perjantaina, helmikuuta 20, 2015

Hengissä edelleen

Kyllä,  olen edelleen hengissä.  Ei ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan.  Asiaa olisi ollut,  mutta en ole jaksanut tai saanut aikaan.
Alkuvuosi on ollut suorastaan helvetillistä.  Uudenvuoden tienoilla iski ahdistus,  joka ei millään päästänyt otteestaan.  Ajattelin oikeasti luovuttavani, että en selviä, en jaksa.  Ei vain pysty enää.  Olin aivan valmis pamauttamaan aivot takaseinään.  Onneksi en omista asetta. 
Kun ahdistukseen ei ole syytä,  on sitä hiukan vaikea parantaa.  Katsoin elokuvia ja söin jäätelöä ja sipsejä.  Siitäkin tuli huono mieli,  perse kun tuntui vaan levenevän.
Koirat ovat olleet Takkutukan luona, en jaksanut ottaa vastuuta.
Paljon on kuitenkin tapahtunut. Olen ihan tietoisesti yrittänyt pitää toimintaa yllä.

Vanha Kalle-herra muutti alkuvuodesta kissojen taivaaseen,  vanhuus ja väsymys vei voiton. Hänet haudattiin kissakaveri Kukan viereen.

Allua on alettu tutkimaan,  josko herrasta tulisi ihan oikea jalostuskoira.  Silmät on peilattu ja terveeksi todettu.  Polvet ja kyynärät ovat kunnossa ja nyt odotamme lonkkakuvauksen tuloksia.

Kaksi viikkoa sitten luokseni muutti Olga,  6kk vanha kissaneiti.  Ihmisiin tottumaton,  mutta paljon ollaan menty eteenpäin.  Kisulia ei saa vielä koskea,  mutta hän on jo tottunut Valma-kissaan.  Tytöt ovat hyviä kavereita,  leikkivät keskenään ja pesevät toistensa päitä.  Valma on kuitenkin selvä kuningatar,  sähähtää,  kun pikkuinen on liian innokas.

Minulla on myös kaksi uutta harrastusta,  joista pidän.  Jooga ja teatteri.  Teatteri on  erilaisten teatteritekniikoiden harjoittelua ja niihin tutustumista.  Jooga on mukavaa ja rauhaisa ja koska se on päivällä,  ovat osallistujat enimmäkseen eläkeläisiä.

Viikko sitten oma olokin alkoi helpottua,  pahin ahdistus väistyi taas ainakin hetkeksi.  Menen päivä kerrallaan ja nautin auringonpaisteesta ja koko ajan pitenevästä päivästä. 
KEVÄT!

Kuvissa esiintyvät
Olga ja Valma
Allu nukutettuna lonkkakuvissa
Lippe
Allu
Kalle-kissa

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen lueskellut kirjoituksias ja tunnen suurta myötätuntoa ja samaistumista. Itse olen elänyt samanlaisen valtavan ahdistuksen ja vaikean masennuksen kanssa ikäni. Takana osastojaksosa, terapiaa ja hirmuiset määrät lääkekokeiluja. Valoisimpina kausina sitä yrittää koulutusta ja työtä mutta aina se pimeys valtaa mielen uudestaan ja uudestaan. Huonoina kausina sulkeudun ja eristäydyn totaalisesti, keskityn pysymään hengissä ja hoitamaan pakolliset asiat. "Terveet" ihmiset ei voi millään käsittää tätä, eikä sitä aina käsitä itsekään. Sitä tuntee olevansa niin yhteiskunnan taakka ja täysin hyödytön. Mutta kesä tulee ja antaa hieman voimaa eloon, Myötätuntoiset jaksamiset sinulle. -Inka K (kissa-Inka :) )

Homssu kirjoitti...

Jaksamista!
Ja valoa tuo onneksi nämä meidän kisumisut, joita kyllä sinulla taitaa olla vähän enemmän.
Mutta niin se on, tämän kanssa on elettävä ja rakennettava sellainen elämä, että pystyy elämään, kaikesta huolimatta.