askartelua

Päätin kuitenkin vähän askarrella. Ajattelin että se laimentaa ahdistusta. No tällaista tuli, en oikein vain tiedä mitä teen näillä korun tapaisilla. Katsokaas kun ahdistaa niin kaikki ahdistaa, jopa se, että kaikkien muiden tekemät korut ovat hienompia.

Mutta aina voi sanoa, että se rakas sukulaislapsi askarteli nämä....

No joo huomenna tuntuu paremmalta.

Sattumien summa

No ensin kevennystä.

Viime viikon sunnuntaina eli n. viikko sitten minun piti päästä kellariin. Avatessani oveni, koko poraskäytävä kaikui kuorsauksesta. Siinä kellarin oven edessä se mies sitten nukkui, enkä minä sitä ylös saanut. No soitto 112 ja hei se olen taas minä. Siellä puhelimen päässä oli erittäin mukava miespäivystäjä joka ymmärsi hyvin tilanteen. Hetken kuluttua saapui poliisipartio paikalle, he saivat työtä tehtyään miehen hereille. Saivat hänet kammettua ylös ja porras tasanteelle, jossa odotin sitä kellariin pääsyä. Toinen poliiseista käski miehen pyytää anteeksi neidiltä, kun tuollei oven edessä nukkui. Mies pyysi anteeksi ja heidän matkansa jatkui kisahallin putkaan nukkumaan. ( Poliisit eivät siis menneet nukkumaan vaan se mies)

Mutta asiasta kolmanteentoista.

Kesäloman viimeinen viikko menossa. Luin tuossa jotain kovin hyvää viikko lehteä ja siinä puhuttiin masennuslääkkeistä.

Hirveän moni haastatelluista oli aikuisikäisiä, joilla oli masennus tai lääkkeiden syönnin tarve puhjennut yht´äkkisesti jonkun tapahtuman yhteydessä. Esim työpaikkakiusaus, vaikea ihmissuhde, lapsen saanti, läheisen kuolema yms.

Moni kysyy minulta saadessaan kuulla, että sairastan masennusta, että millon se alkoi, miksi se puhkesi?

Juu, no kohdallani se on hiukan monimutkaisempi juttu.

Arvioisin, että ensimmäiset vakavat masennuksen merkit, kuten itsetuhoiset ajatukset ja halu vain nukkua esiintyivät teini-iässä, joskus 16 ikävuoden korvilla. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin kaikki on ollut enemmän tai vähemmän vaikeaa siitä lähtien kun täytin kahdeksan.

Ensimmäisen kerran lääkärin apua hain puolitoistavuotta sitten ( olen nyt 30). Yritin kyllä kerran kun olin parikymppinen, mutta lääkäri viittasi minua kintaalla ja sanoi, että ei sinussa mitään vikaa ole, laiska vaan.

Mielestäni se oli enemmänkin elämää ja siitä on selviydyttävä. Olen mestari peittelemään ja valehtelemaan. kun masennukseni tuli julki, moni järkyttyi: ai sinä, sinähän olet aina niin iloinen. Juu, ihmisten parissa kyllä, yksin ollessani olin valmis ampumaan aivoni takaseinään.

Ahdistus ja paha-olo oli läsnä 24 tunti vuorokaudessa 365 päivää vuodessa, sitä pystyi vähän hiljentämään välillä, mutta se eli minussa koko ajan.

Oli hiukan hankalaa selittää ensimmäisen kerran psykiatrin vastaanotolla mistä kiikastaa. Kenellekään en kertonut, koska pahaanolooni ei ollut mitään syytä. Kaikki asiani olivat noin päällisinpuolin oikein kunnossa.

Mutta kun perustus on laho, niin ei siitä mihinkään pääse vaikka kuinka rakentaa.

