Lapsielämää

Lapsia, lapsia, lapsia. Ystävillä on lapsia, siskoilla on lapsia, töissä oli lapsia, lasten näkemistä on vaikea estää, lapsia on kaikkialla.
Koska lapsia on kaikkialla on vanhempia kaikkialla.
Suurin osa meistä aikuisista on vanhempia.

Lasten pahoinvointi lisääntyy, hukassa olevien vanhempien määrä lisääntyy. Lastensuojelu hukkuu töihin, päiväkodit hukkuvat töihin.

Se mikä tekee asiasta mielenkiintoisen on se, että lapsi on suurinta ja eniten vastuuta vaativa teko mitä ihminen voi tehdä. Silti kaikkeen muun pohdintaan ja suunnitteluun tunnutaan laittavan paljon enemmän aikaa kuin lapseen. Häät, niitä suunnitellaan ja stressataan ja odotetaan, mutta mitäs yhdestä avioliitosta, kun siihen kyllästyy, siitä pääsee helposti eroon. Pohditaan ja mietitään asuntolainaa, jos se käy ylivoimaiseksi sen asunnon voi aina myydä. Opiskeluun ja ura suunnitteluun laitetaan aikaa ja voimavaroja, mutta jos ala on väärä voihan sen vaihtaa.
Autonajoa varten pitää käydä kallis autokoulu.

Mutta sitten se lapsi, se vaan tehdään. ( Ei toki kaikkialla, tiedän kuinka piinaavia ja raskaita lapsettomuushoidot ovat)
Mutta silloin lapsen tuloa on ainakin harkittu ja odotettu ja suunniteltu.

Lapsi on osa elämääsi lopun ikääsi. Lapsi on sinun lapsesi aina. Siitä ei pääse eroon, kun siihen kyllästyy siitä ei voi neuvotella ja mikä tärkeintä, lapsi on ihminen.

Minulla ei ole täydellistä ratkaisua asiaan, miten saada lasta haluavat ymmärtämään sitä, mitä kaikkea on odotettavissa. Haluaisin, että synnytys valmennuksen lisäksi olisi lapsivalmennusta, haluaisin, että kouluissa kerrottaisiin lastenhoidosta, kotitaloudentunnille ruuan laiton lisäksi lasten hoitoa.
Olisi mahdollisuus lasta harkitseville käydä kursseilla ja oppia mitä se lapsi oikein merkkaa.

Koska lapsille on pakolliset neuvolakäynnit, pitäisi vanhemmille olla samanlainen pakollinen konsultointi.
Se ei saisi loppua siihen. Kun koliikista ja valvotuista öistä päästään, tulee ensimmäiset uhmaikä raivarit kuvioihin. Sitten niitä tulee vielä vähän lisää ja vähän lisää. Sitten kun ne loppuvat alkaa murrosikä, joka muuten tuntuu koko ajan alkavan aikaisemmin ja aikaisemmin. Murrosikä ja teini-ikä loppuu virallisesti 19-vuotiaana. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että pojilla tietyt aivojen osat ovat kehittyneet valmiiksi vasta 25-vuotiaina.
Tänä aikana, riidellään, kotiintuloista, rahankäytöstä, pojista, tytöistä, lävistyksistä, koulusta, kodista ja tyhmistä vanhemmista muunmuassa.
Parhaimmillaan, olet juuri saanut tämän hoidettua ja saat kuulla, että sinusta tulee isovanhempi ja kaikki alkaa alusta :)

Mutta kuten sanoin sinun lapsesi tulee aina olemaan sinun lapsesi.

Kaikki tietävät niistä kauheuksista mikä lapsia kohtaa, kun vanhemmat eivät pystykään vanhemmuuteen.
Siksi haluaisin, että jokainen miettisi pitkään ja hartaasti lapsen hankkimista.
Ihannemaailmassani yhteiskunta tukisi vanhempia jo ennen lapsen hankkimista ja kulkisi vanhempien rinnalla tarvittaessa.

Oikeutta lapseen ei voi kieltää ( ainakaan periaatteessa, en puutu adoptioasioihin), kuka tahansa siihen kykenevä saa tehdä lapsen itseasiassa niin monta kuin haluaa.
Ikävä kyllä voin sanoa nähneeni perheitä, jolle en ikinä suosittelisi lapsia. Mutta kuten sanoin, jokaisella on oikeus väsätä niin paljon muksuja kuin haluaa.

Entäs minä, olen hoitanut lapsia niin paljon, että todellakin tiedän mitä elämä lapsen kanssa on. Lapset ovat ihania ja rikastuttavat elämää. Lasten kanssa saa kokea monet itkut ja naurut. Silti osaan laskea yhteen 1+1 ja tiedän, että minusta ei koskaan tule äitiä.
Minä en jaksaisi, minusta ei olisi siihen. En koskaan voisi antaa lapselle sitä mitä haluaisin, enkä halua ottaa vastuuta yhden kokonaisen ihmisen elämästä.

Mitä tällä kaikella haluasin sanoa: Lasta ei koskaan pitäisi ottaa itsestään selvyytenä, lasten hankintaa tulisi pohtia ja ymmärtää mihin sitoutu  saattaessaan pienen ihmisen maailmaan, tai saadessaan sen jonkun toisen synnyttämänä. Niin tai näin, mutta kun sinä olet isä tai äiti, et ole enää vastuussa vain itsestäsi, olet vastuussa myös toisen elämästä, kokonaisesta elämästä ja siitä, että se elämä lutviutuu niin, että se pieni nyytti on joskus omasta elämästään selviävä aikuinen.

Kyllä, tuon maripaidan alla olen minä. Kuva on 70-luvulta.