Televisiossakin tullut sarja Taran monta elämää on pyörinyt paljon mielessäni . Sarja kertoo Parasta, joka sairastaa dissosiatiivista identiteettihäiriötä.
Toki sarja on liioiteltu ja hyvin muokattu, mutta perusopetus on, että Täällä on kolme eri persoonaa, jotka ottavat hänestä vallan tasaisin väliajoin.
Dissosiatiivinen identiteettihäiriö määritellään Wikipedian mukaan näin :Lapsuusiässä alkaneen traumatisaation seurauksena potilaan persoonallisuuden eri osat ovat joutuneet toisistaan niin erilleen, että ne ovat omaksuneet oman henkilöhistorian, nimen ja fyysiset piirteet.
Minulla ei ole dissosiatiivinen identiteettihäiriö, asiaa on tutkittu ja pääpointti, minä muistan kaiken, minulla ei ole muistikatkoja.
Mutta silti tuntuu, että traumatisaation takia minussa asuu monta minua. Ainoa joka saattaa nähdä todellisen minän on Takkutukka, ei ehkä hänkään kokonaan kaikkea. Sillä haluan viettää suurimman osan ajastani yksin, omassa rauhassa. Eläimiä ei lasketa.
Kuka minä olen?
Minä olen arka ja ujo.
Minä olen epävarma.
Minä häpeän itseäni.
Minä haluaisin kuolla.
Minä Inhoan itseäni.
Olen varma, että kaikki vihaavat minua.
Mutta kukaan ei tätä tietäisi, ellen minä sitä tähän kirjoittaisi.
Jos ihmisiltä ympärilläni kysyttäisiin, millainen olen, olisi vastaus aika varmasti, sen suuntaista, että iloinen, ulospäinsuuntautunut, puhelias, itsenäinen, aikaansaava, reipas....
Tähän tulisi sellainen ruma torven ääni ja huuto; väärä vastaus.
Olen tarvittaessa kaikkea, olen tarvittaessa kuka vain.
Osaan olla jätkä, hyvä, etten laita norttia huuleen ja syljeskele katuun. Multa hoituu hommat, joihin ei joka gimma pysty.
Sitten minusta kuoriutuu, oikein viehättävä silmiä räpyttävä ymmärtäjä ja kuuntelija, kerro huolesi, kyllä minä hoidan.
Sitten on Iloinen juttelija, joka osaa seurustella ja pitää tunnelman hyvänä. Oikea ulospäinsuuntautunut valio yksilö.
Sitten se joka hoitaa hommat, nyt ei itketä, vaan hoidetaan hommat. Oikea pomo, hallitsee osaa ja kykenee. Niin, että muut vain vieressä vikisee.
Minä olen tietoinen heistä ja tarpeen tullen valitsen tarvittavan persoonan. Vaihto käy lennossa, kun koko ajan pystyssä olevat tarkat tuntosarveni tarkkailevat tilannetta. Haistelevat ilmaa, lukevat ihmisten eleitä ja kuuntelevat sanoja, joita ei sanota.
Mitä vaan, että selviäisi. Että pääsisi läpi taas Tästä hetkestä paljastamatta itseään. Huonouttaan tyhmyyttään alemmuuttaan.
Minulle elämä on selviämistä. Johtuen päästäni ja siitä, että siellä ne jutut joiden pitäisi soljua mukavasti, menevätkin kiertoreittiä ja joutuvat liikenneruuhkiin. Pääni vialliseen toimintaan on monia syitä, ei vain juuri se yksi ja ainoa. Eikä kukaan oikein osaa sanoa miten lapsena tehty aivokasvainleikkaus ja sen komplikaatiot ovat pääni elämään vaikuttaneet.
Tämä on minun elämä. Meitä on monta, että selviäisimme. Että pystymme elämään tämän elämän joka meille on osoitettu.
Ehkä joskus meitä on vain yksi ja sillä punnerramme eteenpäin.
4 kommenttia:
Kuulostaa hyvinkin tutulta. Olen 26-vuotias ja epäilty dissohäiriö. Viiminen vuosi ollut hysteeristä itkua, itsemurhayrityksiä, kamalaa ahdistusta, euforiaa, epätoivoa, itseinhoa, hyviä päiviä jolloin olo tuntuu hyvältä joiden avulla kestää ne päivät kun sietämätön henkinen paha olo on niin suurta että tuntuu että ei kestä. Kahdet opiskelut jääneet kesken. Tiedän että minussa on potentiaalia vaikka mihin mutta en taida henkisesti jaksaa. Minut täällä pitää hengissä hevoseni, koirani, vanhempani ja ystäväni.
Moikka.
Eläimet täälläkin, jotka auttaa maksamaan ja onneksi sinulla on vanhemmat tukena, se on äärettömän arvokasta.
Pitää vain mennä eteenpäin, koska huomenna on paremmin, eikä huomisen koskaan lopu.
Ei maksamaan vaan jaksamaan . Vaikka Tämä kone kovasti haluaisi, että ne eläimet maksaa 😀
Vähän hävettäisi jäädä eläkkeelle tämän ikäisenä mutta saapi nyt nähdä. Jatkuvasti vaihtuvat mielialat ja olotilat kyllä rasittavat kamalasti henkisesti. Minulla on aina talvisin tapahtunut traumaattisia asioita niin tuleva talvi pelottaa, mutta niin aina on huominen ja huominen on paremmin, toivottavasti.
Lähetä kommentti