syksystä talveen

Minulla on äärettömän ristiriitaiset tunteet syksyn suhteen.Toisaalta syksy on kaunis vuodenaika, kuulas, kirpakka ja värikäs. Ensilumikin on kiva asia. Aamulla ohuessa jäässä olevat vesilammikot ja lasten ensimmäiset pulkkalaskut mäessä, jossa ruoho vielä pilkistää.
Mutta, kun se pimeys ja kylmyys, se kestää niin todella kauan.
Eikö syksy voisi kestää pari kuukautta ja talvi sellaisen kuukauden päivät ja sitten taas kevät ja kesä kehiin.
Tai voisin nukkua talviunta, nukahtaisn tuossa lokakuun puolessa välissä ja heräisin huhtikuun alussa.

Inhoan pimeää, jatkuvaa pimeää ja kylmää. Sitä, että kun työntää nenänsä ovesta ulos, pitää pukeutu eskimoksi. Tukka on aina huonosti pipon alla, housut ei mahdu päällä, kun alla pitää olla kunnon pitkät kalsarit ja kaupassa on hiton kuuma, koska pitää raahata niitä hemmetin toppavaatteita mukana.
Ei kiva.
Ja sormet on aina jäässä.
Se pahin, se on joulu. Sen voisi pyyhkiä kalenterista yli. Yritä nyt sitten päättää olla viettämättä joulua, kun kaikki muut sitä viettävät.Ja touhuavat ja stressaavat ja ostavat lahjoja ja hymyilevät niin, että ikenet kiiluu.

Ja tätä kaikkea ennakoi syksy. Syksyllä kaikki kuolee hiljaa, valmistautuu talvehtimaan. Linnut lähtevät ja viisaat eläimet painuvat talviunille.

Vaikka yritän tähän pakolliseen, pitkään ja pimeään vuodenaikaan suhtautua edes jotenkin positiivisesti, niin tökkii. Mutta siis, kuten sanoin, olen ajatellut hankkia sukset. Tuossa viereisen järven jäällä, kun on aina hitsisti latuja ja on suoraa, ei ole ylä- ja alamäkiä.
Olen viimeksi hiihtänyt Norjassa vuonna 1991, pakotettuna ja itkien.
Saas nähdä kuinka luistaa nyt 20 vuotta myöhemmin.
Luistellut olen viimeksi myös pakotettuna joskus 90-luvulla, ehkä pitää sitäkin harjoitella, keskellä yötä yksin, kun päässä on kypärä ja pitää muistaa ranne- ja polvisuojat.
Pyöräänkin pitäisi hankkia talvirenkaat ja katsoa uskallanko ajaa talvella, sitä en ole koskaan tehnyt. Olen kuiten aloittanut pyöräilyn vasta nyt uudestaan, monien vuosien tauon jälkeen.

Huomenna lähden koirakätilöksi, tai ainakin henkiseksi tueksi.Lippe kun on siellä kasvattajan kennelissä tekemässä pentuja, menen sinne joksikin aikaa avustajaksi.
Kun sieltä kotiudun, olen pari viikkoa kotona, laittelen mökkiä syyskuntoon ja sitten lähden Helsinkiin, siskon luokse pariksi viikoksi. Siellä kun tarvitaan tilapäisesti lastenhoitajaa.
Odottelen tässä uutta päätöstä KEVAlta, voihan se tietysti olla, että sieltä tulee hylky uuteen kuntoutustukihakemukseeni ja olen lokakuunalusta, vapaassa pudotuksessa. mutta en halua tai jaksa miettiä sitä.

Kaikista eniten hirvittää, tuleva kevät. Tai vain yksi asia siinä. Silloin tulee täyteen kaksi vuotta sairaslomaa. Eikä minulla ole aavistustakaan, että mitäs sitten. Saanko jatkaa eläkettäni, vai olenko pakotettu töihin. En edes viitsi miettiä sitä tämän enempää.... Muuten tippuu pää, jo ennenkuin syksy kerkeää kunnolla alkaa.