Pientä ja rauhallista

 Allu on tullut taloon ja sulattanut kaikkien sydämet. Pehmeä pieni terminaattori, joka osaa jo paljon kaikenlaista ja on niin kovin söpö. Tulee ainakin vielä toimeen toisten koirien kanssa ja toiset koirat tulevat Allun kanssa. Allu osaa jo matkustaa soutuveneessä ja on tutstunut kanoihin. Pissat ja kakat tehdään ulos ja jos tulee sisälle ne tulee vain niille varatulle paperille. Portaat osataan nousta ylös ja laskeutua alas. Ja hihnassa menokin on hienoa.

 Isoihin koiriinkin Allu tutustuu ennakkoluulottomasti. Minulla on taas hoidossa Brutus, saksanpaimenkoira, herra oli hiukan hämillään, kun pieni roikkuin korvissa, hännässä ja huulissa kiinni.

 Kalle on ottanut uuden tulokkaan hyvin vastaan, Allu tosin haluaisi leikkiä, mutta Kalle ei.

Äitikin pitää pojastaan hyvää huolta, kouluttaa ja leikkii pienen kanssa.

Ollessani tänään lenkillä Brutuksen kanssa nautin pitkästä aikaa. Kaunis syksyinen ilma, aurinko paistoi. Lenkjkiväylä kulkee hautausmaan viertä ja nautin saadessani katsellessa vanhaa hautausmaata ja sen kiviaitaa.
Istuimme hetkeksi hautausmaan kupeeseen penkille, ihailemaan maisemaa.

Hetkellinen onnentunne vierähti ylitseni. Tämä riittäisi minulle niin kovin hyvin. Koirien kanssa oleilu. Ainoat ihmiset kenen kanssa olen tekemisissä on TAkkutukka ja Saarenmies. Molemmat enemmän tai vähemmän kuudenkympin tienoilla. Saarenmiehellä on hyvää ruokaa ja ihastuttava rantasauna, minne olemme tervetulleita. Ja tietysti koirat ja saari.
Takkutukalla ja minulla on molemmilla omat kämpät. Ei tarvitse koko ajan tuijottaa toista. Koirat liikkuvat kämppien välillä oikein sujuvasti. Välillä ollaan tiiviisti yhdessä ja sitten taas saa olla ihan omassa rauhassa.

Sitten se pieni puutarhamökki, josta pidän äärettömän paljon.

Tämä riittää minulle.
En kaipaa yhtään enempää.
Elämän suuria ja hienoja asioita ovat nuo onnentunteet, vaikka ne kestäisivätkin vain 10 minuuttia ja sitten alkaisi taas ahdistamaan.
Sen onnentunteen muistaa ja helpottaa tietää, että niitä on olemassa. Ja aina joskus ne murtautuvat tämän kovan ja harmaan peiton läpi.
SEn vuoksi jaksaa taas hetken pidempään.

henkistä maailmaa

Nyt on muotia nähdä kummituksia, kokea edellisiä elämiä, nähdä tulevaisuuteen ja kokea "jotain" muutakin. Nyt on minunkin aika antaa lausuntoni tähän asiaan. Sillä niitä minulla riittää, lausuntoja. Asiaan kuin asiaan, oli minulla sitten tietoa tai ei.
No tässä asiassa tietoni perustuu lähinnä omiin kokemuksiin.
Vaikka olen vasta ohittanut 30 rajapyykin olen kerinnyt nähdä ja kokea aika paljon.

Lapsesta asti minulla on ollut mielikuvitusta vaikka muille jakaa, minulla on ollut omia maailmoita ja omia juttuja. En ole lähtöisin mitenkään uskonnollisesta perheestä. Emme me ateistejakaan olleet, mutta uskonnolla ei ollut mitään roolia meidän elämässä. Koulussa istuin uskonnontunneilla ja kävin joulukirkossa. Kävimme myös isovanhempieni luona syömässä juutalaisena pääsiäisenä ja uutenavuotena, äitini kun on juutalainen, mutta nuo asiat merkitsivät vain sitä outoa ja hyvää ruokaa. En mitenkään voinut käsittää, että juutalaiset olivat meitä aika monta tuhatta vuotta edellä.

