Raamatun mukaan, missä kaksi tai enemmän kokoontuu, on Jumala läsnä. Minä olen sitä mieltä, että missä kaksi tai enemmän kokoontuu, on sodanuhka läsnä.
Ihmisillä on hirveä tarve olla oikeassa, myös minulla. Minun väittämät ovat aina oikeita ja minun ideat parhaimpia.
Jos asuu yksin, työskentelee yksin ja on yleensäkin yksin, ei tuosta koidu ongelmaa.
Mutta, kun joku tulee lykkäämään joukkoon omia mielipiteitään ja on toki sitä mieltä, että hänen ideat ovat myös täysin oikeita.
Kaksi tai enemmän ja tämä on totuus.
Otan esimerkiksi itseni, niin ei sitten kenenkään tarvitse näpättää yleistämisistä.
Minä olen äärettömän huono kompromisseissä. Minä olen huono luovuttamaan, minä olen huono antamaan muillekin tilaa ja luottamaan muihin.
Olen asunut yksin, no aina. Kotona tietysti aikoinaan, mutta silloinkin minulla oli oma huone. Minun on saatava sisustaa juuri sen näköiseksi kuin minä tahdon, sellaiseksi, joka minusta on kaunista. Minua ahdistaa, jos joku tulee tunkemaan väärää mattoa reviirilleni.
En kykenisi antamaan vapaita käsiä asuntoni suhteen yhdellekään sisustussuunnittelijalla, vaikka se olisi Marko Paananen.
Onneksi olen aina viihtynyt yksin ja omissa oloissa. Työelämässä tämä on ennemminkin tuottanut hankaluuksia. Välillä minut on koettu hyvinkin jyrääväksi ja liian nopeaksi tekemään päätöksiä, niin että hitaat eivät aina kerkeä mukaan.
Pyydän anteeksi.
Kyllä, olen soittanut työaikani päätyttyä töihin ja tarkastanut, että siellä pärjätään, vaikka en ole paikalla. Osaan tarvittaessa olla kovaääninen, enkä pelkää avata suutani.
Osaan olla myös ujo ja hyvin hiljainen.
Takkutukkakaan ei ole mikään kompromissi-ihminen. Haluamme molemmat tehdä jutut omalla tavallamme. Siksi, emme asukaan yhdessä. ( uskon, että samanlainen järjestely olisi monen suhteen pelastus).
Jos käymme kaupassa molemmat ottavat oman korin/kärryn ja kiertelevät sen kanssa omaan tahtiin kaupassa, kassalla sitten tavataan. Koska minun tyylini on poukkoilla epäjärjestyksessä sinne ja tänne ja katsella kaikkea, kun taas Takkutukka haluaa mennä järjestyksessä ja ostaa vain sen mitä on ajatellutkin.
Viime kesänä, joku olisi saanut aikaan hyvän kotivideon, jos olisi salaa kuvannut meidän yhteistä aidanrakennusta. Molemmilla oli hyvä idea, kuinka aita rakennetaan ja kumpikaan ei halunnut luopua ideastaan. Molemmat osasivat myös käsitellä työkaluja omasta mielestään täydellisesti.
Monen tunnin ähellyksen, kiroilun ja itkemisen jälkeen aita oli valmis. ( vaikka myöhemmin huomasimme, että koira pääsi aidasta huolimatta karkuun.) Anteeksi pyydeltiin ja naurattikin jo, että kun MINÄ ja MINÄ.
Olemme molemmat siis aina oikeassa. On siinä hyviäkin puolia, kun keskustelemme asioista, esim. politiikasta tms. keskustelut ovat kunnon keskusteluja, eikä mitään hymistelevää löllöä. Ja on meillä paljon asioita, joista olemme samaakin mieltä.
Toisaalta jos kumppanini olisi kovin kiltti ja kaikkeen suostuvainen, olisin onnistunut tuhoamaan hänet vuodessa.
Olen opetellut välillä olemaan hiljaa, annan Takkutukan tehdä asioita ilman minun neuvomista, hyväksyn hänen jutut aina panematta vastaan ja annan hänenkin päättää tekemisistämme. Mutta on hänkin opetellut.
Onni on kuitenkin, että olemme molemmat erakoita ja viihdymme paljon yksinämme ja teemme mielellämme asioita yksin. Siksi varmaan sovimme yhteen niin hyvin.
Kyllähän kompromissin vaikeudet näkyvät suuressa maailmassa koko ajan ja kaikkialla.
Esimerkiksi uskonnot, kun me nyt olemme tätä mieltä niin kaikki muut ovat väärässä. Minä en hyväksy ja minä en luovuta. Koska minä olen oikeassa. Että, juu periaatteessa uskomme samaan jumalaan, mutta kun nuo toiset uskovat väärin. Ne joutuu helvettiin. ( Tällöin jumala huokaisee taivaissa ja toivottaa kaikki kirkonmiehet mielessään helvettiin).
Mutta kun se on niin vaikeaa, antaa edes vähän periksi. Kuunnella muitakin. Olla huutamatta, että minä ja minä ja minä!
Ottaa muut huomioon ja ymmärtää se, että kun tässä ei ole kysymys vain minusta.
Itsekkyys ja omista mielipiteistä kiinni pitäminen on hyvä asia, mutta rajansa kaikella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti