Uskosta elämään

Olen varma, että jokainen ihminen jossain vaiheessa elämäänsä ajautuu niiden ISOJEN kysymysten äärelle. Miksi minä olen? Miksi maailma on ? Ohjaako tätä joku? Onko Jumalaa?  Jumalan miettiminen on toki luonnollista, onhan suurin osa meistä kasvatettu evankelis-luterilaisenkirkon oppien mukaan. Jos ei kotona niin ainakin koulussa. Ala-asteella uskontotunnit olivat raamatun opettelua, lapsille sopivalla tavalla, käytiin kirkossa kaksi kertaa vuodessa ja aamunavauksissa perjantaisin jumppasalissa veisattiin virsiä.
Yläasteella jo hiukan paneuduttiin eri uskontoihin ja etiikkaan.
Vasta Lukiossa aloin tosissani nauttimaan uskonnon opiskelusta, uskonnon opiskelu oli tutustumista muihin uskontoihin, syventävää ja täysin erilaista, kuin sitä raamatun kertomusten tankkaamista. Luin lukiossa myös filosofiaa paljon, koska uskonnolliset ja filosofiset kysymykset sivusivat paljon toisiaan.
Koska asuimme lähellä Helsinkiä teimme lukiossa paljon retkiä. Kävimme tutustumassa eri uskontojen harjoittamiseen käytännössä ja Helsingin yliopiston avoimilla Filosofian luennoilla.

Lapsuuden kodissani ei uskonto koskaan näytellyt minkäänlaista roolia. Äitini kuului juutalaiseen seurakuntaan ja isäni ev.lut.seurakuntaan. Meidät lapset kastettiin ja rippikoulukäytiin, mutta siinä se. Edes vanhempien vihkiraamattua ei ollut, koska vanhempani vihittiin maistraatissa, äitini eri kirkkokunnan vuoksi.

Kirkosta erosin 2007, pohdinnan jälkeen. Olen ollut mukana seurakunnan hallintoelimissä, enkä ole samaa mieltä opetuksista heidän kanssaan, joten miksi silloin kirkkoon kuuluisisn.

Vanhempani vihittiin maistraatissa vuonna 1972

Minä sain kristillisen kasteen ohessa nimeni 25.8.1979, kummi-tätini sylissä

Ripille pääsin 1994, ei se kyllä merkinnyt minulle yhtään mitään.

Koska olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta koko ikäni olen aina ollut kova etsimään auttavaa kättä.
Lukiossa kuitenkin ensimmäisen kerran tulin vahvasti uskoon. Oli jumala ja saatana, demonit ja henkivallat. Se antoi moneen asiaan selvyyttä ja oli hyvin loogista. Jumala kuva oli ankara, mutta rakastava ja raamattu tuli luettua monta kertaa alusta loppuun. Se oli helppoa myös sen vuoksi, että säännöt olivat hyvin selvät ja minä olen aina ollut hyvä noudattamaan sääntöjä.
Läheiseni varmaan muistavat hyvin nämä ajat, kun" hakkasin" ihmisiä raamatulla päähän, että he pelastuisivat helvetiltä.

Vuosia myöhemmin kasvoin uskosta ulos.  Mutta olen edelleenkin pohtiva ja vastauksia hakeva. Kun elämä oikein potkii päähän tulee ne suuret kysymykset yhä ja edelleen ajankohtaisiksi.

Uskontoja ja tulkintoja on maailmassa kasapäin. Kaikilla on oma selitys sille, mitä emme varmasti voi tietää. Tiede antaa yhden näkökulman ja uskonto toisen. En vain pidä siitä vahvasta lokeroinnista, jos kannatat tätä uskoa pitää ajatella näin ja jos taas tätä pitää ajatella näin.
Se on kahlitsevaa. Tietysti jos valitset tietyn katsontakannan, saat ympärillesi muita jakamaan tämän näkemyksen kanssasi.
Mutta se ei sovi minulle.
Haluan ajatella itse, en halua valmiita vastauksia. Haluan muodostaa oman mielipiteeni, huolimatta siitä kuinka montaa uskontoa sekoitan keskenään.
Uskon myös, että jokaisella ihmisellä on tarve uskoa johonkin, oli se olemassa oleva uskonto, tiede tai usko siihen, että ei ole missään.