Minä olen myös ollut aina pieni pelkuri, en sano tätä pahalla. Pelkäsin pimeää ja hirviöitä, yksinoloa ja kummituksia ja tappajaviiltäjäraiskaajia.
Mutta kuten sanoin, minulla on aina ollut vahva mielikuvitus. Eikä sitä suinkaan helpottaneet salaa lukemani Alibi-lehdet.
Ensimmäiset masennuksen merkit koin jo varhain, tasapainottelin ja selviydyin, jotenkin. Lukioaikana kuitenkin luokalleni tuli ihana tyttö, jonka kanssa aloin kaveerata. Hän ja hänen perheensä oli vahvasti uskossa. Hän osasi kampanjoida jumalan minulle oikein. Olin hänen luonaan, sain pahan pelkokohtauksen. Ja sain kuulla ilosanoman, demonit ne täällä riehuu, mutta Jumala auttaa.
Sain yht´äkkiä kaikkeen selityksen. Demonit ja saatana vs. jumala ja enkelit. ( demonithan on niitä langenneita enkeleitä, se 1/3 osa).
Mieletön selitys, kaiken kattava.
Vastaus.
Opin taistelemaan, sain mielikuvitukselleni selityksen.

Aloin lukemaan raamattua ja muita aiheeseen liittyviä kirjoja.( ihan suositeltavia muutenkin luettaviksi, saa näkökantaa asioihin)
muunmuassa seuraavat kirjat olivat todella hyviä.
Enkelit puhuvat minulle-Roland buck
Rebecca Brownin-kirjat
Paholaisen kirjeopisto-c.s.Lewis

Ja tietysti varmaan satoja muita kristillisiä teoksia mm Leanne Paynen kirjoja.

Mutta asia sana oli demonit, se oli vastaus kaikkeen. Demonit pelaa pelejään, saatana pelaa pelejään ja Jumala pelaa pelejään. Kaikki oli saatanallista ja kaikesta tuli ihmiseen demoneita, jotka horjuttivat uskoa jumalaan ja demoneista piti päästä eroon.
Armonlahjat olivat myös äärettömän arvostettuja.

No myöhemmin vieraannuin kirkosta ja lopulta erosin koko instituutiosta. Olin kovin pettynyt Jumalaan, demonit tulivat tutuiksi, jumala ei.

Olen aina ollut äärettömän kiinnostunut, niin kiehtovasta ihmismielestä. Ihmismielessä on niin paljon salattuja asioita, joita emme varmaan koskaan tule ymmärtämään.
Kun uskossaolo aikanani käsiteltiin paljon pelkojani ja sitä, kuinka öljysin käppäni ja ajoin pois demonit jumalan nimessä eikä kodissani ollut mitään demonista ja silti pelko oli läsnä. Kunnes sielunhoitotilanteessa eräs ihminen totesi, ei ne pelot ole sinun ulkopuolella, ne on sinun sisällä.

Tämä lause on jäänyt pyörimään päähäni. Asiat ovat meissä, ei meidän ulkopuolella.
Minä en usko kummituksiin, en usko edellisiin elämiin, en usko ufoihin, enkä henkiparantamiseen tms.
En kuitenkaan kiellä ihmisten kokemuksia niistä. Mutta väitän, että nuo kokemukset ovat ihmisessä itsessään, eivät ulkopuolella.
Samoin kuten pelko on minussa, minun mielessä, ei ulkopuolella, sillä ei ole olemassa.

Kuten sanoin, ihmisenmieli on suunnaton. Ihmisen pään sisällä tapahtuu asioita, joita emme ymmärrä. Ja koska emme ymmärrä tätä kaikkea haluamme sille selityksen ja kuinka oivia selityksiä ovatkaan kummituksen ja edelliset elämät.
Jumala on oivallinen ja aivan mahtava selitys, vastaus kaikkeen.
Mutta minä en halua valmiita ja liian helppoja selityksiä.

Otan itseni esimerkiksi.Olen siis pienestä asti ollut pelkojen riivaama, masentunut, mielikuvitushahmoja omaava, erilainen. Nyt olen 30 ja asiaa on ruvettu tutkimaan uudelta näkökannalta.
Jospa onkin käynyt näin: minulla on jonkinasteinen diagnosoimaton hahmottamis-ja tarkkaavaisuushäiriö. Tämän seurauksena minun on ollut vaikea ymmärtää asioita ja tulla ihmisten kanssa toimeen, olen kokenut itseni ulkopuoliseksi ja luonut oman maailmani.
Sen lisäksi minulla on kahdeksanvuotiaana diagnosoitu aivokasvain. Joka selittää paljon ja lisää.
Koska olen ollut herkkä, erilainen, en ole ihan ymmärtänyt, olen kokenut vanhempieni avioeron ja siihen liittyneet asiat hyvin voimakkaasti, kuten myös täyden kykenemättömyyden koulussa ( johon saattoi paljolti vaikuttaa mahdollinen tarkkaavaisuushäiriö) ja epäsosiaalisuuteni
Ja mitä tästä sotkusta syntyy, masennus, jota ei kerrota kenellekään, joka saa olla hoitamattomana yli kymmenen vuotta ja kun sitä ruvetaan hoitamaan, asiat alkaa purkautua ja huomaan olevani työkyvytön. Lumipallo, joka sai kasvaa vähän liian suureksi.