En varmaan edes osaa kertoa kaikkia oireitani, mutta yritetään: suunnaton itseviha, (joka näkyi ja tuntui monin eri tavoin, aina piti suorittaa, saada kaikki hyväksymään, olla täydellinen) Ei ole mitään kamalampaa tunnetta kuin tulla hylätyksi tuossa vihassaan, alinomainen ahdistus ihmisten keskuudessa ja yksin ollessa, syömishäiriöt, itsetuhoisuus ( kaikissa sen mahdollisissa muodoissa), väsymys, uupumus, itkuisuus, alakulo, hirveät pelot.....

Ja lista jatkuu.

Entä nyt, masennus on osa minua. Lahonnutta perustaa ei voi kaivaa kokonaan pois, ettei talosoru, vaan sitä on korjailtava hiljakseen. Istumalla terapiassa ja puhumalla. Ja talo pysyy pystyssä, kun popsii lääkkeitä.

Kuka minä siis olen? Minä olen ihminen, joka sairastaa masennusta.

Se minä olen, kaikki muu tulee sen jälkeen, koska se on osa minua. Minä en osaa vieläkän sanoa (eikä kukan muukaan) tulenko koskaan pääsemään eroon lääkkeistä tai tämän sairauden mukanaan tuomista pohjakosketuksista. No sen voin ainakin sanoa, että nyt voin 100x paremmin kuin ennen avun hakemista, mutta kuitenkin sairas edelleen.

Mutta se on kuka minä olen.

Sattumien summasta sairas.

elämää kuvissa, kulinaa evissä.

No niin, tässä ensi alkuun esittelen teille yhden, niistä monista ihanista synttärilahjoista, joita sain. Siskoni maalasi minulle ihanan taulun, siinä he ovat: Kukka ja Kalle Sitten siirrytään lävistyksiin, tässä alla ovat esillä kaikki suuni ympäristössä olevat.
Jos laittaa ompeleet aina ylhäällä olevista koruista alhaalla olevaan, saa aikaiseksi erittäin hyvän laihdutuskuurin. Sillä voi myös estää itseään puhumasta läpiä päähänsä... :) Kuvassa oikealla oleva on uusin. Naamassa vasemmalla.


Tässä vielä myös tämä silmäkulma. Kyseessä on siis vasen silmä.

Sitten pari ompelusta. Tuohon lattiaseepratyynyjen kaveriksi ompelin satu-muumi kankaasta toiset lattiatyynyt, koko n. 70x70. Pidän kovasti tuosta kankaasta, se on ostettu Kampin keskuksen Finlaysonin myymälästä. Arabiakeskuksessa on muuten myös Finlaysonin sekä Arabian tehtaanmyymälät, kannatta käydä. Alennuksia ja kakkoslaatua halvalla. 6 ja 8 ratikalla pääsee melkein oven eteen.

Tuo ihanan pehmoinen seeprakangas taasen on Matan tekstiilistä, joka sijaitsee Hakaniemessä.

Sitten vähän ylesiä tuntoja, nyt kun olen lomalla on minula tauko terapiastakin. Siksi, että halusin lomaa ilman mitään pakollisuuksia ja Kela korvaa vain 80 käyntikertaa vuodessa, eli taukoja on pakko pitää.

Huomaan, että se vaikuttaa minuun, Ei pääse puhumaan, ei voi kenellekään määkiä syvimmistä tunnoistaan. Rehellisesti, sen enempää miettimättä.

No onneksi hoitosuunnitelmani sisältää vielä ainakin kaksi vuotta terapiaa, riippuen tietysti Kelasta ja minun rahavarannoista.

Puhumisen pute näkyy eniten unissa, näen pelkkiä painajaisia. Hyvin erilaisia, mutta aina ahdistavia.

Mutta nyt tauolla huomaa kuinka paljon apua terapiasta on ollut, on oppinut ymmärtämään itseään. Miksi minä olen tällainen ja mitkä syyt siihen ovat johtaneet.

