kevättä

On siis kevät....

Olo on parempi kuin vuosiin, tai oikeastaan kymmeniin vuosiin.
Jos elämä olisi aina ollut tällaista, mietin että missä nyt olisin. Mutta olen oppinut paljon ja vaikka se on sattunut ja ollut kamalaakin kamalampaa, niin en minä sitä vaihtaisi.

Olen nyt vuoden ja kaksi kuukautta napsinut lääkkeitä ja käynyt hoidossa ja ensimäisen kerran tuntuu siltä, että lääkkeet ovat alkaneet potkimaan.
Luulen myös, että suurena syynä siihen on terapian tuplaantuminen ja sen antama toivo.

Onhan se rankkaa, Olen joutunut sanomaan ääneen asioita, joista kukaan ei tiedä (paitsi nykyään terapeuttini). Olen joutunut kohtaamaan pahimpia ja kipeimpiä asioita elämässäni.

Mutta ei ahdista. En ole koskaan kyennyt kuvittelemaankaan, että elämä voisi olla tällaista. Helppoa.
Vaikka joudun asioiden kanssa vastatusten päivittäin, siis sellaisten joiden kanssa en haluaisi, olen useimmiten selvinnyt voittajana.

Ehkä asiaa on auttanut, että jopa minä olen ymmärtänyt pari perustavanlaatuista asiaa. Ensinnäkin sen, että jos annan vallan takaisin erittäin ankaralle yliminälleni, minä kuolen. Ihan fyysisesti, joudin niin pahaan itsetuhon kierteseen, että se on menoa. Minun on uhmattava itseäni päivittäin. Tehtävä mitä haluan, enkä mitä pitää.

Opin viisaan sanoista, asioiden pitää tulla sisältä, ei ulkoa. vasta sitten kun asiat ja halu tulee sisältä, rehellisesti, sitten on hyvä. En tee asioita, koska pitää, vaan koska haluan. Ja jos en halua, en tee. Ei siihen kuole.

Olen oppinut, että ei ole minun vika, jos ihmiset ovat ikäviä ja kohtelevat minua huonosti. He tekevät sen, koska heissä on vikaa. Ja siis nyt puhun sellaisista asioista joihin en voi vaikuttaa. Siis esimerkkinä, jos nainen raiskataan, ei se ole sen naisen vika vaan sen sairaan ja kieroutuneen raiskajan.
Ja ihmiset eivät muutu. Elleivät he itse päätä muuttua. On vain hyväksyttävä se tosiasia, että on ihmisiä, joiden mielipiteet eivät tule muuttumaan, vaikka ne olisivat miten vääriä. On myös hyväksyttävä se, että kukaan ei tule pyytämään anteeksi.
Kylmä totuus on, että silloin on harkittava onko parempi sulkea sellainen ihminen kokonaan ulos elämästään ja säästääkseen itseään. Ei muuten ole helppoa.

Helpottavaa on ollut myöskin tajuta, että vaikka en ole sosiaalinen, en ole sairas. ( Juu, kyllä minulle on suositeltu lääkitystä aikoinaan ko. asian takia)
Viihdyn yksikseni, omine ajatuksieni kanssa ja oman pääni sisällä. Ja työni on suhteellisen sosiaalista ja imee aika paljon voimia.

Mutta ei tätä kaikkea hetkessä opi, eikä sitä opi ja ymmärrä päättämällä. Se tulee hiljaa ja itsekseen, avun kautta. Lääkityksen ja terapian kautta.
Helpotuksekseni olen myös tajunnut, että ongelma on minun pässä, ja vaikka menisin minne en pääse pakoon ajatuksiani. Eli voin hyvillä mielin maata kotona töllöttäen telkkaria, baarisa bailaaminen ei oloa paranna.

Ei tämä tämän hetkinen hyvä olo välttämättä ole lopullista, ehkä kohta rämmitään taas pohjalla, mutta ainakin tiedän mitä siellä on.

Enkä minä mitään pieniä valkoisia pillereitä vetele, täällä korkeammalla tasolla syödään erivärisiä kapseleita. :)