Tämä kaikki tapahtuu minun aivoissani. Ei minun ulkopuolellani, tässä ei ole entisenelämän traumoja tai demoneita mukana. Tässä on mukana pienet aivot ja kuoppainen tie.
Vaikka ne olisivat äärettömän helppoja ratkaisuja. Ohittaa itseni tarkastelu ja huomata, että vika/syy onkin minussa, minun aivoissani, eikä jossain ulkopuolisessa.

Mutta, en suinkaan tuomitse vaihtoehtoista lääketiedettä tai ihmisiä, jotka haluavat jutella enkeleille tai näkevät kummituksia. Kunhan siitä ei ole mitään haittaa. Kuten psykiatrian erikoislääkäri Heikki Nikkilä totesi: näistä ei ole haittaa niin kauan kun ne eivät alenna toimintakykyä tai estä elämistä. Jos niin on, kannattaa hakeutua lääkäriin.

Vyöhyketerapia, kivihoidot, reikihoidot, shamaanihoidot, mitä kaikkea onkaan saattavat oikeasti toimia. Siis ihmisen mielenkautta, uskon että kosketuksen ja kohtaamisen voima on suuri. Koska uskon että, psyyke ja fysiinen olemus ovat vahvasti yhteydessä. Jo kaupan kassan kohtaamisella on ihmeellinen vaikutus.

Ns."huuhaa-hoito" toimii plasebona, jos siihen uskoo se saattaa jopa auttaa jonkin verran. Mutta vaikutus on usein hyvin hetkellistä ja ohimenevää. Positiivinen asenne ja halu taistella ja selvitä auttaa tunnetusti paranemiseen, mutta harvoinpa se pelkästään auttaa.
Mutta lääketiede, yhdistettynä mieleen on tappavan hyvä yhdistelmä.( siis sen taudin kannalta) Ei tietenkään aina. ;)



Loppukaneettina tälle suunnatoman sekavalle sepostukselle:
Ihmisen mieli on suuri ja tuntematon. Ja usein asiat ovat ovat meidän sisällä, ei meidän ulkopuolella.
Tämä kaikki on äärettömän kiehtovaa.

Elämäni koirana

ole koskaan ollut koira ihminen. Olen aina ollut kissaihminen, vannonut kissojen nimeen. Nyt on elämääni tullut suurta muutosta., lähinnä Takkutukan myötä. Hänellä kun on se koira, Lippe. Lippe oli hyvin helppo koira tutustua. Koska hän nyt tuppaa olemaan kaikkien kaveri.

 Takkutukka kun on mukana opaskoiratoiminnassa, olen tutustunut opaskoiriin ja heidän käyttäjiin. Koska tuttavapiiriimme kuuluu myös opaskoirakouluttaja, olen saanut tutustua vielä enemmän koiriin. Saarenmiehelläkin on koiria, sielläkin olen noihin otuksiin päässyt tutustumaan.

 Keväällä tuli esille Lippen astuttaminen.Sainpa siis käydä läpi koko koiran tiineyden ja synnytyksen.

Kesällä luonani oli hoidossa kaksi suursnautseria Aku ja Joda.

Nyt melkein kaksi viikkoa on luonani saksanpaimenkoira lempinimeltään Burde

Ja yllätys yllätys, ensi viikolla luoksemme muuttaa asumaan Allu, Lippen poika.

Olen siis joutunut koirien valtaan.
Kalle kissa on kuitenkin vielä voimissaan ja hyvin hyvi hyvin lähellä sydäntäsi.

