Lunta on maassa paljon ja sitä sataa lisää. Lämpötila on juuri ja juuri plussan puolella. Ainakin täällä voi jäällä vielä liikkua. Olen alkanut idättää jo kesäkukkia, suurimman osan olen jo saanut tapettuakin, en ole mikään viherpeukalo, mutta ehkä sieltä jotain tulee. Jos laittaa kamalasti siemeniä itämään, niin aina jotkut yksilöt säilyvät hengissä.
Kävin viime viikolla mökilläkin. Hiukan masentavaa, lunta oli pihalla vielä hyvin paljon, silti sisällä mökissä pystyi jo aavistamaan kesän.
Kyllä se lumi juhannukseen mennessä sulaa, ainakin toivottavasti.
Lääketutkimus on ohi ja olen jo neljän viikon ajan saanut syödä kaikkia normaaleita lääkkeitäni. Olen siis nukkunut. Se helpottaa asioita aika paljon. Minä tarvitsen paljon unta edes leikkiäkseni olevani normaali ihminen.
Lääketutkimuksen aikana lääkärini halusi myös tutustua minulle kolme vuotta sitten tehdyn unipolygrafian tuloksiin. Enpä ollut itsekään näihin tuloksiin sen enempää tutustunut, ainoa mitä sain silloin kuulla oli, että minulla oli normaalia vähemmän REM-unta. Tämän takia aikoinaan vaihdettiin venlafaxinlääkitys escitalopramiin.
Nyt lääkärini tilasi tulokset itselleen, eli papereittain erilaisia käyriä, mitä minusta oli yön aikana otettu.
Ne olivat mielenkiintoisia.
REM-unta ei ollut vain normaalia vähemmän, vaan sen osuus yöunesta oli 0.9%, kun normaaliosuus on n. 20 %.
Minulla oli rekisteröity yön aikana yli 66 havahtumista, jotka suurin osa johtui alaraajaliikkeistä eli kansankielellä levottomista jaloista.
Sehän on lääkkeillä korjattava asia, joten siihenkin sain lääkityksen. Samalla mitattiin elimistön raudan varastoproteiinin arvot, eli ferritiini-arvo, hyvin alhainen sekin eli rautakuuri alkoi myös.
Otin varmuuden vuoksi myöskin kolme uutta lävistystä, kun tuota raudanpuutetta kerran on 😁.
Ilman uutta unipolygrafiaa on vaikea arvioida toimiiko uusi lääkitys, mutta ainakin olen todennut olevani aamulla virkeä, mitä en oikein koskaan ole ollut.
Sehän on pääasia, että ainakin tuntuu paremmalle.
Lääketutkimuksen yhteydessä minulle tehtiin äärettömän paljon kyselyitä voinnistani. Masennusta ja ahdistusta ja muita päänoireita ei oikein voi vieläkään mitata millään muulla kuin kyselemällä ja luottamalla potilaan vastauksiin. Siksi aina koenkin, että jotenkin liioittelen ja valehtelen ja oikeasti kaikki onkin ihan itseni keksimääni.
Kyselyitä on paljon erilaisia suppeampia ja laajempia. En muista minkänimistä kyselyä tällä kertaa käytettiin, mutta suhteellisen laajaa.
Täysin ilman lääkitystä masennukseni menee vaikean masennuksen puolelle kirkkaasti ja lääkityksellä se kiikkuu keskivaikean ja vaikean masennuksen välillä. Aivan riippuen päivästä hetkestä ja tunnista. Tämän parempiin tuloksiin ei olla koskaan kohdallani päästy ja siihen on tyytyminen.
Moni tunnettu henkilö on viime vuosina tullut julkisuuteen sekä masennuksen, että erilaisten muiden mielensairauksian takia ( en pidä sanasta mielenterveysongelma, ongelma on jotain johon pitää löytää nopeasti vastaus ja hoitaa pois päiväjärjestyksestä) Tunnettujen ihmisten julkitulo mielensä kanssa on mielestäni äärettömän hyvä, se ehkä auttaa muitakin ymmärtämään, että mielensairaus on sairaus siinä missä esim. sydänvaivatkin. Ihan normaalijuttu siis.
Olen kuitenki kiinnittänyt huomiota siihen, että usein ihmisillä on elämässään masennusjaksoja. Masennus tulee, on aikansa ja lähtee. Saatyaa tulla takaisin, mutta oireettomia ajanjaksoja on.
Minun on hyvin vaikea samaistua siihen, minulla on ollut hoitamaton masennus, niinkauan kuin muistan ja hoidettu masennus, jo kymmenen vuotta. Se ei ole parantunut, se ei ole mennyt pois tai helpottanut. Se on aina ollut. Eikä vain masennus, vaan yleistynyt ahdistushäiriö, epätyypillinen syömishäiriö ja ne unenaikaisethäiriöt.
Eikä kukaan oikein osaa sanoa miksi. Tai miksi mikään ei oikein auta. Uskoisin, että syynä on monien asioiden summa. Alkaen sukurasitteesta päättyen aivokasvaimeen ja kaikkea siinä välillä. Tai sitten vaan helvetin huono tuuri.
Vuosien mittaan on tämän kaiken kanssa oppinut elämään. Ei se sitä tarkoita, että täysin hyväksyisin kaiken, en suinkaan. Olen joutunut tekemään elämässäni uhrauksia selvitäkseni. Yhtenä esimerkkinä se oma lapsi, jota en ole koskaan edes voinut harkita yrittäväni saada. Onneksi on nuo kissat.
Näillä mennään, tulisi nyt vain se kesä ja loppuisi tuo lumisade.
Loppuun kissakuvia, ne on aina niin mukavia.
 |
| Tässä kuva minusta unipolygrafiassa. Pää oli täynnä piuhoja, kuten myös naama rinta ja nilkassakin oli yksi ekg-piuha |
 |
| Valma 8-vuotta |
 |
| Olga 2.5 vuotta |
 |
| Helmi kohta 2 vuotta |
 |
| Helmi löyhyttelee |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti