... monta kuukautta.
Väliaikaista mielialan laskua. Masennuskausi päällä. Olen arvoton ja turha. Haluaisin vain nukkua.
Onneksi hyvä ystäväni kävi eilen luonani, hieroi hartioita, halasi ja silitti hiuksia. Kiitos ihanaiselle!
Syyt ovat hyvin tiedossa: kaamos, vaikea kausi terapiassa, ympärillä tapahtuvat moninaiset asiat, joihin ei oikeastaan voi vaikuttaa, lähestyvä juhla, joka alkaa J:llä.
Mutta, tässä on se hyvä, että kun noita lääkkeitä syön, ei tämä muutu toivottomaksi. Tunteet ovat olemassa, mutta niiltä katoaa pahin piikki. Olen taas tippunut sinne mustaan veteen, mutta kelluskelen hiljalleen ympyrää.
Tuo elämisen draivi on kutenkin jostain syystä niin iso.
Kohta alkaa kevät.
Se on nyt niin, että tässä olen, enkä muuta voi.
Sitten tuo fyysinen kuntokin on ruvennut pettämään, kamala räkätauti, joka jatkuu ja jatkuu...
No, huomenna on paremmin, eikä huomiset koskaan lopu.
2 kommenttia:
Ymmärrän hyvin. Voisin hyvin kuvitella että maailman überpositiivisin ihminen synkistyisi tällaisen pimeän ja tuulisen sademäärän keskellä. Tsemppiä, kevät on kohta täällä!!! :-)
Juu onneksi kohta on kevät.
Tämä pimeys tosiaan tekee hulluksi.
Tai siis kyllähän minä olen jo...
Lähetä kommentti