Nyt kun mittarissa on kolmekymmentä, pohtii joitain asioita. Mennyttä ei saa takaisin ja siitä ei saa hyvitystä.

Otetaan esimerkki elämästäni; olen aina inhonnut koulua ala-aste varsinkin oli tuskaa. Vaikka olin keskiverto-oppilas, koin aina itseni erilaiseksi ja jotenkin ulkopuoliseksi. Huonommaksi kuin muut. Perjantain oli vain autuutta, kun tiesi, että edessä oli vapaata. Ja ne päivät kun loma alkoi, niitä muistan ilolla.

Nyt kun on käynyt asioita läpi ja ymmärtänyt, mistä tuo on kaikki on johtunut, tekee se asian paljon helpommaksi ymmärtää. Mutta vaikka asian ymmärtää, se ei poista sitä. Ja sen hyväksyminen ottaa välillä tiukoille.

Välillä tuntuu vaikealta hyväksyä, että kaikki ne haavat ovat osa minua ja niiden kanssa on opittava elämään.

Kukaan ei tule minulta pyytämään anteeksi ja hyvittämään. En saa niitä vuosia takaisin.

Paha ei saa palkkaansa.

Otan esimerkin elämäni ulkopuolelta, sillä en näe mitään syytä syyllistää ihmisiä, jotka menneisyydessä ovat tahtoen tai tahtomattaan minulle aiheuttaneet haavoja. Se ei hyödytä ketään. Kosto ei koskaan tee mieltä yhtään sen paremmaksi.

Niin, siis se esimerkki: Nainen raiskataan.

Oletetaan, että tekijä saadaan kiinni ja nainen ymmärtää, ainakin silloin tällöin, että vik ei ollut hänen. Mutta hänen on elettävä loppuelämänsä sen kanssa, että hänet on raiskattu. Ehkä sovussa, mutta muistot tulevat olemaan hänen päässään aina. Kukaan ei tule häneltä pyytämään anteeksi, yhteiskunta tai elämä ei tule hyvittämään asiaa hänelle mitenkään.

Sitä ei voi repiä irti, muistoja ei voi kaivaa aivoista pois. Sen kanssa on elettävä, yritettävä päästä siihen, että niin voi tehdä. Saamaan muistot vain muistoiksi. Ei se ole helppoa, mutta se on ainoa keino.

Tapahtunut on tapahtunut ja sitä ei mikään muuta.

Sitten vain mietitään, että miten tästä eteenpäin.

Toivotaan, uskotaan ja rakastetaan.

Ja hoetaan, että huomenna on paremmin, edes hitusen.

Lomalla

Olen lomalla.

Paljon olen saanut aikaiseksi ja silti en mitään.

Tuossa viime viikonloppuna sitten rikkoutui se 30 ikävuoden rajapyykki. Olen siis aikuinen... Hah- ihan kuin olisinkin.

Olen tavannut ystäviä, ommellut ja sisustanut, ostanut uuden television kotiteattereineen ( ja tottakai asentanut sen ihan itse), rei´íttänyt naamaani ja toki saanut taas soitella palokuntaa.

Ja tietysti tuhlannut rahaa, musiikkiin ja leffoihin.

Edessä olisi vielä ainakin reissut Kirkkonummelle, Hyvinkäälle ja Turkuun.

Pojat nauttivat, kun olen kotona. Vanha-kukka vaan kärsii kuumuudesta. Hän nukkuukin aina auki olevan parvekkeen oven edessä.

Palailen taas, kunhan aivoni alkavat tuottaa jotain viisasta, ovatko nuo sitten koskaan tuotaneetkaan... :)

Sänky

Vaikka minulla ei olekaan noin hienoa sänkyä, on minulla silti hyvin monimutkainen suhde sänkyyni ja siinä nukkumiseen.

Minulla on sellainen ihan tavallinen 160cm leveä sänky.

Eilen illalla, kun menin nukkumaan rupesin asiaa syvällisesti pohtimaan.

