Ajatuksia kuolemasta ( ja elämästä)

Ehkäpä on niin, että ajattelen kuolemaa keskivertoa enemmän. Monestakin syystä. Omaa kuolemaa on tullut pohdittua enemmän kuin tarpeeksi.
Välillä ihan kinnostuksesta ja filosofisena kysymyksenä, välllä ainoana vaihtoehtona. Mutta kuten huomaamme, koskaan se ei ole ollut ainoa vaihtoehto. Muutenhan en istusi tässä aamuyön tunteina ja kirjoittaisi tätä juttua.

Kuolema on usein surullista. Itse en kuitenkaan aina osaa surra, en ainakaan niitä, jotka kuolevat vanhana tai sairauden uuvuttamina.
Ehkä se myös johtuu siitä, että minulla on vahva usko siitä, että kaikilla on hyvä olla kuoleman jälkeen. Kukaan meistä maanpäällä olevista ei voi tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Menemmekö taivaaseen pilvenreunalle vai lakkaammeko vain olemasta. Sen tulee tietämään vasta stten kun itse kuolee.
Kukaan ei ole vielä tähän mennessä palannut kertomaan. Mutta kuten sanoin minä uskon, että kaikilla on hyvä olla.

Usein kun huomaa lehdestä, että henklö, joka on tehnyt julkista uraa kuolee, tulee ajatelleeksi.
Minä anakin ajattelen sitä, että vaikka hän olisi tehnyt mitä hienouksa maanpäällä ollessaan, jää kaikki tänne. En nimittäin usko, että kuoleman jälkeen koputellaan taivaanportteja CV kädessään ja mitä paremmat paperit sitä parempi paikka.
Ei, vaan kaikki jää tänne.

Kirka kuoli yllättäen. Vaikka Kirka oli tehnyt mittavan uran ja kaikki hänet tunsivat, jäi kuitenkin kaikki tänne. Mitään ei saa mukaansa.
Tässä kohtaa minulle ainakin herää kysymys, että mikä sitten on tärkeää?
Onko tärkeää tehdä mittava ura ja olla kuuluisa, sitten kuolee ja se oli sinä se?
Vai mikä on tärkeää?

Mielestäni on tärkeämpää olla onnellinen, nauttia juuri siitä hetkestä. Oppia nauttimaan siitä mitä on. Toki on ihana haaveilla, se on elämän pieni mauste. Mutta ei pidä elää vain haaveille ja jos ne tosiaan haluaa, niin tehdä asialle jotan.
Tärkeämpää on minusta se, että on hyvä olla, että on onnellinen. Löytää onnenaiheen jokaisesta pienestä hetkestä, vaikka kakki muuten olisikin paskaa.
Jotan pientä iloa, oppia iloitsemaan niistä pienistäkin asioista. Oppia olemaan onnellinen siitä mitä on.

Elämä ei muutu paremmaksi, sitten kun olet laihtunut. Tai kun saat isomman asunnon, tai lottovoton. Elämä ei muutu paremmaksi huomenna, tai kun pääset eläkkeelle. Tai kun lapset ovat isoja, tai kun löydät elämäsi rakkauden. ( Mutta kuten nalle Puh sanoi, paras hetki on juuri ennenkun avaa sen hunajapurkin, kaikki odotukset edessä ja purkillinen täynnä hunajaa)
Elämän pitää olla hyvää, juuri nyt ja tässä. Sitten, kun siihen päälle saa vielä jotain ekstraa, voi siitä iloita vielä vähän lisää.
Elämä ja olo ei muutu paremmaksi sitten kun. Sen pitää olla nyt.

Minä en todellakaan osaa enkä ole osannut löytää, jotan hyvää joka hetkestä. Minä olen sentään ollut se masentunut rupisammakkoprinsessa suurimman osan elämästäni, jonka ainoa toivo on ollut, sittenkun. Mutta, jos se masennus ja pahaolo asuu minussa, mikään sittenkun, ei vie sitä pois.
Minun oloni helpottui vasta kun hain ammattiapua masennukseen ja pahaanoloon. Täsmäisku, eikä vain pieni laastari.

Nyt haluan oppia löytämän sen hyvän, joka hetkestä. Sen pienen hyvän. Oli se sitten vaikka suklaapatukka, tai keskeltä otsaa vimeinkn parantunut jättifinni. Viikonloppuaamu kun saa nukkua, tai keskellä suurinta itkua huomata, että sängyssä kanssasi on kaksi kissaa, jotka molemmat tulevat lohduttamaan.
Elämä on niin haurasta.
Tässä elämässä on kaksi varmaa asiaa, syntymä ja kuolema.
Kaikki me kuolemme, jossain vaiheessa, emme tiedä koska. Tärkeää on tehdä juuri tästä hetkestä hyvä.
Laita siis silmät kiinni ja kuvittele itsesi paikkaan tai tilanteeseen missä sinulla on hyvä olla. Sen jälkeen tee elämästäsi sellainen, että sinulla on hyvä olla.
Ja muista matkalla olla onnellinen tulevasta ja lämpimistä villasukista.

Ehkäpä itse olen kaikista onnellisin matkalla.