Unia

unien maailma on ihmeellinen. Hurja. Ainakin minun unien maailma.
Näen aivan uskomattomia unia.
Välillä ne ovat oikeasti aivan käsitämättömiä. Lentelyä, teleportteja, kaikkea yliluonnollista...
Välillä niin ahdistavia ja pelottavia.
Absurdejakin. Voimakkaita.
Välillä erittäin hauskoja, niinkuin tässä eräänä yönä kun minulla oli Pete Parkkosen kanssa suhde, Pete oli unessa kalju.
Pakenimme yhdessä sellaisesta kauhusairaalasta, jonne meidät oli huijattu.

Olen hyvin tietoinen siitä, että unet pursuaa alitajunnan syövereistä. Ja niiden voima on valtava. Omia unia pystyy ohjailemaan, unista saattaa löytää ratkaisuja ja unet antavat vinkkejä. Unessa pystyy myös käsittelemään asioita, joita ei voisi koskaan herellä ollessaan käsitellä.
Unien maailma on ihmeellinen.

Tässä viimeaikoina olen törmännyt unissani asiaan, joka ei ole ennen tullut minua vastaan.
Olen alkanut unissa muistamaan edellisiä unia. sekä saatan nähdä jatko-osan jollekin unelle.
Viimeyönä unessani sain erittäin vahvan tunnemuiston, eräästä erittäin ahdistavasta unesta. Aamulla kun heräsin oli minun hetki mietitävä, onko tuo karmaiseva muisto totta vai unta.
Se sama asia on kummitellut mielessäni koko päivän ja tuntuu niin kovin aidolta.
Järjellä osaan sanoa, että tuota unimuistoa ei ole milloinkaan voinut tapahtua oikeassa elämässä, mutta se mietityttää. Kätkeekö se sisäänsä totuuden siemenen?
Koska juuri nyt muisto putkahti esiin, siinä on oltava jotekin käsittelemisen arvoista.

Nuo unien tunne-elämykset ovat minulla valtavia, voin koko päiväksikin joutua vangiksi unessa ollen tunteen valtaan. Tai kokea suunnattoman suuren helpotuksen aamulla, kun huomaan, että olenkin omassa sängyssä.

Yksi erittäin mieleenpainuva jatkouni on kerrottava. Unen osien välillä oli kuukausia.

Ensimmäinen osa lyhyesti:Meillä oli pienessä metsämökissä lasten kevätjuhla. Unessa oli paljon entisten työpaikojeni lapsia ja aikuisia. Juhlan aikana kuitenkin eräs lapsi sai sähköiskun ja kuoli.
Muistan elävästi kuinka meidän piti evakuoida kaikki pois tapahtuma huoneesta ja kuinka jouduin kertomaan asian kuolleen lapsen äidille.

Toinen osa:Tästä traagisesta tapahtumasta oli kulunut pari vuotta, kun törmäsin uudelleen uhrin äitiin. Hän oli hoidossa mielisairaalassa, vieti siellä pitkän aikaa keskustellen hänen nykyisestä elämästään ilman lasta.

Mutta olenhan minä muutenkin sellainen yöeläjä. Sängyssä vääntyilen ja kääntyilen, potkin ja huidon, välillä on tyyny hukassa välillä peitot.
Ajoittain myös kävelen unissani ja teen asioita. kerran heräsin näpräämästä ulko-ovea...
Olen oppinut pitämään vaatteet lähettyvillä, että jos yöllä koen tarvetta pukeutua, ei tarvitse sitten mennä kauaksi. Kyllä, minä puen ja riisun kovasti unissani.

Elämäni on omituista ja minä olen outo, mutta niin ovat outoja unenikin.