inssiajon suoritin kolme kertaa. Kertaus on opintojen äiti. Ensimmäisen vaiheen jälkeen on kolme vuotta aikaa suorittaa kakkosvaihe, jos sitä ei suorita, kortti vanhenee. Se ei ole hyvä juttu, jos poliisi pysäyttää ja katsoo sitä läpyskää.
No minä en kakkosvaihetta koskaan käynyt, kahdesta syystä. Se maksaa ja tarkoituksena on, että on ajanut sitä autoa, että osaa sitten näyttää taitojaan siinä kakkosvaiheessa. Minulta puuttui molemmat.
Kortti meni vanhaksi vuonna 2000.

Kuitenkaan en ole autoa koskaan tarvinnut, olen aina asunut niin, että kaupat ja työpaikka ovat hyvien kulkuyhteyksien varrella. Sitäpaitsi helsingin keskustassa ei autoa tarvitse.

Sitten muutin tänne pikkukaupunkiin, vaikka asun keskustassa ja pystyn erittäin hyvin hyödyntämään sen palveluja on iso osa kaupoista keskustan ulkopuolella. Ne isommat kaupat, varsinkin se ensi kesänä aukeava Ikano-kauppakeskus, jossa sijaitsee myös Ikea (Jee!)
Täällä bussikuskit ovat ystävällisiä, mutta yhteydet ovat huonoja ja matkustaminen kallista.

Isälläni oli auto, kaunis ja pieni, vähän ajettu ja hyvin pidetty. Minut saatiin ympäripuhuttua ja lunastin sen itselleni. Auton siis omistin, ajokorttia en.
Seuraava askel oli siis autokoulu.
Saadakseen vanhentuneen kortin takaisin voimaan riittää, että käy inssiajon ja kirjalliset kokeet. Kirjallinen koe oli aika helppo, mutta koska olen viimeksi istunut auton ratin takana 14 vuotta sitten, päätin ottaa muutaman ajotunnin.
Ajotunnit eivät muuten ole mitään halpoa, 25minuttia maksaa 35 euroa. Mutta ymmärränhän minä, kyllä minäkin tulisin kyytiini vain maksusta.

Ensimmäinen ajotunti. opettaja ajoi hiljaiselle tielle auton ja sanoi, että se on minun vuoro. Autokoulunopettajalla täytyy olla äärimmäisen hyvät hermot ja jonkinlainen viehtymys vaaraan.
Istahdin kuskin paikalle, opettaja näytti minulle tärkeimmät hallintalaitteet ja eikun menoksi. Pari kierrosta hiljaista katua ja sitten opettaja nilmoitti, että nyt keskustaan ja auto takaisin koululle.
Siis mitä??!!

Nyt takana on kahdeksan ajotuntia ja edessä vielä kuusi. Ollaan ajettu ympäri keskustaa, peruuteltu, halrjoiteltu mäkilähtöjä ja poikkeuskäännöksiä.
Pelkään ajaa autoa, aivan hirmuisen paljon. Mutta olen päättänyt, että minä opin ajamaan ja piste.
Tietysti auton ajo olisi helpompaa, jos kaikki kanssa ihmiset noudattaisivat liikennesääntöjä. Kuten minä.
Autolla ajaessa käytetään vilkkua, toisen takapuskurissa ei roikuta punaisia päin ei ajeta, toisille annetaan tilaa. Sama koskee jalankulkijoita ja pyöräilijöitä.

Luulen, että pelkoni johtuu myös siitä, että tiedän mitä vahinkoa autolla voi saada aikaan, kun kolari sattuu jälki ei ole kaunista. Tiedän myös, että liikenteessä liikkui juopuneita idiootteja ja vanhuksia, jotka eivät näe enää kunnolla. Kuka idiootti on keksinyt, että promillemittari saa värähtää pikkaisen ja silti saa ajaa autoa. Nollatoleranssi sen olla pitää.

Minulle tuottaa liikenteessä vaikeuksia pari asiaa, olen liian nopea, enkä aina ajattele. Kun en ajattele valmiiksi, hätäännyn ja hutiloin.Ennakointi ja kaiken huomaaminen on hankalaa, kun itse auton liikuttaminen jo vaatii niin paljon keskittymistä.
Autokoulunopettajani, yrittää rauhoitella ja muistuttaa ennakkoinnista, hän on kyllä siinä aika hyvä. Minulla vaan on niin kamala tunne, kun liikenteessä ajan hiukan hiljempaa kuin muut ja sitten tulee jonoa ja minut ohitetaan ja varmaan ne muut kuskit kiroavat minut alimpaan helvettiin. Haluaisin niin kovasti, että kaikki pitäisivät minusta.
Vaikka ymmärrän, eipä minulla oikeastaan ole mihinkään kiirettä. Jos takapenkillä synnyttäisi joku saattaisi olla hiukan kiire, mutta eipä muuten..
Mihis tässä olisi kiire, valmiissa maailmassa.

Varokaa siis, kun näette pienen punaisen auton, se saatan olla minä. Minulla saattaa olla takapenkillä kaksi koiraa, mutta he ovat turvavöissä.

Vilkutellaan kun tavataan!