Minussa asuu möykky.
Möykky on osa minua. Möykky asuu sydämen kohdalla, rintalastan alla.
Möykky elää ja hengittää, välillä se nukkuu.
Möykyn pinta on kova, rusehtava ja epätasainen.
Elääkseen möykyn pitää syödä ja hengittää. Möykky tarvitsee energiaa. Möykky käyttää minun energiaani hyväkseen, syö siitä suuren osan, joka ei edes kuulu sille.
Möykky painaa. Möykky on rakennettu surusta ja epätoivosta. Se sykkii sitä sisääni.
Se nukkuu, jos sitä ei vahingossa herätä. Mutta silloin kun se saa syyn herätä, silloin se muistuttaa minua siitä, mistä minä sen rakensin.
Silloin se muistuttaa minua miksi sen rakensin.
Se kasvaa, mutta se ei pienene. Se kasvaa joka kerta, kun annan sille lisää rakennusainetta, lisää ruokaa. Joka kerta kun annan sille lisää surua ja epätoivoa.
Vaikka se nukkuisi muistan sen olemassaolon koko ajan. Pelkään, että se herää ja alkaa soittaa lauluaan. Laulua, joka ohjaa minun elämääni.
Möykky on osa minua, minä olen osa möykkyä. Minä tarjosin sille asunnon ja se muutti asumaan.
Möykky on minun elämäni, möykky on täynnä minun elämääni.
Möykky muistuttaa minua olemassaolostaan aina, jos meinaan vahingossa unohtaa.
Möykyn saa katoamaan vain, jos siitä saa kuorittua kerroksen kerrallaan pois. Möykky ei sitä halua, se taistelee vastaan. Koska minä olen sen koti. Se asuu minussa, koska minä olen sen rakentanut.
Minussa asuu möykky.
3 kommenttia:
Ei toivottuja vuokralaisia on tunnetusti vaikea häätää. Koske niin huoneistovuokralaisia kuin näitä sinun mainitsemia. Ajan kanssa se kuitenkin varmasti onnistuu! :-)
Luulen, että kaikissa meissä asuu möykky. Toisilla se on pienenpieni, toisilla suuri, joillakin siltä väliltä. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu, että tunnistaa sen möykyn. Toiset ruokkivat sitä, toisilla se pysyy aina pienenä, toiset tarvitsevat sen hallitsemiseen lääkkeitä.
Möykky ei ole aina samankokoinen, elämäntilanteen mukaan möykkykin pienenee tai kasvaa. Mutta koskaan, ei koskaan se häviä kokonaan.
Olen varma että sinunkin möykkysi pienenee vielä, aivan varmasti.
terv. minä itte ja pieni möykky (tällä hetkellä...)
Minun möykkyni nimi on Mörkö, nimi on lähtöisin Muumeista: Se on jääkylmä ja jäädyttää kaiken mihin koskee. Mörköä etsii lämmikettä ikuiseen kylmyyteensä, mutta kun se istuu Muumilaakson talvikokon päälle, se onnistuu vain sammuttamaan sen. Samalla tavalla se tappaa Muumimamman huolella kasvattamat kasvit. Pari vuotta sitten tajusin, että Mörköni oli kasvanut ruokinnassani niin isoksi, etten pärjää sen kanssa yksin. Ei sen myöntäminen helppoa ollut, mutta se oli pakko, muuten olisi käynyt huonosti. Minun ja Mörön yhteinen tie on ollut varsin kivinen. Se on yhä osa minua (ja tulee kulkemaan kanssani aina), mutta se on pienentynyt oikeisiin mittasuhteisiinsa, eikä se ole enää kylmä.
Jaksamista!
Lähetä kommentti