läskiä lotinaa, selluliitin kohinaa

Minulla on seitsemän leivän uunin kokoinen ahteri, eli takapuoli eli takamus. Olen aina kärsinyt siitä ja toki kun on iso takamus on myös reiteikäs., myönnetään sekin. Ahterini ei ole vain leveä, sivuprofiilista näyttää kuin ihoni alle olisi leikattu kaksi jalkapalloa ja vielä erittäin kuoppaisen ja ruttuisen ihon alle, sinne on eksynyt selluliittiakin.
Jalkani ovat hyvin tukkimaiset, lihaksia on, mutta myös läskiä eikä nilkkoja ole, ei ole koskaan ollutkaan. Minulla on hiukan oudot jalat. Rakas siskoni arvio, että nilkkani on ehkä amputoitu ( meillä molemmilla on erittäin hyvä huumorintaju)
Vyötärö on aina ollut kapeahko, mutta sinnekin on tullut ihan kunnolla jotain sellaista josta saa kiinni. Kun peilistä katsoo, huomaa, että minulle on ilmestynyt myös olkapääläskiä. No tissithän tietysti kasvaa, kun kehon rasvaprosentti nousee, mutta selvästikään, niihin ei keräänny se rasva yhtä hyvin kuin ahteriini.

Sinäänsähän tämä on ihan normaalia ja kaiken pitäisi olla ihan hyvin, koska verikokeet osottivat kolesterolin olevan kunnossa. Eikä verenpainekaan ole noussut ja kaikki on muutenkin ok.
Mutta, kun ei niin ei. Olen aina ollut hyvin tietoinen ulkonäöstäni ja vartalostani, taisin olla alle kymmenen kun huomasin olevani ruma, hiphei ja täältä tullaan elämä.
 Olen nyt 33 ja sama pärstä tuijottaa peilistä, kyllä, minulla on diagnoosina epätavallinen syömishäiriö. Epätavallinen syömishäiriö tarkoittaa tilaa, jossa vikaa on, mutta kaikki kriteerit ei oikein täyty.
Eli suossa ollaan.
Olen viimeisen kuuden vuoden aikana lihonnut kymmenen kiloa. Elämänmuutokset, sotilaallisen pakkoliikunnan lopetus ja ikä ja viimeinkin oikeasti diagnosoitu masennus.
Mutta kuten sanoin, fyysisesti kaikki on kunnossa. Kuntoutuksessa tehtiin UKK- kävelytesti ja olin ihan normaalin puitteissa.
 Vihaan itseäni, kroppaani, inhoan katsoa itseäni peilistä. Silti kämpässäni on kolme isoa peiliä, masokisti.
Vaa´asta olen sentään tajunnut luopua, koska se aiheutti minulle niin hirveitä ahdistuskohtauksia. Vaatteissa käytän venyvää materiaalia.
No nytpä, joku viisas sanoo, että lenkille sitten vaan, parin kilon pudotus ja todella hyvä olo!!
No kun ei ole, tiedän sen koska olen aina kokenut vartaloni kurjana, myös silloin kun olin kymmenene kiloa laihempi, liikuin kuin hullu ja söin äärettömän terveellisesti.

Olen varma, että kukaan ei voi sietää alastonta vartaloani tai jos sitä katselee, ei siitä voi nauttia.
Se on kuhmurainen ja läski.
Eräs tuttu sanoi, tässä kerran sovittaessani isoa hupparia, että löysät vaatteet sopii minulle. Muistan tuon repliikin joka kerta, kun avaan suuni minkä tahansa syömistä varten, koska kuulen  korvissani lauseen näin ; olet niin läski, että kannattaisi pukeutua vähän väljemmin.

Tuollaisia lauseita on pääni täynnä. Siis pääni.
 Harrastan siedätyshoitoa, käyn kerran viikossa läheisessä kylpylässä uimassa, tai oikeastaan lillumassa poreammeessa. Askel lähteä on iso,  joka viikko. Joka viikko olen koko ajan äärimmäisen tietoinen kropastani ja siitä, miten muut ajattelevat, että mikä laiska läski pallo tuokin on, tekisi itselleen jotain.
Myönnän, minua tuijotetaan, mutta en onneksi voi tietää tuijotetaanko, minua hehtaarivartaloni takia vai siksi, että olen paikan ainoa alle 40 vuotias, tatuoitu ja pinkkitukkainen.

Toisaalta tiedän samaan aikaan, että aika harvaa kiinnostaa minkä näköinen ja kokoinen olen. Mutta minun pääni sanoo, toisin.
Minun pää sanoo, että hyi kamala.
Minun pää sanoo, että Takkutukka, ei vaan oikeasti kehtaa sanoa, että olen valas.
Minun pää sanoo, että olen laiska ja kamala.
Minun pää sanoo, että lenkille ja dieetille.

Siis minun pää sanoo, ei, se ei ole kenenkään muun sanomaa, se ei ole välttämättä totuus, se on tunne, se on pään viestittämä tunne.
Tunteet eivät ole totta, ne ovat tunteita, meidän tulkintoja ja reagointeja asioihin.

Kaiken tämän tiedän ja silti ahdistun itsestäni. Ahdistun, kun pukeudun tai kun riisuudun. Ahdistun, kun tunnen mahamakkarat istuessani, näen nakkisormeni, kaksoisleukani........

On turha kuvitella, että pystyisin syömään normaalisti, yritin kovasti pari kuukautta, ahdistus kasvoi liian isoksi.
Eli tällä alueella olen ihan alkuaskelilla ja se "on vaan tunne"- Lauseen hokeminen on turhaa.

Eli minun on nyt vaan elettävä tämän kanssa. En suostu hoitamaan sitä megalenkkeilyllä ja dieetillä. Koska se vika on ihan oikeasti korvien välissä.

Näin se on

Näin sen pitäisi olla ?