Tiedättekö sen Jipun laulun: " Haluisin sytyttää kotini palamaan leivänpaahtimella, mutta pelkäänkin kuolemaa, ilman sinua, kuolemaa.."
Niin meikäkin. Selittämättä sen enempää outoja elämäntapahtumia mitä tapahtuu Homssulle juuri nyt totean että minuun on iskenyt aivan kamala kuolemanpelko. Onko se hyvä vai ei, se on se perimäinen kysymys.
Aina se on ollut ihan sama, että jos nyt auto ajaa päälle tai tukehtuu pullaansa, niin haittaako tuo nyt sitten kamalasti. Pääsee ainakin katsomaan miten tämä homma jatkuu aidan toisella puolella.
No ni, ja nyt sitten meikä haluaakin kattoa miten tämä homma toimii aidan tällä puolen. Ihan yht´äkkiä tippui tällainen oivallus niskaan. Onko tämäkään nyt sitten normaalia, juu ei.
Onko tämä hyvä juttu vaiko eikö? Niin lukekaa vaan tuo minun edellinen teksti ja laskekaa yhteen yksi plus viisi on kaksi.
Niin nyt sitten katketakseni pelkään, että minulla on joku tappava tauti. Ja kuolen. Se uutinen Marjatta raidasta järkytti minua niin kovin. Olen aina ollut vannoutunut Uuno Turhapuro-fani, ja se oli sen vaimo. Ei sellaiset kuole. Ja vielä miten, kolmen kuukauden taistelun jälkeen syöpään. Kolmen kuukauden! Ihan kamalaa!
Meikä, joka on suunnitellut omat hautajaisensa, mutta ei häitä rupeaakin pelkäämään kuolemaa. Että miten tähän nyt pitäisi suhtautua.
Meikä on tietysti maannut aikoinaan sairaalassa kuoleman vakavan sairauden kourissa, mutta eikö 20 vuoden väli ennen trauman esilletuloa ole jo hiukan naurettavaa? Nyt totuus siis iski, 2kymmenen vuoden jälkeen. Niin, mites sitten 4kymppisenä? On tämä nyt kyllä monimutkaista! Onko psyykkoloogeja kuulolla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti