kaiken menettänyt

Ai niin onhan minulla työ.
Mutta sekin on vain sijaisuus, loppuu joulukuussa. Sitten on olemassa se virka, siinä päiväkodissa, jonne en halua palata.

On minulla kissat, mutta nekin on jo vanhoja. Kaikki täällä käyvät päivittelevät sitä ja kuinka laiha Kukka on, tiedän kohta nekin kuolevat.

Kylmä totuus, lompakossani on tällä hetkellä 5e rahaa, sillä pitäisi selvitä vielä kaksi viikkoa. Mission impossible.
Sitten joku vielä kysyy, että mihin sä rahat tuhlaat? no vuokraan, lääkkeisiin ja terapiaan (joihin muuten menee yli 200e kuussa) laskuihin, tässä kuussa kaikki laskut sattui tulemaan samaan aikaan, sähkö, vakuutus, tv-lupa, puhelin, netti ja olinhan minä ääliö ja ostin uuden telkkarin, sitäkin on maksettava. Ja sitä visa-laskua on lyhennettävä, jota on tullut käytettyä että on voinut elää.

Sitten ne ihmiset. vanhempiini en pahemmin ole yhteydessä, äitiin aina välillä. Isä ei halua olla kanssani tekemisissä. Siskoja minulla on rakkaita, mutta heillä on niin eri elämäntilanne. Olen iloinen heidän puolestaan, he onnistuivat.
Heitä joku rakastaa ja haluaa koskea.
En halua häiritä heitä suotta. Heillä on omia tärkeitä juttuja.

On minulla tuttuja ja ystäviä, mutta heillä on oma elämä, enkä koe, että minulla on oikeutta olla se valittava bitch, joka pilaa heidän elämää.

Kerran pyysin apua eräältä tärkeältä ihmiseltä, vastaukseksi sain puhelinsoiton, jossa minua haukuttiin valehtelijaksi ja petturiksi. Ei ole sen jälkeen huvittanut pyytää apua.

Olen rakastunut pari kertaa ja tullut hylätyksi, koska kaikki mihin kosken hajoaa. Olen haka tuhoamaan ihmisiä, yleensä ihan vahingossa.

Miksi minä elän? ketä varten teen asioita?
On enää vaikea uskoa, että kyllä tämä menee ohi, ehkä hetkeksi, mutta aina se tulee takaisin.

Olen jo kaiken avun piirissä, mutta olenko niin toivoton tapaus, että ei se auta.

Mitä varten minä elän ja olen olemassa?

Tältä minusta tuntuu, ei tarvitse kommentoida, jos on asiasta jotenkin erimieltä.