Ihminen oppii peilaamalla itseään muihin. Oppii itsestään ja muista.
Minä en itsestäni pidä, minun peilini ei ole koskaan näyttänyt mitään hyvää.
Inhoan kroppaani, erityisesti viimeaikoina ilmestyneitä mahamakkaroita, jotka ilmestyvät kun istun. Ne oksettavat.
Jalkani ovat kuin tukit. Sääreni eivät ole sirot, ne ovat tukit. Okein myönnän niissä on lihaksia, mutta myös läskiä.
Lyhyt tukkani korostaa lihavia poskiani ja kaksoisleukaani. Pääni on pieni, muuhun kroppaan verrattuna. En koe tippaakaan olevani naisellinen saati seksikäs.
Millaiseksi minä koen itseni ihmisten seurassa?
Luulen, että...
...Ihmiset pitävät minua laiskana ja saamattomana, koska en ole timmissä kunnossa.
... minua pidetään tylsänä.
... minut koetaan inhottavana ja ärsyttävänä.
...olen taakka.
... varmasti olen rasittava.
... joku on jo huomannut, että valitan aina.
Itseään ei pääse karkuun minnekään, ei edes peiton alle pimeään. Minä olen aina läsnä itselleni.
Syön suhteellisen terveellisesti, mutta ne herkut ja se suklaa.
Joku sanoo, että lopeta se syöminen.
Mutta kun se syöminen on psyykkistä. Suklaa on minulle lohtu ja turva, palkinto ja kiitos.
Se on niin iso osa elämääni, että vierotusoireet ovat herkuista niin rankkoja, etten jaksa niitä käydä läpi.
Henkinen tuska, siitä, ettei voikaan syödä, kun tekee mieli on liian suuri. Uskokaa tai älkää, se on tuskaa.
No entäs se liikunta. Sekin on se henkinen puoli, joka on liian rankkaa.
Ennen olen aina kävellyt n. 10km päivässä, päivittäin. En omasta halusta ja kävelemisen ja lenkkeilyn ilosta, vaan pakosta.
Pitää liikkua, vaikka mikä olisi. PITÄÄ. PAKKO. Itkua vääntäen välillä, mutta liikuttava on, että ansaitsee elää.
Lopetin lenkkeilyn puolitoistavuotta sitten. Säännöllinen ja pakonomainen lenkkeilypakko ja liikunnanpakko oksettaa, ajatuskin saa päässä surraamaan.
En kykene siihen.
On pakko opetella antamaan olla, pakko opetella lepämään, ilman että on sen "ansainnut".
Vaikka tiedän, että se on hyväksi minun henkiselle hyvinvoinnilleni. oksettaa katsoa itseäni. Inhoan pullahtanutta ulkonäköäni, inhoan sitä, koska arvelen muidenkin inhoavan.
Inhoan itseäni niin kovasti, jokaista kohtaa itsestäni.
Tässä riittää töitä.
4 kommenttia:
Moicca,turvotus ja painon lisääntyminen tulee lääkkeistä.Nillä on se ominaisuus ja sitten kun joskus voit vähentää/lopetella niitä, niin nopeasti lähtee turvotuskin. Mutta nyt tarviit niitä vielä,ja suklaa on tosi hyvää.Ne itseihnojutut ja sellaiset kuuluu näihin oireisiin.Ja kehokin oirehtii..Se on iso juttu kun alkaa parantumaan, on vastarintaa ja kaikenlaista. Mutta ne sun hyvän mielen päivät antoi jo merkkejä, et sellaista on sitten kun on parantunut.Lue Andrew Solomon:Masennuksen atlas :)
Mikään ei ole niin tervettä kuin vihata, inhota, pelätä. Perustunteita, jotka tulee ulos ennemmin tai myöhemmin, hallitummin tai vahvemmin. Itsekin aloin parantua kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun uskalsin vihata ja pelätä ja antaa kaikkien tunteiden tulla ulos. Ja toisekseen; hokasin omalla kohdallani, että vasta eheytyessäni olin kykenevä ja jaksava ylipäänsä käsittelemään ja kokemaan vuosein takaisia vihan ja pelon tunteita. Halauksia! Tiina
Peili valehtelee..... ;-)
Iän myötä tulee tiettyjä asioita joille ei mahda yksinkertaisesti mitään. Minäkään en ole mikään mallipoika (okei ikää on liikaa kuin näillä valokuva"söpöläisillä") ja vaikka pidän kunnosta huolta, niin kyllä nuo pelastusrenkaat tulevat vyötärölle vaikka mitä tekisi...
Olen sanonut aina, että ei se ulkonäkö vaan sisus ja se on minunkin parisuhteen perusta.
Jos mietitään aikuisten oikeasti, niin minä olen varmasti pelottavampi kuin sinä.......
Kiitos taikaviitta, Tiina ja wäiski...
Kirjottaisin pidemmin, mutta nyt ei vaan jaksa.
Lähetä kommentti