perjantaina, maaliskuuta 28, 2008

Miksi juuri minä?

Kaikki miettivät sitä, jossain vaiheessa elämäänsä. Kaikille tulee niitä aikoja, kun tuntuu, että saa kannettavakseen suuremman taakan, kuin oikeastaan pystyy kantamaankaan.
kyse ei ole siitä millainen tilanne on, jokaiselle ihmiselle eri tilanne tuntuu voimia vievältä. Jokainen ihminen on yksilö toiselle toinen on helppoa, toiselle se taas on ylivoimaista.
Kenelläkään ei ole oikeutta arvostella sitä, mikä on toiselle vaikeaa.

Toiset on rakennettu selviytymään, toiset vain ovat heikompia ja tarvitsevat enemmän tukea selviytyäkseen. Ei se tee ihmisestä huonompaa, se tekee ihmisestä erilaisen kuin toinen, yksilön.

Me olemma kaikki yksilöitä ja meillä kaikilla on oma elämä elettävänämme. On aivan sama mihin ihminen uskoo. Uskooko siihen, että tämä kaikki on kohtaloa, ennalta määrättyä. Vai uskooko siihen, että kaikki on vain sattumaa.
Jokainen uskokoon siihen mikä antaa voimia ja auttaa jaksamaan. Joka antaa tälle kaikelle järkevän selityksen.

Silti, joka kerta kun kokee vastoinkäymistä, millaista tahansa. Pieleen menneen ihmissuhteen, sairautta, työttömyyttä, onnettomuuden, pilalle menneen kaupan, rikki menneet uudet lempikengät.. mitä tahansa.
Aina kysyy kuitenkin itseltään: miksi juuri minä?
Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?
Miksi minä, taas?
Mikä minussa on vikana?

Ei sinussa ole mitään vikaa. Se on ainoa ja olemassaoleva vastaus. Kukaan ei voi sanoa, miksi juuri sinä. Onko se kohtalon tapa pitää pyörät pyörimässä, kasvattaa sinua, antaa mahdollisuus johonkin muuhun, avata uusi ovi...?
Minä voin kertoa oman kantani, en totuutta tai antaa vastauksia kenellekään.
Minä uskon kohtaloon, minä uskon, että asiat tapahtuvat, että isompi pyörä pysyy pyörimässä. Että voisin valmistautua, johonkin muuhun, että tekisin jotain toisin ja uusi ovi voisi avautua.
En osaa sanoa onko se Jumala, allah vai Buddha, eikä sillä ole minun mielestäni mitään väliä. Se on jokin suurempi, hyvä voima, joka pitää kaiken pyörimässä. Paino sanalla hyvä.
Se on yksi harvoista asioista, joka auttaa minua jaksamaan tässä elämässä, joka suoraan sanottuna tuntuu juuri nyt helvetiltä.
Miten jollain voi olla näin huono tuuri, elämässä.
( Muistakaa, että jokaisen ongelma on asianosaiselle se ainoa olemassa oleva ongelma, joka täyttää koko maailman. Vähän niinkuin pieni ala-aste ikäinen, joka on saanut isoilta pojilta uhkauksen saada lumipesun. Se kauhu lumipesusta täyttää hänen koko elämän, vaikka minusta aikuisena, se ei ole kovinkaan iso ongelma)

Minä uskon, että edes jossain, on joku joka pitää huolta ja ohjaa. Tavalla mitä ihminen ei aina ymmärrä.
Se on ainoa selitys, joka edes vähän raottaa vastausta kysymykseen. miksi aina minä? Uskon, että asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen.

Tämä on vain minun näkemys asioista. Puolestani, jokainen saa uskoa tai olla uskomatta mihin vaan. Kunhan ei satuta toista ja selviää, pärjää elämässä.

-H-

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

sain aikoinaan mietiskelevältä isältäni lohdutukseksi lauseen että kenellekkään ei anneta enempää kuin juuri tämä ihminen jaksaa kantaa. on muuten pitänyt aika pitkälle paikkansa. hali ja vointeja

Anonyymi kirjoitti...

Olen aika pitkälti samaa mieltä, vaikka välillä olen kyllä nähnyt tilanteita (varsinkin duunissa) jossa joillekin on kasattu niitä taakkoja enemmän kuin tarpeeksi. Mutta pääsääntöisesti uskon että mikään asia ei kasvata ja vahvista niin paljon kuin koettu ja voitettu vastoinkäyminen/haaste. Ja jos ihan tarkkoja olla niin ei aina tarvitse voittaakaan. Eikä minunkaan elämäni aina niin helppoa ole ollut.

Anni kirjoitti...

kiitos anonyymille...
Niin, pakko myöntää, että en nyt olisi sitä mitä olen, jos ei elämässä olisi tullut nokkaa työnnettyä, sinne minne ei olisi pitänyt.
ja niin se on, ennenkin on elämässä ollut esteitä ( ei ehkä ihan tätä luokkaa)ja nekin on voitettu, miksi ei siis nyt? Välillä vaan usko huomiseen menee, mutta on vain LUOTETTAVA, siihen, että aurino nousee.
Pettymykset elämässä vaan vähän tuppaa syömaan luottamusta, mutta ainakin voin luottaa siihen, että olen kuitenkin vielä hengissä.

Anonyymi kirjoitti...

joo kyllä niitä huonoja aikoja tulee kun liukuhihnalla välillä, mutta tulee niitä hyviäkin aikoja ja niistä kannattaa ottaa kaikki irti niin jaksaa taas huononpiakin aikoja. minulle mökille meno tuo aina helpotusta,se IHANA hiljaisuus. vointeja ja mega hali