tiistaina, maaliskuuta 24, 2015

kevät keikkuen tulevi

Todella keikkuu ja paljon. Alkuvuosi on ollut keikkumista. En tiedä oliko se yhteensattumaa, mutta tuntui, että mieli kirkastui ja energiaa virtasi sisälle, kun aurinko alkoi paistamaan ja lämpömittari kipusi nollan yläpuolelle.
Ihan kevät fiilis, vesi solisi ja linnut lauloi. Kävin Allun kanssa mökilläkin. Siellä on maa vielä lumen peitossa, mutta oli ihanaa edes vähän fiilistellä tunnelmaa.

Alkuvuosi oli myös fyysisesti vaikeaa, koska tuntui, että ei jaksa, jätin uudenvuoden jälkeen molemmat koirat Takkutukan hoiviin. Sitten vielä pikkukissa-Olga muutti taloon. Lähinnä tuli katsottua leffoja ja oltua sisällä. Minun on hyvin vaikea  motivoida itseäni liikkumaan, sillä myönnetään inhoan liikuntaa, olen aina inhonnut. Osaksi koululiikunnan karmaisevat muistot   kummittelevat edelleen päässäni. Hiihtoladulle kiinni jääminen ja siellä yksin itkeminen ja suunnistus jossa olni koko ikäluokkansa kehnoin, aina viimeisenä pesisjoukkueeseen ja kesken kuulantyönnön päässyt rupsu.
Minusta nyt vain on paljon mukavampaa katsella leffaa, kuin hikoilla hengästyneenä.
Yhtenä syynä on myös oman vartalon häpeäminen, olen aina pitänyt itseäni pyöreänä. Nyt kun ikää karttuu, näyttää kilojakin karttuvan helpommin. Ei halua näytellä kroppaansa.
Ja olen lohtysyöjä, pahassa ahdistuksessa tuo hetken hengähdyksen suklaalevy ja hyvä leffa.

Vähän yli viikko sitten Allu muutti jälleen taloon, kun Takkutukka lähti reissuun. Onhan kissojen jo kesääkin varten totuttava koiran läsnäoloon.
Koiran tulo menikin ihmeen kivuttomasti. Allu tajusi heti homman juonen, kissoja pitää kunnioittaa. Olga murisi, ensimmäiset minuutit karvat pystyssä, tuijottaen koiraa, mutta koska Valma otti rauhallisesti, totesi olgakin, että ei tuo nyt hirveä peto ole. Nyt pikkukissa on täysin oma itsensä, leikkii ja juoksee rodeota ympäri kämppää, Allu osaa olla välittämättä.
Koiran tulon myötä on pakko lähteä neljä kertaa päivässä ulos, on pakko lenkkeillä. Se on hyvä. En vieläkään usko liikunnan ihmettätekevään vaikutukseen, ainakaan vaikean masennuksen ja yleistyneen ahdistushäiriön hoidossa, mutta tulee liikuttua, ja jos läskitkin saisi edes vähän kyytiä.

Muuten olo on ihan sitä samaa. Ei oikeastaan huvittaisi elää, mutta täällä kuitenkin ollaan ja tämä homma katsotaan loppuun. Teen asioita, jotka hieman tuntuvat auttavan. katselen elokuvia ja puuhaan. Joogassa käyn kerran viikossa ja olen alkanut päivittäin tehdä TRE-harjoituksia. Ihan mielenkiinnosta, kaikkia uusia menetelmiä kohtaan. Minulle nuo harjoitukset eivät ole mielessä tehneet mitään, mutta niiden harjoittaminen tuo päivään mukavan rentoutushetken. Onhan se jännätunne, kun jalat tärisee omia aikojaan.

Ulkona sataa räntää. Keikkuu,keikkuu!
Allu riemuitsee

Mökki

Allu ja Olga

Allu

Olga ja Valma

Ei kommentteja: