Olen ollut hiljaa, monestakin syystä

Vihdoin, ehkä saan aikaiseksi blogi-tekstin. Suurin syy hiljaisuuteeni on jo heinäkuussa hajonnut tabletti, jota en yhä edelleenkään ole saanut korjattua. syy ei siis ole minun saamattomuudessa, vaan erään yhtiön äärettömän huonossa asiakaspalvelussa. Ensin lähetettiin tabletti väärään huoltoon, sitten minun piti lähettää se oikeaan huoltoon, josta se palasi rikkinäisenä, mutta sitä ei voinutkaan enää lähettää uudestaan huoltoon, koska koneeseen oli vaihdettu emolevy, oli sen imei-koodi muuttunut eikä takuutiedot olleet päivittyneet uudeklle imei-koodille ja blaa blaa.....ja nyt huolto on jo tainnut unohtaa minut....
Tästä kaikesta suivaantuneena kävin ostamassa  kokonaan uuden tabletin, eri palveluntarjoajalta ja suivaantuneena vaihdoin myös liittymäni muualle.
 No se siitä

Kesä oli kiireinen ja huono, sään kannalta lähinnä. Tai no olihan lämpimiä päiviä, mutta silti. Kissat veivät paljon aikaani. Kolme pentua ja heidän emo pääsivät uusiin koteihin. Tai Lotta-emo lähti toiseen sijaiskotiin totuttelemaan ihan vain kotikissan elämään.
Jouduin pari antibioottikuuria syöttämään parille pennulle, joista toisella oli äärettömän paha ripuli. Sitten tämä ripulikakkapeppu halusi yöllä nukkua vieressäni, mieluiten naaman päällä. Suurin osa kissoista on kuitenkin maastosta talteenotettuja ja  kaikenlaista huolta ja kremppaa terveyden kanssa on.

Oman panoksensa keittoon toi myös siirtolapuutarhan puheenjohtahjan hommat, kyllä oikein mukavia ja rakastan puuhastelua ja sitä, että se tuo sisältöä elämääni. Ahdistusta ja stressiä minulle kuitenkin tuottaa byrokratia ja tietysti negatiivinen palaute, mitä tuollaisessakin hommassa aina saa. Onneksi kyllä aika vähän, mutta yli sadan ihmisen joukossa on aina pari, jota ärsytän pelkällä olemuksellani. Onneksi syyskokous, jota stressasin suuresti on ohi ja ainakin siltä osin voin hengittää.

Sitten tässä on ollut niitä isoja elämänmuutoksia, oli muutokset hyviä tai huonoja ne laittavat aina elämän uusiksi ja vievät energiaa, uuteen pitää aina totutella.
Uuteen lääkitykseen joka aloitettiin maaaliskuussa, lääketutkimusten jälkeen olen ollut tyytyväinen. Brintellix on minun kohdalla toiminut ihan hyvin ( ikävä kyllä kallis lääke) iltaisin otan ketipinoria, jolla saan unen ja gabrionia, joka auttaa levottomiin jalkoihin ja antaa paremman unen. Aina välilläö öisin raajaliikkehäiriöt lyövät läpi ja huomaa, kuinka tuskallista levottomat jalat ovat, kun on pakko liikuttaa jalkojaan.

Silti on syksy ja talvi tekee tuloaan, pimeys ja enne kaikkea kylmyys, että minä inhoan kylmyyttä.
Sitten taas tajuaa tässä vaiheessa, kuinka yksin sitä onkaan.
Jo tämän helvetin sairauden takia ja kun tietää, että tämä ei tästä parane. Haluaisin huutaa suuttumusta ja kipua siitä, että voin huonosti, jokainen hetki on pärjäämistä.
Vältän myös niin trendikkäitä kirjoja ihmisten omista kokemuksista masennuksesta, he kun tuppaavat aina paranemaan ja kaikki köy hyvin.

Olen yhteiskunnan elätti, jos aion pitää itseni kiinni arjessa se on täysin minusta itsestäni kiinni, on keksittävä tekemistä ,on pidettävä itsensä pinnalla.
Kukaan ei tule nostamaan tai auttamaan. Turha sitä on ihan kamalasti vikistä ja vinkua, ei sekään auta. Eikä se oikein sovi minun pirtaan.
Totaalinen yksinäisyys on kuitenkin sellaista mitä harva kykenee ymmärtämään.
Näillä eväillä eteenpäin siis.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.  (monta hymiötä)