tiistaina, toukokuuta 06, 2008

kanyylikammo

Tuossa väsyneen lanssarin blogissa oli keskustelua neuloista, kanyyleista ja tipoista ja muusta ikävästä.
Päätin siis kertoa oman tarinani liittyen kanyylikammooni. Siis nyt pitää ottaa huomioon, että tästä kyseisestä tapahtumasta on n. 20 vuotta...
Olin ensimmäisellä luokalla koulussa kun aloin kärsiä päänsäryistä. Ei muita oireita. Minua juoksutettiin lääkärissä ja kaikki lääkärit vakuuttivat, että terve tyttö. Omistin jo silmälasit siihen aikaan, joten viimeiseksi minut vielä vietiin silmälääkäriin. Yksityiselle silmälääkärille, jossa olin siihen astisen ikäni vieraillut.
No silmälääkäri huomasi, että silmänpaineeni oli koholla. Hän lähetti minut "tiskin alta" saman tien miehensä luokse, joka oli lääkäri myös. Ja jo samana päivänä minulle tehtiin aivojen varjoaine kuvaus. Ja jotainhan siellä oli....

Samana iltana silmälääkäri soitti meille kotiin ja sanoi vievänsä henk. koht paperini töölön sairaalaan. Seuraavana aamuna soitettiin sairaalasta, että kärrätkää se typy tänne nyt. Ei voitu odottaa, että isä tulee töistä ja vie autolla vaan piti hypätä taksiin. Mitähän meiltä oli matkaa, ehkä 45 minuuttia autolla.

Päädyimme töölön sairaalaan ja eikun lapsi tutkimuksiin. Tulos oli, että minut piti vielä leikata samana iltana, koska paineet päässäni oli niin korkeat, että päähäni oli pakko asentaa shuntti. ( letku aivoista sydämeen, joka laskee kallon painetta).
No sitten pari päivää myöhemmin minut leikattiin, pikkuaivoista poistettiin hyvälaatuinen kasvain. Minut leikattiin vielä pari kertaa sen jälkeen, koska kun paine laski kallossa, shuntti rupesi tunkemaan, verta aivoihin päin. Shuntin päähän syntyi epiduraali hematooma, joka jouduttiin ensin tyhjentämään ja sen uusiuduttua, koko shuntti poistettiin. Kallossani on vieläkin kuoppa sillä kohtaa, eikä siinä kasva hiuksia.

No mutta, miksi kerroin tämän kaiken. Kanyylikammini vuoksi.Töölön sairaalassa ei ole lastenosastoa. Minä oli juuri täyttänyt 8 vuotta. Oli vain aikuisten pyjamia, aikuisten sänkyjä, aikuisten osastoja, aikuisten rullatuoleja. Hoitajat tottuneet pistämään aikuisia, ei huutavia 8 vuotiaita... Siitä alkoi kanylikammoni, en voinut sietää, sitä että kädessäni oli kiinni jotain, josta valui jotain ainetta. Enkä ymmärtänyt miksi ja mitä. Paitsi silloin kun siinä pussissa oli verta....

Toisaalta olin hoitajien suosikki. Minulla oli aina leluja ja kirjoja yöpöydällä. Kun muita potilaita piti nostaa parhaimillaan kaksi tai kolme hoitajaa, minut jaksoi yksi hoitaja nostaa yhdellä kädellä.
En suostunut syömään sairaalanruokaa, joten minulla oli oma varasto hoitajien jääkaapissa, maksamakkaraa, sitä söin. Ja iltaisin töiden jälkeen isäni toi minulle, lihariisi-pasteijaa. Kanttiinissa söin aleksanterinleivoksia. Se oli minun ruokavalio. Minulle ei myöskään löytynyt sopivaa rullatuolia, jota jouduin käyttämään yhdessä vaiheessa. Sain vanhan röntgenosaston korkeaselkäisen rullatuolin, sillä ajettiin isäni kanssa rallia...
Äitini tuli sairaalaan joka aamu klo 7 kun heräsin ja lähti kotiin, kun isäni pääsi töistä ja tuli illaksi kanssani.

Sitten kun minua oli pistetty tarpeeksi huutojen säestämänä, keksi eräs hoitaja tilata emla-salvaa ( puuduttava salva) jota käsiini laitettiin ja sitten sai pistellä. Sain muistaakseni myös lastenklinikalta sopivan pyjaman.
Kauhuni piikkeihin kasvoi, kun haava, josta shunttia oli tungettu ja putsattu, alkoi keskellä yötä vuotaa, se piti ommella uudestaan ja minä oli toki hereillä. Pää toki puudutettu.

