tiistaina, syyskuuta 17, 2013

Valma ja elämä

 Me saimme perheenlisäystä. Perheenlisäys on pieni ja karvainen. Tämän neli-vuotiaan neidin nimi on Valma. Valman kotiosoite on minun luona, mutta tarkoituksena on opettaa hänet  matkustamaan, koiriin ja ulkoiluun valjaissa. Kahdessa vuorokaudessa  esiintullut luonne näyttämään siltä, että edellä luottelemani asiat tulevat onnistumaan hyvin. Lippe ja allu kun ovat jo tottuneet Kalleen. Ensimmäinen automatka kuljetusboxissa meni todella hyvin. Valma rakastaa leikkimistä, vieressä oloa ja rapsuttelua. Hän on rauhallinen ja vielä hieman pelokas, jos kuuluu outoja kovia ääniä. Hän syö hyvin ja liikkuu äänettömästi. Nukkuu yöt vieressäni ja makaa vieressä tv:tä katsellessa. Valma rakastaa lattiallani olevaa lehmäntaljaa ja istuimilla olevia lampaantaljoja. Hän on Valma <3 br="">










Sitten vähän elämästäni. Joutunut kelailemaan vähän enemmän kaikkea. Uusia hoitomuotoja ja muutenkin asioita.
Olin viime viikolla lääkäriopiskelijan harjoituspotilaana. pakko sanoa, että siinä sentään olen hyvä. Onnistuin pälättämään kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman 40 minuutissa. Opiskelija kirjoitti kaksi A4 paperia kaksin puolin täyteen. Annoin ainakin paljon pohtimista ja varsinkin toivottamasti oppimateriaalia. Näitä mielenliikkeitä kun ei opi vain kirjoja lukemalla, vaan oikeasti kohtaamalla potilaita ja harjoittelemalla.

Siinä tuli taas kerrattua kaikki. Koko elämä, puhuin aika nopeasti. Puhuminen auttoi taas ymmärtämään. Hukkuneet ensimmäiset 7 vuotta. Aivokasvainleikkaus ja siihen liittyneet komplikaatiot, sitä seurasi isäni vaikea hermoromahdus, koulukiusaaminen, vanhempieni hyvin vaikea ja pitkä avioero. Sitä seuranneet riidat ja muutot, hylkäämiset. Muutin 15 vuotiaani isäni luokse ja jouduin elämään todellisen paineen alla. johon liittyi  isäni työtä ja hänen mielensä ja sairautensa. 17- vuotiaasta pidin huolta itsestäni, kun isäni huomasi ettei kykene työhön, jos asunnossa liikkui joku muu. Hän vuokrasi itselleen oman yksiön kirjoittamiseen, äitipuoleni oli tuolloin viereisessä kaupungissa töissä ja vuorotyönsä vuoksi asui muualla viikot.
Yksi pieni vilaus maailmaani oli se, että isäni tuli joka arkipäivä viideltä kotiin ,jolloin piti olla kahvi valmiina. Hän toi jotain pientä syötävää, joimme yhdessä kahvin ja katsoimme puoli tuntia sunset beach-saippuasarjaa ja viimeistään puoli kuudelta hän lähti takaisin työhuoneelleen. Puoli tuntia hän pystyi olemaan kanssani. Vaikka pari vuotta myöhemmin minulle ilmoitettiin, että kotini ei ole enää kotini  ja järkytyin pahasti, muutto omaan asuntoon oli minulle silti pelastus.
Olin jo tuolloin äärettömän pahoivoiva. Hain pelastusta uskonnosta, syömisestä, liikunnasta, ympäristöstä, töistä....
Ajattelin aina, että ongelma on ympäristössä, voin huonosti, koska olen ruma, työ on väärä, asunto on huono... Mutta vaikka kaikkea muutti olo ei parantunut. Kaikkea varjosti isäni mieli ja kuvaan astunut alkoholikin.

Isäni kuoli vuosi ja 9 kk sitten. Ennen sitä hän katkaisi minuun välit, yhdessä välissä en edes tiennyt missä hän asui. Pidin kuitenkin yhteyttä. Lähetin tekstiviestit synttärinä, jouluna, isänpäivänä.
vastaus tuli viimein puolivuotta ennen hänen kuolemaa, juhannuksena. Hän vastasi juhannus toivotukseeni. Kysyi olenko valmis pyytämään anteeksi? vastasin etten voi pyytää, koska en tiedä mitä pitäisi pyytää anteeksi. Hänen viimein viesti ja sanat minulle olivat "Hyvästi, juntti".

Tämä postaus oli vain pieni vilaus elämääni.
olen nyt ollut 3,5 vuotta kotona pois työelämästä ja nyt on alettu ymmärtämään että, jos tämä ei olisikaan masennusta vaan pahaa traumaperäistä oireilua.
Juu, olen minä kotona, saan rahaa vaikken tee töitä, olen tavannut kateellisia ihmisiä. Annan pienen listan miten tämä kaikki vaikuttaa elämääni.
En kykene normaaliin parisuhteeseen, saati leikkimään kotia.
En osaa syödä normaalisti.
Minulla on paha omankuvan vinouma.
En usko, että minussa on mitään hyvää.
Odotan jatkuvaa katastrofia.
Mieleni on pirstaleina.
Joka ilta menen nukkumaan toivoen, että huomenna on paremmin.
Joka aamu herään ja toivon etten olisi herännyt.
Ahdistus on jatkuvaa, se lamaannuttaa ja estää tekemästä asioita.
En osaa hyväksyä sitä, että joku saattaisi pitää minusta.
En kykene olemaan ihmisten kanssa liian pitkään tekemisissä, koska se väsyttää minut niin henkisesti kuin fyysisesti.
Joka yö on levoton ja täynnä painajaisia
Jatkuva hylätyksi tulemisenpelko
Lista jatkuu. En edes muista kaikkea.
Eläimistä minä pidän ja niiden terapeuttisesta vaikutuksesta.

Nyt siis aletaan miettimään traumaterapiaa ja miten se toteutetaan ja millaisia erilaisia keinoja on hoitaa pitkään ja jo lapsena traumatisoitunutta mieltä.
Odottelen, kotona Valma kyljessäni.



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

<3

Anonyymi kirjoitti...

Aina silloin tällöin luen blogiasi.Itse samassa tilanteessa,tramatisoitunut lapsena?Ihan kuin olisin aika-ajoin lukenut omasta elämästäni..niin samanlaista kokemusta takana ja ikävä kyllä edessäkin..valoa päiviisi!

coco

Zelda kirjoitti...

Valoa ja toivoa lähetän minä.

leenajapojat kirjoitti...

Hei Homssu pitkästä aikaa!
Ja onnittelut perheenlisäyksestä.
Ihana Valmu, Kallen ja Koirulin uusi kaveri.

Voimia syksyysi ja pitkiin öihin <3