Täällä sitä vielä ollaan, vaikka on jo ollut hiukan hiljaista, johtuen lähinnä noista työkuvioista ja siitä, etten ole oikein tennyt mitä kirjoittaa.Ihan kaikesta ei vo kirjoittaa, koska moni asia koskee läheisiä ja tuttuja ihmisiä, enkä kamalasti halua heitä blogin kautta arvostella tai heistä puhua. Paitsi tietyistä ;)
Mutta mitkä ovat fiilikset nyt?
Rankkaa ja väsyttää, tekisi mieli tehdä Nuuskamuikkuset. Pakata reppu ja lähteä. Kadota vain. Lekkiä, että kun lähtee pois, niin kaikki paha jää tänne.
Haluaisin lähteä karkuun. Unohtaa kaiken tämän ja mennä pois, nukahtaa.
Tämä on rankkaa vaikka ei se ehkä siltä vaikuta.
Tulevaisuus on todella pimeän peitossa. Tuleeko minusta koskaan normaalia, pääsenkö koskaan eroon lääkkeistä.
Okei, minusta ei koskaan tule ihan "normaalia".
Johtuen jo erikoisisesta luonteestani, mutta myös sitä, että kun perustukset ovat vinossa, niin talosta ei koskaan tule ihan suoraa.
Olen joutunut viimeaikoina ymmärtämään, että toinen vanhemmistani on ollut aina ollut sairas, henkisesti sairas. Sairauden laatuun en osaa ottaa kantaa.
Tämä samainen vanhempani on onnistunut käyttämään minua pelinappulana omien kostonajatustensa toteuttamisessa. Useamman kuin kerran. Aina loppuun asti ajattelematta seurauksia.
Hän on onnistunut kouluttamaan minut täydelliseksi, hänen tarpeisiinsa. Olen oppinut noudattamaan kirjoittamattomia sääntöjä, aistimaan, palvelemaan ja toimiman niin, että seuraukset ovat mahdollisimman hyvät, hänen kannaltaan. Olen oppinut valehtelemaan ja pärjäämään.
Ja vihaamaan humalaisia ihmisiä ja vanhan viinan hajua.
Hallitsemaan ja kieltämään täydellisesti tunteeni.
Olen olut hyvä ja täydellinen tytär.
(No on niitä hyviäkin hetkiä hänen kanssaan joskus ollut. Silloin kun hänellä oli hyvä olla.)
Palkkana tästä minuun on sanottu välit irti, haukuttu ja vähätelty ja ai, niin tehty perinnöttömäksi :)
Vaikka selvittelen tätä koko ajan ja saan hoitoa ja apua, on tulevaisuus musta. En todellakaan tiedä mitä se tuo tullessaan.
Se on epävarmaa. Olen sairastanut masennusta teini-ikäisestä ja vaikka tällä hetkellä on hyvä, koskaan ei tiedä.
Vaikka saankin tällä hetkellä kaiken saaavilla olevan avun.
Vaikka aivokasvaimen, joka on leikattu, ei pitäisi uusiutua, samanlainen kasvain uusiutui ukillani.
Kyllä se ajatus välllä kummittelee.
Päivä kerrallaan.
hetki kerrallaan.
Ilman suuria suunnitelmia.
Pitää nauttia pienistä hetkistä, pienistä asioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti