Jihuu, epätasajalallla on yksi-vuotis synttärit!!!!!!
Okei, ne on oikeasti vasta 31.5, mutta paras tehdä hommat silloin kun muistaa ja jaksaa. :)
Elämästä kun ei koskaan tiedä.
No summataanpa tämä vuosi yhdeksi jutuksi.
Aloitin siis 31.5. Silloin tuli ulos ensimmäinen juttu. Aloitin blogin kirjoittamisen ilman sen syvempää merkitystä. Juttuja elämästäni, maailmanmenosta ja kaikesta.
Lukekaa ihmeessa nuo alkupään jutut, ne on hauskoja ( vaikka itse sanonkin)
Vuosi sitten elämäni oli muutenkin kokenut mullistavia muutoksia. Olin juuri muuttanut helsinkiin, vaihtanut työpaikkaa ja uuden alun edessä.
En vain arvannut, että uusi alku on ihan tällainen, mikä siitä myöhemmin tuli.
Vuosi sitten olin koko ajan ahdistunut ja masentunut ( kuten jo 8 vuotta ennen sitä), mutta ajattelin, että uusi asuinpaikka ja uusi työ. Keskellä helsingin sykettä, juhuu!
Väärin. Tammikuussa viimein uskalsin ensimmäisen kerran elämässäni psykiatrille ja siitä se sitten alkoi.
Olen yhä edelleen sairaslomalla, terapiassa ja lääkityksellä. Oli helpottavaa, kun joku viimein uskoi.
Tämän kaiken myötä myös blogin luonne osittain muuttui. Aloin ensimmäisen kerran julkisesti puhua sairaudestani. Sen vaikutuksesta elämääni .
Eli tällaiseksi sitten muodostui elämäni uusi hieno alku. Se ei sitten ollutkaan se komea prinssi, joka lauloi minulle balladeja, parvekkeni alapuolella.
No, mutta aika lähellä... eikö vain?
No mutta vuoden aikana olen iloisena ja kiitollisena todennut, että ihmiset lukevat tätä blogia.
Eikä vain kaverini, koska niitä ei ole niin paljon, että saisivat kävijälaskurin juoksemaan noin vinhaa vauhtia
Olen tutustunut ihaniin uusiin netti-tuttaviin, jotka uskollisesti jaksavat kommentoida ja tukea.
ja kiitos tietysti vanhoillekin tuttavuuksille, jotka lukevat ja tukevat!
KIITOS KIITOS KIITOS KIITOS KIITOS!
Jatketaan taas, epätasajalkaa konkaten, elämän kuopissa ja mäissä!
Homssu, Kukka ja Kalle
8 kommenttia:
Onnea vaan 1-vuotiaalle!!
Jep, kovasti onnea! :-) Kuulemani mukaan >90% blogeista eivät näe 1-vuotispäiväänsä, joten Epätasajalka on varsin ainutlaatuinen. Keep up the good work! :-)
Kiitos onnitteluista Stende ja rusavillirasakko!
Jatketaan!
Happy Birthday to you EPATASAJALKA ! Baby's First Birthday ! Just keep on writing, it's good for the soul !
love, Tikke
Onnea vaan täältä Kissamäeltä (vaikka näin wanhana tuntuu oudolta onnitella internet sivustoa 8-) )
Blogisi mukaan olen 15093:mas epätoivoinen, joten et ole todellakaan yksin.
Yleisesti kirjoittaminen on terapeuttista, joten jatka ihmeessä tätä blogia. Minä taas yritän "terapeuttisesti" häiritä tätä blogia jatkossakin ;-)
PS. Laitan ne lupaamani kattikuvat tulemaan ihan pian....
Tikke: thank you thank you thank you lovelovelove puspuspus!
Wäiski:Kiitos, kiitos. Kyllä kirjoittaminen on terapeuttista ja sen häirintäkin terapeuttista.
Pakko nyt kysyä paljonko on mainostamasi wanha, noin niinkuin about? Koska sitten voi oikeasti tituleerata itseään wanhaksi, kun on vähintään 70...
Lainaus:Wäiski:Kiitos, kiitos. Kyllä kirjoittaminen on terapeuttista ja sen häirintäkin terapeuttista.
Ole hyvä. Jos me toimitaan toistemme terapeuttina, onko laskumme silloin tasan? ( :-D)
Lainaus:
Pakko nyt kysyä paljonko on mainostamasi wanha, noin niinkuin about? Koska sitten voi oikeasti tituleerata itseään wanhaksi, kun on vähintään 70...
En mainosta vaan OLEN WANHA (omasta mielestäni)
Tuo ikähän on makuasia (ainakin kun kysyy vastakkaisen sukupuolen edustajalta, he on AINA 20 v)
Minä olen wanha kun ikäni ilmoitetaan alkavan nelosella.....
Ei nuoret ole kouluikäisenä tehneet ennen kouluunmenoa navettahommia ja kouluunkin oli matkaa vain 30 km.
Pidän itseäni jo vanhana kun olen elänyt kovaa ja korkealla sekä nähnyt maailmaa "liian" paljon.
Vaimonikin alkaa nelosella (tosin bussikuskikin on viimevuonna kysynyt: aikuisten vai lastenlippu :-D)
Joten tuo ikä on aika venyvä käsite.........
PS. Saitko E-mailini?
Sain kiitos ja vastasinkin!
Pöh, nelosella alkava..
Toisaalta minä täytän kesällä 29 ja koen olevani vanha, ehkä henkisesti enemmänkin. Alkossa välillä tupataan nimittäin kysymään paperit... :)
Vanha sielu siis.
Lähetä kommentti