Piikkikammostani olen päässyt, mutta jos joku koittaa lähestyä minua kanyylin kanssa, ei siitä hyvä seuraa.

Tästä riittäisi juttu vaikka kunka paljon, mutta en nyt tällä kertaaa tylsistytä teitä enempää, joku toinen kerta.

Minulla on terveen paperit ( kasvaimen osalta). Ukillani oli aikoinaan samanlainen kasvain ja se uusi. Että tulevaisuudesta ei voi tietää, mutta turha sitä on murehtia. se on sitten sen ajan murhe. Ja voi olla, että tämä oli tässä. :)

Tämä on vieläkin erittäin tunteita herättävä asia minulle, meinaa itku tulla kun kirjoittaa ja muistelee...
Niin, että jos joku nyt vielä ihmettelee juttujeni outoutta, ei tarvitse enää. Eiköhän tämä selitä aika paljon... :)

6 kommenttia:

Stende kirjoitti...

Jotain tämänkaltaista "historiaa" olin päätellyt aikaisempien blogimerkintöjesi perusteella. Ymmärrän piikkikammoasi enemmän kuin hyvin, vaikka mitään vastaavia kokemuksia ei ole itselläni. Kaksivuotiaani minulta leikattiin (ilmeisesti) nivustyrä ja kuusivuotiaana nielurisat. En tietenkään pitänyt siitä kun minua pisteltiin, mutta ei siinä sen kummenpaa. Mutta meillä on tosiaankin hieman eroa "piikittelymäärissä" + se että minut hoidettiin TYKS:in lastenpuoella.

Mutta todella hieno homma että nuo leikkaukset onnistuivat loppujen lopuksi. Ja lähdetään siitä ettei sama vaiva uskalla uusiutua. Sinut tuntien se kasvain saisi kovaa kyytiä! :-)

homssu kirjoitti...

niin no onnnistui ja onnistui, siskoni ovat väliilä epäilleet asiaa, että taisivat ottaa muutakin kuin vain kasvaimen. Tai ehkä ne laittoivat tilalle salaisen radiolähettimen...
Stende, miten sinulta on ILMEISESTI leikattu nivutyrä?

Minultakin on hiukan vanhempana leikattu nielurisat, jorvin henkilökunta sai karvaasti kokea piikkikammoni...

Mutta sellaista se elämä on. :)
Toisaalta jos päähän tulisi vielä joskus jotain vikaa ( fyysistä) voisin vaikka itse kokeilla leikkaamista, kun minulla kerran on nuo potilaskertomukset, missä leikkaukset selostetaan aika yksityiskohtaisesti....Okei huono idea :);)

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kamala tarina, ymmärrän kyllä vaikka mitkä kammot tuon jälkeen!
On ollut varmaan ihan hirveetä vanhemmillesikin, ihme että saivat olla "aikuisten" sairaalassa mukanasi. (Tapahtuneesta on kuitenkin aikaa, hoitokäytännöt ovat varmaan olleet vähän "rajummat" tuohon aikaan)
Eiköhän kasvain ole säikähtänyt sen verran, ettei enää uskalla uusia! Onko periytynyt muille suvussasi? Mitenhän osasi "valita" juuri sinut...Taidat olla vahvaa tekoa:)

Mukavaa illanjatkoa, terv. minä itte

homssu kirjoitti...

Heip, minä itte!

juu olihan se vanhemmille ja siskoille ja kaikille muille myös kovaa aikaa... Ja minun kohdalla vähän joustettiin säännöistä.

Siis tiedossa on, että ukillani on ollut tämä samainen kasvain ja sitten minulla, kuulin villiä huhua, että periytyvää on, mutta hyppää aina yhden sukupolven yli...

En tiedä miten minut valitsi, elämä on peli... ;)

Stende kirjoitti...

:-) Wrong choise of words... Jos vaihdat sanan "ilmeisesti" sanaan "muistaakseni" niin toimii vissin paremmin? Tai sitten minuunkin on asennettu joku avaruusolioden seurantalaite... ;-)

Homssu kirjoitti...

Selvensi asiaa....
Huomattavasti. Mutta ota huomioon mahdollisuus, että sinuun on piilotettu, joku salainen avaruusoliolaite...!