Draama kuningatar

Edellisessä postauksessa kirjoitin siitä, että vaikka läpi harmaan kiven. Sisukkuutta löytyy. Sen takia minusta ei huomaa mitään. Ulospäin näkyy vain, tatuoinnit, hiusten väri ( joka tällä hetkellä on Pinkin ja Vaaleanpunaisen sekamelska) ja lävistykset, jotka saattavat kiinnittää huomion. Ei muuta epäilyttävää.
Olen eräällä kurssilla, joka on psykiatrian keskuksen järjestämä. Kurssin alussa ja lopussa kysytään aina hyvänolon/fiilis prosentti. Liikkumavara välillä 0-100. Suurimman osan prosenttiosuus on vaihtelevasti 10-80. Sitten tulen minä, hävettää. Minun oloni liikkumavara on nollan ja yhden välillä.
Valehtelenko?
Jos voinkin oikeasti paremmin en vain ymmärrä sitä. En voi olla tässä joukossa ainoa, joka vetelee pohjamudissa.
Onhan minulla asiat ihan hyvin. On koti ja mies ja kissoja ja koiria ja mökki ja auto. Ja kaiken lisäksi olen eläkkeellä, saan siis nauttia vapaudesta ja yhteiskunta maksaa siitä minulle.
Mutta kun....
Aamulla, kun herään harmittaa, on jo aamu ja heräsin. Josko nousisin ylös ja saisin aamu hommat hoidettua. Lääkkeet, kissojen ruokinta, pukeutuminen, sitten aamupala ja kahvia. Mökillä kirjan kera, kotona jonkun sarjan jakson kera. Sitten pitäisi aloittaa päivä, en halua, haluaisin, että on ilta ja voisi mennä takaisin nukkumaan. Nukkuminen on parasta, vaikka unet olisi kuinka painajaista ja ahdistavaa, on unien irrationaalisuus ja outous parempaa, kuin oloni valveilla.
Vaikka olen ympäröinyt itseni asioilla, jotka tekevät elämästäni mukavaa ja kaunista, on oloni silti huono ja nukkuminen on todella hyvä vaihtoehto.
Mutta, koska hereillä on pakko olla ja itsemurha ei ole vaihtoehto on yritettävä täyttää päivä asioilla, jotka helpottavat illan ja nukkumaanmenon odotusta.
Täällä mökillä se on helppoa. Koko ajan löytyy hommaa, jos haluaa puuhata. On mökki, on puutarha, on koiranlenkitys, naapurien kanssa juttelu, kissat ja sauna.

Mutta jos siltikin valehtelenko, oikeasti voinkin paremmin kuin nollan ja ykkösen välissä. Jos se onkin vain huomion hakemista.  Koska Kyllähän moni voi huonommin kuin minä.
Koen, että tarvitsee selitellä. Että oikeasti voin huonosti. Huolimatta siitä, että nauran ja meikkaan ja useimmiten kuljen puhtaissa vaatteissa. Huolimatta siitä, että käyn harrastuksissa, siivoan kotini, hoidan laskut ja minulla on ystäviä. Huolimatta, että minulla on hyvä parisuhde.
Kaikesta huolimatta ahdistaa ja masentaa niin vietävästi, että haluaisin vain nukkua.
Mutta, kun nukkua ei voi, koko aika. Pitää hoitaa elämääkin.
Silti pelkään, että valehtelen. Oikeasti voin hyvin, olenkin vain se huomionhakuinen draama kuningatar? Koska Kyllähän ulospäin kaikki näyttää todella hyvältä.

Lopuksi kuvia mökiltä, sitä puuhaamista.