tiistaina, tammikuuta 04, 2011
muokataan!
Hän on Josie, hän on 26 vuotta. Hän esiintyy playboyssa.
Kuvat löytyivät iltalehden sivuilta, joissa kaunottaren kurveja kuvailtiin sangen runsaiksi. lehden mukaan kaunotarta se ei haittaa, hänelle pääasia on hyvä olo.
Lehti kuitenkin haukkuu bikinejä, ne kun ovat numeroa liian pienet.
Minun silmissäni tämä nainen edustaa kaunista ja suht´sopusohtuista naista. Luonnossa hän on kyllä varmaankin hoikempi kuin normaali kokoinen.
Hänellä on selluliittiä, kuten jokaisella naisella. Silti hänellä on hoikka vyötärö, ei näy makkaroita.
Samaisessa lehdessä on myöskin rantakuvia ihanista kaunottarista, luuta ja nahkaa olevista malleista ja elokuvatähdistä, heitä lehti tituleeraa kauniiksi ja unelmavartaloisiksi.
Tekisi mieli huutaa kovaa, että mitä V********A!
Naiselle on luontaista omata lihaa luittensa päällä. Naiselle on luontasta omata läskiä ja selluliittia.
Paraskin sanoja minä. Aloitin laihduttamisen 10 vuotiaana, yhä edelleen iskee tarve olla kaunis ja laiha.
En ole koskaan ollut mikään tikku. Omaan kyllä kapean uuman, mutta sitä onneksi kompensoi takapuoli ja reidet. Ja paksut nilkat, ne ovat aina olleet.
Sitten tuo naama puoli. En ole klassinen kaunotar, olen kaunis, mutta erilailla. Omistan silmälasit ja lyhyen tukan.
Tiedän, että minulle sopisi pitkä tukka, se korostaisi kasvojani ja saisi minut naisellisemman näköiseksi. Minulla on paksu, kihara ja tumma tukka, jos kasvatan sen. Mutta, jo pikkutyttönä halusin "sellaisen pystytukan, joka pysyy harjaamalla pystyssä", ihailin Annie Lennoxin tukkaa.
Olen aina välillä sitä koittanut kasvattaa, että minusta tulisi kauniimpi ja ihanampi. Naisellisempi. Olisi muille mieleen. Mutta kun ei, olen oma itseni lyhyessä tukassa.
Osaan kaikki laihdutusniksit, hyvät ja huonot. tunnen ruokasuositukset ja kalorit. Tiedän, pitää liikkua. (Inhoan liikuntaa.)
Mutta se minusta.
Uskallan väittää, että 99% itsensä muokkaamisesta tapahtuu muiden miellyttämiseksi. Tähän väitteeseen usea vastaa vihaisesti, ei itseni takia minä sen teen. Ei kyllä sinä muiden takia sen teet. Vasta, kun pystyy myöntämään, että muiden takiahan tämä, voi sitä hiukan alkaa tekemään ihan vaan itsensä takia.
Ulos mennessä meikataan, tai pukeudutaan muiden takia. Kuka sitä nyt itsensä takia, ei sitä omaa pärstää näe ilman peiliä.
En väitä, että sinä olisi mitään pahaa. Olen visuaalinen, tykkään katsella mielestäni kauniita ja persoonallisia ihmisiä.
Mutta liikaa on liikaa.
Ei naisen, eikä miehen kuulu näyttää luurangolta, kehoon ei kuulu laittaa vieraita esineitä, kauneuden vuoksi.
Rahaa ei tarvitse tuhlata uskomattomia määriä ulkonäköön.
Selluliitti ei lähde hieromalla.
Toimakseen keho, aivot, hormonit... kaikki tarvitsevat RASVAA!
Hiuksista vielä. Koska ne ovat usein huijausta. ne kiiltävät kauniit hiukset shampoo mainoksessa, eivät ole totta. Ne on tehty valoilla ja aineilla.
Suomalainen vaalea hius on ohutta ja on yleensä paremman näköinen lyhyenä. Mielestäni lyhyet hiukset ovat käytännölliset, ellei sitten halua pitää ponihäntää, minä en halua. Pitkiä hiuksia on hoidettava. Hoitamattomat pitkät hiukset ovat kamalat.
Kuka on keksinyt, että hiukset ovat naisen kruunu.
Ja että miehillä pitää olla lyhyet hiukset.
Kuka määrää miten minun pitää pukeutua?
Vaikka minulla olisi kuinka päärynävartalo ja sitä peittääkseni minun tulisi yläkropasa käyttää isoja kuoseja ja taas alhaalla vain yhtä väriä, niin laitan pallolliset housut jalkaani, jos haluan.
Ihminen on kaunis, haluttava, puoleensavetävä ja ihana, silloin kun hän on sinut itsensä kanssa. Silloin kun hänellä on hyvä olla. Ei silloin kun hän on muiden mielestä hyvän näköinen.
Peittäkää kotinne peilit pariksi päiväksi, kokeilkaa olla niin kuin teillä on hyvä olla.
Vietin uutena vuotena sokeiden kanssa aikaa. Koska olen aina omannut hirveät ulkonäköpaineet, ( koska olen ollut sitä mieltä, että vain kauniita ihmisiä rakastetaan) oli oleilu ihanaa. kävimme sekasaunassa, olimme koko ajan tekemisissä. oli ihana herätä aamulla, huomata että voin mennä syömään aamupalaa minkä näköisenä tahansa, koska ulkonäkö ei merkkaa mitään. Vain luonteeni merkkaa. Eikä se ole mitään sananhelinää vaan totisinta totta. Se oli mukavaa.
Jos lupauksia vuoden vaihteessa tehdään, haluaisin luvata nämä asiat:
- Haluan oppia kantamaan jokaista kiloani kunnialla.
-Haluan iloita kasvoistani ja persoonallisesta ulkonäöstäni
-En halua kasvattaa hiuksiani.
-En halua harrastaa, kuin hyötyliikuntaa ( sillä inhoan muuta)
- Haluan pukeutua juuri niin kuin haluan ja juuri niihin väreihin joita halua
-Haluan oppia, että loppujen lopuksi ulkonäöllä ei ole merkitystä, vaan sillä kuka olen.
-Haluan oppia, että kenenkään ulkonäöllä ei ole väliä, vaan sillä, keitä he ovat.
Juuri haluamanlaistasi uutta vuotta 2011!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hyviä lupauksia!! ja sulle kyllä muuten sopii se lyhythius!
ja jostain ohjelmasta juuri opin , että 99% lehtien kuvista on jollain lailla manipuloituja!! (Mikä ihana sana muuten) ..... parempi iho, hieman senttejä pois reisistä, tiukempi vatsa, kiitävämmät hiukset. Joten ei uskota aivan kaikkea mitä nähdään!!!
vaan hankitaan omallekin koneelle parempi kuvankäsittely ohjelma :))
Hali!!
Tuosta liikunnasta muuten vielä...käypäs lukee.....
http://koto.squarespace.com/rouva-seppln-salaiset-asiakirj/2011/1/5/liikuttunut.html
Tuttua? :)
Lähetä kommentti