torstaina, helmikuuta 17, 2011

miten pelko lähtee

No ei ainakaan laulamalla iloisesti, se saattaa kyllä väistyä hetkeksi.

Olen hirveän pelokas ja ujo.
Olen oppinut olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ja oppinut näyttelemään todella rohkeaa. ja joskus on vain pakko olla rohkea, onneksi yleensä sellaisissa tilanteissa adrenaliini hoitaa hyvin osuutensa.
Olen pienestä pitäen ollut niin kovin huolissani tulevaisuudesta.
Huolehdin niin kovasti vanhempieni asioista mm. raha-asioista, vaikka en niistä hölkäsenpöläystä ymmärtänyt, mutta äänenpainot ja ilmeet ymmärsin.
Kerran hain postin, siellä oli kirjekuori, joka oli osoitettu isälleni, siinä luki myös, että ennakkopidätys ilmoitus, se oli kamalaa, olin varma, että nyt isäni pidätetään.
kerran kävimme retkellä Tampereen planetaariossa, olin aika pieni ja siellä puhuttiin mustista aukoista, olin pitkään hyvin ahdistunut, koska maapallo tuhoutuu.
En suostunut pienenä menemään mihinkään, saati sitten olemaan pimeässä.Pimeän pelko jatkui pitkälle murrosikään, lähinnä se oli tuntemattoman pelkoa( jota myös kuolemanpeloksi kutsutaan). Yhteen aikaan valojen sytyttäminen ja valokuvien katselu auttoi, asiaan auttoi myös Psalmien ja laulujen laulun lukeminen. Psalmi 23, tuttu varmaan jokaiselle: " Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa..."

Toisen kämppäni naapurissa asui kovaa tappeleva juoppo pariskunta, keskenään he melusivat. Mutta aina kun huuto ja melu alkoi, minut valtasi lamaannuttava pelko ja menin mahdollisimman hiljaiseen ja pimeään nurkkaan istumaan.
Vaikka olen oppinut paljon kohtaamaan asioita, kärsin vieläkin peloista. Tuntemattoman pelosta, tulevaisuuden pelosta. Pelkään, että menetän kotini, tai fyysisen terveyteni. ( sinäänsä hyvin hassua)
Kärsin kuoleman pelosta. En pelkää kuolemaa, vaan sen luomaa menetystä, kipua ja tyhjyyttä. pelkään pelkoa.
Viikonloppuna olin Takkutukan luona. Nukuin huonosti, en saanut unta, nukahdin välillä ja heräsin taas.
Yht´äkkiä huomasin, että takkutukka on oudon hiljaa ja koko ajan nukkunut samassa asennossa. Olin varma, että hän on kuollut, kaulapulssi löytyi ja hengityskin kuului. Nousin ylös ja kunnon paniikki iski. Mitä, jos Takkutukka olisikin ollut kuollut?

Siitä seurasi parin tunnin valvominen sekä minulla, että Takkutukalla. Valvominen päättyi rauhoittavan lääkkeen tuomaan syvään uneen.

On olemassa keinoja hallita pelkoa.
-Pelko on minussa ja lähtöisin minusta, se ei ole ennusmerkki mistään vaan tunne. Pahoja asioita voi tapahtua, mutta se, että pelkää niitä etukäteen ei auta mitään. Varasuunnitelmia on hyvä olla, mutta niiden ei pidä antaa ohjata elämää.
-Terve pelko on ihan hyväksi, vihaiselle humalaiselle miehelle, ei kannata kettuilla taksijonossa.
-Pelko on tunne, joka on peräisin turvattomuudesta. lapsuuden turvattomuus on luonut minussa tulevaisuuden pelon ja tuntemattoman pelon, se on siis tunne. joka on olemassa minussa. Sitä voi siis oppia hallitsemaan, sen voi voittaa ja siihen on olemassa lääkettä.

Pelko on tila, jossa ihmisen syvimmät ajatukset pomppaavat pintaan. Kun kuolemanpelko lähestyy ihmistä paljastuu  todellinen luonne. En tarkoita tätä hyvänä tai pahana asiana, vaan mielenkiintoisena faktana. Kuolemanpelossa ihmisen selviytymisvaisto on niin vahva, että hän on valmis tekemään mitä tahansa selviytyäkseen. Silloin viimeistään huomaa, mikä elämässä on tärkeää. Silloin löytää myös turvansa. Tarkoitan tällä sitä, että normaalissa elämässä, on helppo järkeillä, on helppo päättää uskoako Jumalaan, rahaan, tieteeseen, ufoihin, noitiin vaiko joogaan.
Kun elämän nurjapuoli iskee ja  tuijottaa kuolemaa silmästä silmään ( oli se millainen" kuolema" tahansa, sairaus, yksinäisyys, tulevaisuus, kipu, häpeä,kuolema....) ihmisen syvin usko ja tahto löytävät paikkansa.
Silloin huomaa, mihin pohjimmiltaan turvaa ja uskoo.

Mutta kun pelko ja kauhu iskevät punnitaan se syvin ja sisin, se ketä sinä huudat avuksi?

Siis korostan tämä ei ole uskonnollinen julistus, vaan katsaus ihmisen tunteisiin, niiden hallintaan ja ennen kaikkea siihen, miten helppo asioita on järkeistää, mutta hädän keskellä monella tulee äitiä ikävä. ( Ihan kirjaimellisesti) Moni on valmis tappamaan ja unohtamaan kaikki omat eettiset näkemyksensä. Niin vahva on ihmisen selviytymisvaisto.

Siis, miten pelko lähtee?
Koskaan se ei lähde, mutta sitä voi oppia hallitsemaan. ( kuten minä, en katsele enää nykyään ollenkaan kauhuelokuvia, koska "pelkurina" tiedän sen seuraukset)

3 kommenttia:

Pikkupaju kirjoitti...

Hieno, syvä kirjoitus, kiitos! Välillä on aikoja, jolloin pelkää ja murehtii kaikkea, joskus hetkittäin taas yllättävä onnentunne ja rauhallinen varmuus valtaavat mielen.
Yritin etsiä blogistasi lue-toimintaa, en löytänyt :/

Homssu kirjoitti...

hei Pikku-paju ja kiitos.
mitä tarkoitat lue-toiminnolla, ei tajuu, katsos?

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus. Hän sai sen tunteen puettua sanoiksi.