Minä tarvitsen oman sängyn ja vähintään 120cm leveän. Kyllä minä pystyn nukkumaan kapeammassakin, mutta siinä on paikat mustelmilla.

Pevittäydyn hyvin lahjakkaasti koko 160cm leveydelle, pitää olla kunnon asento, että voi nukahtaa.

Yleensä olen mahallani, jalat taitettuna sivulle ( vaikea selittää, mutta se on mahdollista) ja kädet pitkin pituuttaan molemmilla sivuilla. Tai sitten selällään ja sellainen x-asento.

On tutkittu ja todettu, että

A)minun kanssa samassa sängyssä nukkuminen on tuskaa

B) minä en pysty nukkumaan jos sängyssä on joku muukin. Kssat menee vielä, koska ne osaa väistellä ja häipyä jos tarvitsee.

En vain pysty ja kykene nukkumaan, jos sängyssä on joku toinen, koska...

...en voi asettua haluamaani asentoon

... tarvitsen 1-2 peittoa itselleni

...En voi yöllä heräillä ja ruveta lukeaan tai istuskella muuten vaan

... herään joku kerta, kun toinen liikahtaa, tai pitää ääntä.

...minun pitää saada nukkua kunnolla, tai seuraavana päivänä on helvetti valloillaan.

... en voi yöllä sängyssä pyöriä ja hyöriä ja vaihtaa asentoa rauhassa.

Minulla on onneksi ratkaisu pulmaan ( siis ottaen huomioon, että joskus kävisi ihme ja Homssu löisi hynttyyt yhteen jonkun kanssa).

OMAT MAKUUHUONEET!

Uskon, että se olisi monen avioliiton pelastus ja riitojen lakkaaminen.

-Oman makuuhuoneen saisi sisustaa ihan oman mielensä mukaisesti.

-Omassa makuuhuoneessa voisi sytyttää valot aina, kun tuntuu siltä.

-Omassa makuuhuoneessa, saisi tehdä jutuja ihan rauhassa pelkäämättä, etä toinen herää.

-Ei tarvitse herätä yöllä kun toinen hiipii sänkyyn tai aamulla kun toinen herää.

-Aamulla ei tarvitse olla hiljaa ja hiiviskellä. Tai illalla ( inhoan sitä.)

-Saa olla ihan rauhassa aamumörkö.

-Jos toinen on kipeä, ei sen toiden tarvitse olla sen oksentavan vieressä.

-Riidan sattuessa kummankaan ei tarvitse rikkoa selkäänsä sohvalla.

-Jos haluaa murustaa omaan sänkyynsä siitä vaan.

-Kukaan ei mäkätä, jos sänky on petaamatta, tai makkari sotkuinen.

Syitä on olemassa vaikka kuinka.

Nyt joku fiksu ajattelee, entäs se ihana läheisyys ja seksi?

No kuka on sanonut, että sitä läheisyyttä ja seksiä pitää harrastaa illalla sängyssä... ( ja kuinka moni oikeasti kokee mukavaksi nukkua kietoutuneena toiseen, kysykää miehiltä...)

Ja voihan aina tehdä ihania retkiä toisen makuuhuoneeseen ja sitten palata omaan sänkyynsä nukkumaan rauhassa.

Miettikää nyt vaikka muumeja, onnellinen ja pitkä liitto takana, ja kas, molemmilla oma makuuhuone!

I rest my case!

Uskotaan, uskotaan

Jos joku on mielenkiintoinen asia, se on uskonto ja yleensäkin uskominen. Olen sitä mieltä, että jokaiselle ihmisellä on tarve uskoa johonkin, sillä elämässä on liikaa asioita joita ei pysty järjellä selittämään.
Ateistitkin, jotka eivät usko mihinkään, uskovat, että ei ole mitään.

Kukaanhan meistä ei voi sanoa mikä on totta ja mikä ei, sillä kukaan meistä ei voi tietää. Minusta uskomisen tärkein tehtävä on antaa ihmiselle jonkinmoista rauhaa ja ymmärrystä elämään.

