lauantaina, lokakuuta 29, 2011

Pientä ja rauhallista

 Allu on tullut taloon ja sulattanut kaikkien sydämet. Pehmeä pieni terminaattori, joka osaa jo paljon kaikenlaista ja on niin kovin söpö. Tulee ainakin vielä toimeen toisten koirien kanssa ja toiset koirat tulevat Allun kanssa. Allu osaa jo matkustaa soutuveneessä ja on tutstunut kanoihin. Pissat ja kakat tehdään ulos ja jos tulee sisälle ne tulee vain niille varatulle paperille. Portaat osataan nousta ylös ja laskeutua alas. Ja hihnassa menokin on hienoa.
 Isoihin koiriinkin Allu tutustuu ennakkoluulottomasti. Minulla on taas hoidossa Brutus, saksanpaimenkoira, herra oli hiukan hämillään, kun pieni roikkuin korvissa, hännässä ja huulissa kiinni.


 Kalle on ottanut uuden tulokkaan hyvin vastaan, Allu tosin haluaisi leikkiä, mutta Kalle ei.

Äitikin pitää pojastaan hyvää huolta, kouluttaa ja leikkii pienen kanssa.

Ollessani tänään lenkillä Brutuksen kanssa nautin pitkästä aikaa. Kaunis syksyinen ilma, aurinko paistoi. Lenkjkiväylä kulkee hautausmaan viertä ja nautin saadessani katsellessa vanhaa hautausmaata ja sen kiviaitaa.
Istuimme hetkeksi hautausmaan kupeeseen penkille, ihailemaan maisemaa.

Hetkellinen onnentunne vierähti ylitseni. Tämä riittäisi minulle niin kovin hyvin. Koirien kanssa oleilu. Ainoat ihmiset kenen kanssa olen tekemisissä on TAkkutukka ja Saarenmies. Molemmat enemmän tai vähemmän kuudenkympin tienoilla. Saarenmiehellä on hyvää ruokaa ja ihastuttava rantasauna, minne olemme tervetulleita. Ja tietysti koirat ja saari.
Takkutukalla ja minulla on molemmilla omat kämpät. Ei tarvitse koko ajan tuijottaa toista. Koirat liikkuvat kämppien välillä oikein sujuvasti. Välillä ollaan tiiviisti yhdessä ja sitten taas saa olla ihan omassa rauhassa.

Sitten se pieni puutarhamökki, josta pidän äärettömän paljon.

Tämä riittää minulle.
En kaipaa yhtään enempää.
Elämän suuria ja hienoja asioita ovat nuo onnentunteet, vaikka ne kestäisivätkin vain 10 minuuttia ja sitten alkaisi taas ahdistamaan.
Sen onnentunteen muistaa ja helpottaa tietää, että niitä on olemassa. Ja aina joskus ne murtautuvat tämän kovan ja harmaan peiton läpi.
SEn vuoksi jaksaa taas hetken pidempään.

3 kommenttia:

Prisca kirjoitti...

Kylläpä on suloinen karvapallo... oih, odotan niin kovasti meidän tulevaa koiravauvaa... vaikka sitä ei olla vielä edes tehty. Äiti ja isi on kyllä valittu.

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen Allu ja
onnenhetkiä lisää <3

t.Leena ja Pojat

Anni kirjoitti...

Allu on jo jättipentu, kuinkahan iso siitä tulee? :)