tiistaina, syyskuuta 08, 2009

pala kurkussa


Voi mälsää!

Kurkussa tuntuu pala, ei itkun pala, eikä sairauden pala. Henkinen pala.
Ahdistaa.
Miksi?
Miksi?
Miksi?
Käyn töissä, olen iloinen ja jaksan. lasten kanssa on mukavaa. Töissä on niin normaalia. Sitten tulen kotiin ja haluaisin nukkua, nukkua ja nukkua.

Olla jossain muualla. En haluaisi kohdata tätä maailmaa.

Miksi?
Miksi?
Miksi?

Harmittaa tämä ainainen valittaminenkin, en muuta teekään kuin valitan.
Valitan ja valitan.
Säikytän kaikki ympäriltäni, en jaksa puhua kenellekään tai olla kenennkään kanssa tekemisissä.
Anteeksi kaikki rakkaat ystävät. Tänne kolooni saa tulla käymään, mutta emännäksi minusta ei ole.
Oli ihana saada kortti yhdeltä rakkaalta ystävältä.
Ja ihanaa saada tatuointi aika ihanalta tatuoijalta.

Kiitos.

Kiitos viesteistä yms. johon en kyllä aina jaksa vastata.
Mutta olen kiitollinen.
Minulla on aavistus miksi kurkkuani kuristaa ja miksi en jaksa mitään.
Sen nimi on viha.
Olen liian täynnä vihaa, eikä se pääse ulos. En päästä sitä. En anna sen tulla. En hyväksy sitä. Tietoisesti kyllä, alitajuisesti en ollenkaan.

Koskaan ei ole saanut tuntea vihaa. Olen vielä nykyisinkin niin kovin hyvä ymmärtämään. Ymmärtämään sitä miksi toinen saattaa käyttäytyä niinkuin käyttäytyy, eikä silloin saa olla vihainen, kun kerran ymmärtää.

Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut, että pitää antaa anteeksi, viha syö vain sinua itseäsi, vihaamisesta ei ole hyötyä....

Eipäs, silloin saa vihata kun tuntuu siltä. Vihata ja vihata. Oikein kunnolla. Ei mennä satuttamaan toista, vaan edes sanoa se, tai kuvitella se mielessään, sekin on jo parempaa, kuin ei mitään.
Vihatkaa rakkaat, oikein kunnolla.

Töissä joutuu kohtaamaan lapsen vihaa, siinä onkin opettelemista, kohdata se viha ja antaa sille tilaa.

Olin hoitamassa sukulaisia, kun siskontyttöni sai raivarin, siinä se 7-vuotias makasi sängyssä, raivosi ja huusi.
Huusi" Mene pois, mä vihaan sua!"

Istuin silti vieressä ja sanoin:"vihaa vaan, mä rakastan sua silti ja menen pois vasta kun olet rauhoittunut."

Tätä jatkui.

Viimein tyttö rauhoittui ja menin pois kuten lupasin. Sanoin, että menen katsomaan tv:tä ja hän voi tulla sitten kun tuntuu siltä.
Hetken kuluttua tyttö tuli perässä, halasi ja tuli syliin.

Jo lapsille pitäisi opettaa, että viha on tunne, siinä missä muutkin. Voi vihata ilman, että tulee hylätyksi ja joskus voi itse tulla vihatuksi, mutta se ei tapa. Viha voi mennä hetkessä ohi tai sitten ei, kuten mikä tahansa tunne.

Se on mikä tahansa tunne. Se tulee ja se menee, mutta sen pitää antaa tulla ulos tavalla tai toisella. Muuten se kerääntyy ihmisen sisälle ja sitten tulee tikittävä aikapommi, joka odottaa räjähdystä.

Se räjähtää ulospäin ja saa aikaa suurta tuhoa ja surua.

Tai se räjähtää sisäänpäin ja tuhoaa ihmisen.

Minun vihani on koko ajan räjähtämässä, sisäänpäin.Olen kantanut tätä vihaa niin pitkään, vuosia ja vuosia. Yritän leikkiä, että sitä ei ole, ei sairasta ihmistä saa vihata, ei omaa kasvattajaan saa vihata, parhaansa hän on tehnyt. Pitää ymmärtää.
Enkö osaakin kirjoittaa vihasta henosti?
Silti en osaa sitä itse käsitellä. Viha on pelottavaa ja kiellettyä. Vihaa ei saa olla, sillä pitää rakastaa ja antaa anteeksi.
Anteeksianto, niin pyhä- ja suurisana.

Olkaa hiljaa, kauniisti ja antakaa anteeksi.
Ja paskat, vihatkaa ja melutkaa mielummin.

Silloin on helpompi rakastaakin, silloin voi antaa anteeksi, silloin voi jatkaa elämää.
Ai niin ja jos haluatte kaunista musiikkia, hankkikaa käsiine Anna Järvisen levyjä.

8 kommenttia:

marsu kirjoitti...

*iso hali*
Kun mie oon vihainen jollekin niin menen keskelle synkkää mettää ja huudan niin kovaa kuin jaksan - helpottaa miulla oloa ja taas jatkuu arki...

Verna kirjoitti...

Homssu! Kyllä saa vihata. Viha on tunne siinä missä kaikki muutkin elämään kuuluvat tunteet. Sen vuoksi anna sen tulla, sillä ilman sitä et voi antaa sen mennä.

Älä kuitenkaan jää siihen kiinni, sillä loppupeleissä se ei anna sinulle mitään. Anna ystäviesi raahata sinut ulos, pihalle ja nauramaan. Et ole koskaan yksin, kun avaat ovesi maailmalle. Se kurja, mitä olet kokenut elämässäsi, on kuitenkin katoavan pieni pala maailmassa.

Sen sijaan sinulla on koko maailma käsissäsi, edessäsi ja koettavanasi. : )

(((HALAUS)))

Anonyymi kirjoitti...

Paljon haleja, ne helpottavat....

Homssu kirjoitti...

Suuri kiitos kaikille ihanille kommentoijille ja kitos tuesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tulin pitkästä aikaa lukemaan juttujasi, ja tuli niin hyvä olo, kun joku muu käy läpi samoja asioita, siis ymmärtää. Tuntuu ja kuulostaa niin tutulta.Olen tuntenut itseni taas ulkopuoliseksi, oudoksi ja "sairaaksi"; ja nyt kirjoitat samoja asioita, jotka estävät minua elämästä ja pitävät vallassaan ja vainoavat, vaikka tiedostan ne.

Voimia taisteluusi pahaa vastaan ja iloa itsesi löytämiseen!

Tv. Matleena

Pisakko kirjoitti...

Vähän jälkijunassa lueskelen ja halusin kommentoida. Niin hyvältä kuulosti tuo suhtautuminen tuohon sisarentyttären raivariin. Just noin mäkin haluisin toimia kun joskus tulevaisuudessa omat lapset esittää noita kohtauksia. Mutta mahtaako totuus olla toisenlainen sitten kun se tulee itelle eteen. Nyt ainakin mulla on mallina mielessä tää sun kertomus ja sanat jotka tytölle sanoit! Kiitos siitä!

Homssu kirjoitti...

Matleena: tsemppiä ja paljon haleja! Ja ihanaa, että oit saavasi blogistani jotain!

Homssu kirjoitti...

Pisakko:
Ei se todellisuus aina ole sellaista, itsekin on väsynyt ja ärtynyt. Mutta nopeasti lapsista oppii huomaamaan onko kiukku sellaista, että tarvitsee tukea, vaan ihan ohimenevää kiukkua.
Jos on vaan herkkä niin oppii näkemään.