Pakkohan on myöntää, että uskonnon varjolla tehdään paljon pahaa. Lahkoja, sotia, kuolemaa, surua, mutta nyt näihin asioihin en ota kantaa, vaan uskomiseen yleensäkin.

Minun uskoni on mutkikas juttu. Olen pienestä pitäen uskonut johonkin, epämääräiseen, jollakin kuudennella aistilla. Tulen perheestä, jossa äiti on juutalainen ja isä kuuluu ev.lut kirkkoon. Meistä lapsista tuli ev.lut kirkon jäseniä.
Meillä ei koskaan uskonto esittänyt minkäänlaista roolia kotona.

Kävin rippikoulun, kun kaveritkin kävi. Ei sillä sen isompaa merkitystä ollut.
Ripikoulun jälkeen aloin kuitenkin kiinnostua tarotkorteista, telepatiasta yms. ns. kuudennenaistin opeista.

Elin kovasti etsikkoaikaa, sillä elämässäni oli ollut paljon suuria muutoksia ja ensimmäiset masennuksen oireet alkoivat tuntua minussa.

Olin lukion viimeisellä luokalla, kun uskonelämässäni tapahtui kännös. Tutustuin ihmisiin, jotka olivat vahvasti uskossa, kyseessä oli siis kirkon sisällä toimiva pieni ryhmä. Erittäin hyvän ystäväni perhe oli toiminnassa mukana.

Kun minulle kerrottiin heidän opistaan, joka siis perustui raamattuun, koin ensimmäisen kerran, että tässä voisi olla vastaus. Vastaus pahaanolooni ja vastaus kysymyksiin, jotka olivat kovasti kaivertaneet mieltäni.
Perusajatuksena on se, että on olemassa taivas ja helvetti.
Taistelua käydään ihmissieluista.
Valinnoillaan, tekemisillään ( synneillä) yms. Ihmiset antavat osia elämästään saatanan vallan alle. Ja nämä osat on puhdistettava, että pääsemme lähemmäksi ja lähemmäksi jumalaa ja pahaolo katoaa.
Raamatussa on erittäin paljon kohtia, millä tämä olisi helpompi selittää ymmärrettävästi, mutta enpä tuota teosta nyt ala lainaamaan.

Sitä mukaan kun ihminen tunnustaa syntejään, nämä alueet puhdistuvat ja demonien ote heltiää.
Tähän uskonnonharjoittamiseen kuului myös karismaattisten lahjojen arvostusta, esim kielilläpuhumisenlahja, profetoimisenlahja, esirukouksenlahja....
Kyllä olen itsekin istunut sessioissa, joissa minusta on ajettu demoneja ulos.( kaikkeen tähän löytyy perusteet raamatusta)

( jos kiinnostaa kamalasti, tutustukaa esim. nokia missioon)

Päästään siihen syntilistaan, jonka avulla demonit saivat sinusta otteen: new age, tatuoinnit, lävistykset, homous, telepatia, tarot, ennustaminen, esiaviollinenseksi, noituus... Tässä siis vain pieni osa ( kaikki nämä löytyvät tavalla tai toisella raamatusta)

Koska itse olin hyvin syvällä uskonnossa ja olin valmis tekemään kaikkeni päästäkseni lähelle jumalaa ja saadakseni pahanoloni loppumaan. Poltin kaiken epäjumalaisen musiikin hyllystäni, elokuvat, kirjat, esineet, kaiken joka oli edes jotenkin epäjumalallista. Tein elämästäni synnitöntä.
pahaolo ei vaan kamalasti kadonnut. Ja syyllisyys oli kovin ahdistava tunne. Koin kuitenkin syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja olin osa perhettä. Mutta hinta oli, että itsensä ja inhimilliset ominaisuudet pitää kieltää ja olla jotain muuta. Olla hyvä ja synnitön.