Siispä koira. Se on mielenkiintoinen otus, jos nyt verrataan kissaan.
Kissa, kuten koirakin tykkää liikkua ulkona, mutta kissa osaa tehdä tarpeensa sisähiekkalaatikkoon  ja selviää elämänsä sisäkissana, eikä vaadi säännöllistä ulkoilutusta. Kissa pärjääkin vuorokauden tai parikin ihan yksin kotona, tai vaikka pidempään, kunhan joku käy ruokkimassa.
Koira ei ole lainkaan sellainen. Koiraa ei voi jättää yksin vuorokaudeksi, koiraa pitää pissattaa ja lenkittää säännöllisesti, toivottavaa olisi ainakin 3-4 kertaa päivässä. Koira tarvitsee seuraa, se ei ole itsenäinen kodinvaltias kuten kissa.
Koira sitoo paljon enemmän kuin kissa, tai joku muu lemmikki. Menot on suunniteltava koiran mukaan.

Koira pitää kouluttaa, kissaa ei tarvitse, sitä voi koutluttaa, mutta se ei ole välttämätöntä. Koirasta voi tulla hirviö, jos sen koulutus laiminlyödään tai sitä ei osata ollenkaan käsitellä. Varsinkin isosta koirasta. Koira tarvitsee aktiviteetteja.

Mutta koira antaakin paljon enenmmän, kuin kissa tai joku muu lemmikki. Koira on perheenjäsen, se on mukana touhuissa. Kun talossa on koira on koko ajan seuraa. Minun kokemukseni on, että koirat aistii tunnetiloja hyvin, se huolestuu, jos emäntäperheessä on hätäå ja huomaa jos iloitaan. Koirat tulevat myös usein lohduttamaan.
Pakkohan se on myöntää koira tuo kotiin turvallisuutta, varsinkin isokoira, saksanpaimenkoiran kanssa saa ulkona kävellä rauhassa, ei muuten kukaan tule söpöttämään mitää. Koira on helpompi ottaa matkalle kuin kissa, ainakin minun mielestä. Koira kävelee itse ja osaa ( toivottavasti) käskystä olla paikallaa, Kissa tarvitsee sen kuljetusboxin. Varsinkin jos on iso kissa on kantaminen tuskaa.  Kissalle pitää huolehtia pissapaikka, koiran voi päästää tarpeilleen lähimmälle ruohomättäälle.

On siis ollut mielenkiintoista tutstua koiriin. Noihin arvoituksellisiin otuksiin, joita otamme kotiimme asumaan. Myönnän, kyllä kissa on arvoituksellisempi. En voi sille mitään mutta mielessäni on hyvin vahvana Karvinen sarjakuva ja siinä olevat kissan ja koiran roolit. Kissa on se itsenäinen ja fiksu, koira on se hieman selkärangaton ja tyhmä.

Mutta siis, ottakaa koira vain jos olette varma, että olette valmiita sitoutumaan. Olette valmiita kasvattamaan sitä ja muuttamaan elämänne koiralle sopivaksi.
Koska koiran koulutus on kuin olisi pikkulapsen kanssa. Periksi ei saa antaa, on oltava johdonmukainen ja aikuinen tai koiran tapauksessa laumanjohtaja. Hellyyttäkin toki tarvitaan, mutta hellyydellä ei tee mitään, jos koira tai lapsi on perheen johtaja. Siinä saa isi ja äiskä vääntää monet itkut ja sitten pitää kutsua ammattilaiset paikalle. Johtopäätöksenä on se, että koirassa tai lapsissa ei ole mitään vikaa, vika on kasvattajissa. Onneksi sekä lapset, että koirat ovat oikealla kasvatuksella muokattavissa uudestaan oikeille teille.
 Kuulostiko kamalan raa´alta? Sitä se onkin.
Koirat, kuten lapsetkin ovat kyllä fiksuja ja oppivat kerrasta jos haukkumalla tai itkemällä annetaan periksi. Ne oppivat hetkessä, että jos en syö tätä ruokaa, tulee kohta jotain parempaa. Sitten äiskä ja iskä itkevät taas.

Ennenkuin hankkii perheeseen koiran ( tai lapsen) on syytä tutustua ammattikirjallisuuteen. Vähän lukea, että mikä kannatta. Kannattaa käydä tutustumassa muihin koiriin ( tai lapsiin) ja käydä vaikka koiranäyttelyssä tai ulkoiluttamassa naapurin koiraa. Lapsinäyttelyitä ei onneksi ole, mutta naapurin kultakurkkua saa varmaan lainata hetkeksi harjoituskappaleeksi.

Jos koiran historia muuten kiinnostaa kannattaa lukea Tiina Raevaaran uutuus teos Koiraksi ihmiselle. Tässä yksi arvostelu.


Laitetaan vielä kuva Lippen palleroista, on ne niin somia.

ps. 13.10 Saapui Allu kotiin