maanantaina, marraskuuta 13, 2017

maa makaa martona kohmeessa

Mokoman  kappaleesta marras, on lainattu tuo hieno lause.  Marraskuu ja on niin pimeää, varsinkin tällaisena sateisena päivänä. Kolmen aikaan pitää laskea sälekaihtimet, ettei ihan kaikki näe sisälle. Kylmää, märkää ja pimeää. Aivan kuin mieleni, tai no onko se märkä, sitä en osaa sanoa. Ollut todella rankkaa, aamuisin sängystä pääseminen on tervanjuontia. Onneksi on taas eläimet. Koira pitää viedä ulos, kissat ruokkia ja hiekkalaatikot tyhjentää. Kissoja on lähtenyt uusiin koteihin ja toisia tullut tilalle. Moni kysyy onko vaikea luopua kissoista, minulle ei ole, olen iloinen siitä, että ne saavat uuden hyvän kodin.
Kissojen hoidon lisäksi olen lähinnä lukenut ja katsonut elokuvia. Syyskuun alusta olen lukenut 20 kirjaa, 21. menossa. Luen kirjat e-kirjoinan niin ainakin bookbeat pitää hyvin lukua luetuista kirjoista.  Elokuviakin on tullut katsottua lukematon määrä. niitäkin laidasta laitaan, pahimmat kauhuleffat skippaan.

Koen kuitenkin huonoa omaatuntoa sohvalla makaamisesta, ei kuitenkaan oikein jaksa yhtään mitään. Kirjoittaminenkin tuntuu vaikealta. Turhalta.

Koko tämä pimeä vuodenaika ja lähestyvä joulu kiristää hermoja. Onneksi joulu on lähellä vuoden loppua ja tammikuussa on jo hiukan valoisampaa ja tärkeämpää, alkaa kevät.
Pimeä ja kylmä jotenkin koko ajan muistuttaa omasta yksinäisyydestä. Luulisi, että pimeään on helppo kääriytyä ja antaa kipujensa valua syvyyksiin. Minulla se toimii juuri päin vastoin. Ulkona oleva rumuus ja kuolema muistuttaa omasta synkkyydestä niin kovin. Siitä, että on yksin. Unohdettu ja hyläty, sivuun viskattu.
Minä viihdyn yksi, tykkäään olla yksin ja tarvitsen tilaa, silti...
Aina ei jaksaisi yksin kantaa huolta kaikesta, olla vastuussa kaikesta. Olisi mukava, kun voisi joskus sanoa, että kanna sinä kauppakassit, minä en jaksa. Tai vaihdan sulake minä en osaa tai huolehtia jonkun kanssa yhdessä siitä, että pankkitilin saldo on aikapieni ja vielä pitäisi tämä kuu selvitä.
Tai syödä yhdessä.

Tai jos kuolen, niin mistä kukaan saa siitä tietää. Työssäkään, kun en käy. Eihän se muuten haittaa, jos kuolla kupsahtaa, mutta kun on näitä eläimiäkin, etteivät sitten nälkään ja janoon kuole. Tai ainahan on se onni, että saavat eläimetkin sitten syödäkseen, jos kerkeän alkaa mädäntyä, ennenkuin kukaan huomaa mitään.... no elämä on.

Piristäviä kuvia vielä loppuun

Lippen mielestä lumi on ihanaa, silloin kun sitä on

Helmi ja Helmin häntä

Lämpimässä

Koiriin on hyvä tutustua heti, kun osaa liikkua

Arka pieni kissa

Tissillä on hyvä olla

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania eläinkuvia! Minusta itsestäni tuntuu elämä ilman eläimiä täysin mahdottomalta. Varsinkin talvisaikaan pelkkä työssä käyminen vie mehut. Kotiin on kuitenkin aina mukava tulla kun siellä ootetaan:) Kun oikein pahalle tuntuu ja yksinäisyys kuristaa, saa karvakavereista hiljaista lohtua ja monasti hyvät naurutkin. Paljon voimia sinulle joulun odotukseen ja karvaisille ystäville terkkuja!

Susanna

Anni kirjoitti...

Eläimet ovat aina ollet lähellä sydäntäni, niin luonnoneläimet, kuin kotieläimetkin. Eläimet parantaa ja kun on tuo koira tulee käytyä ulkonakin.
Hyvää talvea sinulle, valoa ja voimaa!