Raamattu on täynnä myös kauniita ja ihania sanoja, lainaan erästä, joka oli minulle tärkeä kohta:
"Sillä minä olen varma siitä, ettei
kuolema, eikä elämä, ei enkelit, eikä
henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset,
ei voimat,
ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään
muu luotu voi meitä erottaa Juma-
lan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
meidän herrassamme"
Room. 8:38-39

Olin niin varma uskostani, että olin vakuuttunut, että minusta tulee pappi. Hainkin lukemaan teologiaa yliopistoon, mutta en päässyt.
Olin kuitenkin mukana aktiivisesti kotikuntani kirkon toiminnassa.
Olin myös hallintoelimissä, olin mukana kirkkovaltuustossa, kirkkoneuvostossa, taloudellisessa jaostossa ja nuorisotoimen johtokunnassa. Olin myös kunnallisvaaliehdokkaana, puolueena kristillisdemokraatit.

Olin vähän yli 20, kun hyvä ystäväni muutti pois suomesta. Uskontoni alkoi hiljaa hiipua, kuitenkin kivun saattelemana. Uskonnon hiipumiseen auttoi se, että rakastuinkin vielä kaiken lisäksi.
Pari vuotta sitten tein lopullisen päätöksen ja erosin kirkosta. Koska en halua kulua yhteisöön, jonka oppeihin en voi samaistua, joka on suuremmilta osin ihmisen luomaa, ja luotu, että saadaan pidettyä kansa kurissa.
Esimerkki, en millään voi kuulua yhteisöön, jonka mielestä seksuaalinensuuntautumiseni ( eli se kuka minä olen) on syntiä ja pahasta.

Mihin minä sitten nykyisin uskon?
Uskon Jumalaan. Tai en tiedä onko se Jumala, mutta nimitän sitä Jumalaksi. Minun Jumalani on suuri voima, suuri rakkaus, joka pitää huolta. Minun uskossani ei ole syntiä. Minun uskossani Jumala on kaikkialla, luonnossa, eläimissä... kaikkialla.
Uskon maailmaan, jota ei välttämättä kaikki tiedosta olevan olemassa, luotan ns. kuudenteen aistiin, intuitioon, telepatiaan, ennustamiseen, karmaan ja siihen, että kaikella on tarkoitus.
Kaikella on aikansa ja kaikella on tarkoitus. Me emme sitä ehkä ymmärrä, mutta uskon, että kaikilla on täällä päämäärä. Päämäärä, johon pädymme, omien valintojemme kautta. Me kaikki olemme pohjimmiltamme hyviä.

Uskon, että kuoltuamme sielumme jatkaa matkaa, seuraavan kehoon ja kerää sen kehon kautta kokemuksia.
Uskon, että hyvä palkitaan, jotenkin, pienillä teoilla. Jos annan ilmaiseksi pussillisen vaatteita jollekin, palaa se teko aikanaan takaisin minulle.

Siinä siivu siitä mihin uskon. Mielestäni usko on myös asia, joka muokkautuu ja kasvaa ajan myötä.

Jossain kohtaa raamattua lukee: täydellisessa rakkaudessa ei ole pelkoa.

"Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rak-
kaus, nämä kolme; mutta suurin niistä
on rakkaus"
Kor 13:13

ompeluksia ja kesää

Tässä on kukkaloistoa, ihan tosta meitin parvekkeelta.

Tässä on Homssun kesätukka, siihen ei vaikuta maan vetovoima vaan pilvien vetovoima. Ei, siinä ei ole mitää hiustuotteita.

Tässä on kaksi aivan ihanaa 90X90 lattiatyynyä, joihin ompelin päälliset ihanan pehmeästä seeprakankaasta.

Tässä on rahini uusi päällinen.

Ja pitihän samalla ommella rahiin sopivat tyynyt.

samaa kangasta, eri värejä.