elämää kuvissa, kulinaa evissä.

No niin, tässä ensi alkuun esittelen teille yhden, niistä monista ihanista synttärilahjoista, joita sain. Siskoni maalasi minulle ihanan taulun, siinä he ovat: Kukka ja Kalle Sitten siirrytään lävistyksiin, tässä alla ovat esillä kaikki suuni ympäristössä olevat.
Jos laittaa ompeleet aina ylhäällä olevista koruista alhaalla olevaan, saa aikaiseksi erittäin hyvän laihdutuskuurin. Sillä voi myös estää itseään puhumasta läpiä päähänsä... :) Kuvassa oikealla oleva on uusin. Naamassa vasemmalla.


Tässä vielä myös tämä silmäkulma. Kyseessä on siis vasen silmä.

Sitten pari ompelusta. Tuohon lattiaseepratyynyjen kaveriksi ompelin satu-muumi kankaasta toiset lattiatyynyt, koko n. 70x70. Pidän kovasti tuosta kankaasta, se on ostettu Kampin keskuksen Finlaysonin myymälästä. Arabiakeskuksessa on muuten myös Finlaysonin sekä Arabian tehtaanmyymälät, kannatta käydä. Alennuksia ja kakkoslaatua halvalla. 6 ja 8 ratikalla pääsee melkein oven eteen.

Tuo ihanan pehmoinen seeprakangas taasen on Matan tekstiilistä, joka sijaitsee Hakaniemessä.

Sitten vähän ylesiä tuntoja, nyt kun olen lomalla on minula tauko terapiastakin. Siksi, että halusin lomaa ilman mitään pakollisuuksia ja Kela korvaa vain 80 käyntikertaa vuodessa, eli taukoja on pakko pitää.

Huomaan, että se vaikuttaa minuun, Ei pääse puhumaan, ei voi kenellekään määkiä syvimmistä tunnoistaan. Rehellisesti, sen enempää miettimättä.

No onneksi hoitosuunnitelmani sisältää vielä ainakin kaksi vuotta terapiaa, riippuen tietysti Kelasta ja minun rahavarannoista.

Puhumisen pute näkyy eniten unissa, näen pelkkiä painajaisia. Hyvin erilaisia, mutta aina ahdistavia.

Mutta nyt tauolla huomaa kuinka paljon apua terapiasta on ollut, on oppinut ymmärtämään itseään. Miksi minä olen tällainen ja mitkä syyt siihen ovat johtaneet.

Nyt kun mittarissa on kolmekymmentä, pohtii joitain asioita. Mennyttä ei saa takaisin ja siitä ei saa hyvitystä.

Otetaan esimerkki elämästäni; olen aina inhonnut koulua ala-aste varsinkin oli tuskaa. Vaikka olin keskiverto-oppilas, koin aina itseni erilaiseksi ja jotenkin ulkopuoliseksi. Huonommaksi kuin muut. Perjantain oli vain autuutta, kun tiesi, että edessä oli vapaata. Ja ne päivät kun loma alkoi, niitä muistan ilolla.

Nyt kun on käynyt asioita läpi ja ymmärtänyt, mistä tuo on kaikki on johtunut, tekee se asian paljon helpommaksi ymmärtää. Mutta vaikka asian ymmärtää, se ei poista sitä. Ja sen hyväksyminen ottaa välillä tiukoille.

Välillä tuntuu vaikealta hyväksyä, että kaikki ne haavat ovat osa minua ja niiden kanssa on opittava elämään.

Kukaan ei tule minulta pyytämään anteeksi ja hyvittämään. En saa niitä vuosia takaisin.

Paha ei saa palkkaansa.

Otan esimerkin elämäni ulkopuolelta, sillä en näe mitään syytä syyllistää ihmisiä, jotka menneisyydessä ovat tahtoen tai tahtomattaan minulle aiheuttaneet haavoja. Se ei hyödytä ketään. Kosto ei koskaan tee mieltä yhtään sen paremmaksi.

Niin, siis se esimerkki: Nainen raiskataan.

Oletetaan, että tekijä saadaan kiinni ja nainen ymmärtää, ainakin silloin tällöin, että vik ei ollut hänen. Mutta hänen on elettävä loppuelämänsä sen kanssa, että hänet on raiskattu. Ehkä sovussa, mutta muistot tulevat olemaan hänen päässään aina. Kukaan ei tule häneltä pyytämään anteeksi, yhteiskunta tai elämä ei tule hyvittämään asiaa hänelle mitenkään.

Sitä ei voi repiä irti, muistoja ei voi kaivaa aivoista pois. Sen kanssa on elettävä, yritettävä päästä siihen, että niin voi tehdä. Saamaan muistot vain muistoiksi. Ei se ole helppoa, mutta se on ainoa keino.

Tapahtunut on tapahtunut ja sitä ei mikään muuta.

Sitten vain mietitään, että miten tästä eteenpäin.

Toivotaan, uskotaan ja rakastetaan.

Ja hoetaan, että huomenna on paremmin, edes hitusen.