Niinhän se on, jo kerkesin liian aikaisin iloita siitä kuinka helpoksi on elämä muuttunut. Ja sitten tuli stoppi.
Aika yht´äkkiä, yhtenä aamuna.
Lauantaina, maalla herättyäni, ihmisten keskellä. En enää pystynytt, itkin vain ja ahdistuin.
Tiedän kyllä miksi, olen niin vihainen. Olen vihainen eräälle ihmiselle, jolla on ollut iso osa elämääni.
Tuhonnut elämääni omien etujensa takia.
Johdattanut minut tälle tielle.
Mutta onneksi tätini lohdutti minua, sanomalla, että kaikki ei ole mennyt, se että käsittelen asioita on askel parempaan.
Kipu on melkein fyysistä, jouduin lähtemään tänään kesken kaiken työstä kotiin. Oksetti ja pyörrytti niin kovasti. Nukkuminen auttoi asiaa. Saattoi se olla mahatautiakin.
Huomenna töihin uusin voimin.
Henkinen kipu ja tuska on saanut fyysisiä ulottuvuuksia. En pidä siitä, mutta uskon, että se on askel parempaan.
Toivoisin, että joku tulisi ja halaisi ja sanoisi, että ei se ole sun vika. Ei ole sun vika, että joku on tehnyt sinulle pahaa.
Vapaaehtoiset halijat saavat ilmoittautua ( tämä ei sitten ollut mikään kaksimielinen ehdotus).
5 kommenttia:
Hmh!Olis pitäny siellä maalla halia varastoon...olin kai itsekin hieman rasittunut...
Piristä itseäsi ja käy katsomassa mun uutta ilmettä ja hanki itselles kans!
Siel oli muutama aika hyvä...sinä tulit mieleeni...pitää vaan jaksaa selata.
Hali ja
kunnon puskennat meidän karvapojilta myös!
t.Leena ja karvakasat; Onni, Kaapo ja Papu
Hei,mullakin oli silloin toipumisvaiheessa tosi usein vatsa kipeä ja oksetti ja huono olo, sellainen epämääräinen huono kondis. Sain kuulla että se kuuluu asiaan nämä psykosomaattiset oireet, että keho tuo ne esiin kun alkaa parantua.
Puhdistavia, Parantavia Haleja!!!
Nina
Aurinko ja kuu: no sainhan minä W-terapiaa oikein kunnolla.
Kiitos leena ja karvakasat, kuten myöskin anonyymi ja nina.
Lähetä kommentti