Näkemykseni maailmasta muuttu ajan kuluessa ja kokemuksen lisääntyessä. Enkä näe siinä mitään pahaa tai väärää.
Olen tämänhetkisessä elämässäni päätynyt teoriaan jota kutsun ratas-teoriaksi ( sille saattaa olla jokin hienompikin nimi jota en tiedä, vähän niinkuin kaaos-teoria tai perhosvaikutus) näen maailman isona ratasten kokonaisuutena, jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa. Jokaisen rattaan pitää pyöriä tavallaan, koska se liikuttaa seuraavaa ja se seuraavaa. Se antaa selityksen asiopille ja sitähän me kaivataan.
Esimerkiksi. tapaan puolitutun kadulla, juttelen hänen kanssaan, joka aiheuttaa molemmille 5 minuutin viivästyksen seuraavasta paikasta. Jonka takia seuraavassa paikassa joudutaan odottamaan minua ja sen odotuksen aikana, joku kerkeää lähettää tekstiviestin puolisolleen, oka muistuttaa kaupassa käynnistä ja puoliso lähtee 5 minuuttia sovittua aikaisemmin ja sen ansiosta ei jää rekan alle, joka 5 minuuttia myöhemmin ajaa kolmion takaa pysähtymättä.

Tämä siis pieni esimerkki. Jaksan uskoa, että asioilla on merkitys, oli se hyvä tai huono asia ja huomasimme koskaan merkitystä tai emme. En myöskään usko, että valinnat olisivat meistä kiinni, tai me voisimme muuttaa asioiden kulkua. Pyörästön pitää pyöriä meistä riippumatta. Asiat tapahtuvat ilman, että me sitä etukäteen tiedämme, kannattaa siis aina yrittää mitä tahtoo, koska loppuratkaisua ei koskaan voi tietää.
Sillä onko tämä oikea päätelmä maailmasta vai ei, ei sinäänsä ole mitään väliä, pääasia on ,että se antaa minun elämälleni merkityksen.
Mielestäni erimieltä saa aivan rauhassa olla.

En myöskään usko taivaaseen saati helvettiin. Kun ihminen kuolee hän kuolee, lakkaa olemasta. Tämä konkretisoitui minulle isäni kuoltua. Hänet tuhkattiin ja siskojen kanssa levitimmen tuhkan isäni toiveiden mukaan. Kun piti tuhkaa kädessään ja tajusi, että tässä se faija nyt sitten on, ymmärsi, että tässä tämä on.

Käytännön asioita sitten. Mielestäni yhtäkään lasta ei saisi liittää minkään kirkkokunnan jäseneksi, ennenkuin lapsi on valmis itse valitsemaan. Mielestäni kirkkoon kuulumis-valinta tulisi tehdä vasta 16-18 vuotiaana. Sitten kun osaisi itse vähän ajatella ja tutustua muihinkin vaihtoehtoihin. Toki vanhemmat voivat lastaan kasvattaa oman näkemyksensä mukaan, mutta minkää kirkon jäseneksi ei lasta voisi pakottaa.

Haluan tasavertaisuutta, kaikille samat oikeudet. Mutta kun haluaa kaikille samat oikeudet törmää aina filosofisiin kysymyksiin ja mielestäni ennenkuin menee julkisesti kantaansa huutelemaan pitää asia osata perustella.
Koska mikään asia ei ole musta-valkoinen, 99.9% asioista liikkuu harmaalla aluella.
Kuullessaan sanan pedofiili, ihmisille tulee inhotus ja tuomitseva asenne. Ajattelematta sen enempää. Tulisikin eteen paikka, että oma lapsesi olisi kiinnostunut lapsista ja kiihottuisi ajatuksesta lapsista. Mitä sinä vanhempana reagoisit asiaan, olisitko yhä edelleen valmis tappamaan kaikki pedofiilit?

Inhoatko ja tuomitsetko tavan vai ihmisen?

Maahanmuuttokeskustelu, eikö voisi kuvitella, että suomeen tulee sota. Kaupungit räjäytetään ihmisiä vainotaan, haluaisin nähdä kuka siinä tilanteessa olisi ensimmäisenä lähdössä johonkin rauhaisaan maahan ja toivoisi, että heidät otetaan vastaan.

Pieni esimerkki, sillä maahanmuuttokeskustelu on paljon enemmänkin kuin kuka menee ja minne.

On lohduttavaa ajatella, että jossain on joku, joka katsoo kaikkea ja on edes vähän kärryillä. Omana mielipiteenä, jos jossain on joku on hän puhdasta rakkautta. Hänessä ei ole vihaa ja hän on kaikkialla.  Pakko myöntää, että se miten evoluution kehittyminen on jotain äärettömän kaunista ja hienoa. Niinkin yksinkertaiset asiat kuin vuodenaikojen vaihtelu tai lapsen kehittyminen ja syntymä. Ihmisen elämänkaari. Eläinten vaistot.
Mielestäni sen kaiken ihmeellisyyden näkee parhaiten luonnossa. Aurinko nousee aurinko laskee, kaikki toimii suuressa yhteisymmärryksessä keskenään. Luonto kuolee, lepää talven ja taas keväällä herää. Näin tapahtuu ihmisistä riippumatta. Elämä kulkee eteenpäin, kenestäkään riippumatta.
Kyllähän se pistää miettimään.
Ja antaa jonkinlaista toivoa elämälle.