Olen taas löytänyt tieni blogini ihmeelliseen maailmaan.
Ja ihmeellinenhän tämä on.... ;)
Blogin hieno puoli on se, että se on minun blogini, missään ei määritellä mitä sinne saan kirjoittaa ja kuinka usein minun pitää sinne kirjoittaa.
Suuri kiitos kaikille, jotka jaksavat päivästä päivään lukea juttujani. Yli 10000 lukijaa se on jo aika paljon. Tuossa laskurissa on sellainen muisti, että se laskee vain yhden kerran saman ip-osoitteen päivän aikana. Eli siis minäkään en voi klikata sataa kertaa omaa osoitettani minuutissa ja katsoa laskurin nousevan...
Minulle on muuten töissä kerran tietokone herjannut, kun tein liian monta valintaa sekunnissa.
Asiaan. Aika moni osaa lukea rivienvälistä sellaista mitä siellä on ja sellaista mitä siellä ei ole.
( Mikä suuri oivallus)
Koska kirjoitan oman elämäni tapahtumista blogiini on minun jutuissani seurattava sitä linjaa, mitä elämäni kulkee.
Nyt se kulkee uudenlaista linjaa... Ja halusitte tai ette, se tulee blogissani näkymään. En edes tule kysymään mielipidettänne.
Olen nyt toista kuukautta sairaslomalla. Diagnoosini on keskivaikea masennus, sairaslomaa on vielä oleva edessä. Ensimmäinen kerta elämässäni, että olen myöntänyt sairastuneeni, ensimmäinen kerta elämässäni kun olen myöntynyt lääkärin pakeille.
Olen masennuksesta kärsinyt jo viimeiset 10 vuotta. Ja jo lapsuudesta asti ollut taipuvainen kyseiseen asiaan. Olen kaikilla mahdollisilla ( ja mahdottomilla) itsehoitomenetelmillä itseäni pitänyt pinnalla.
Lääkärini mukaan olen masennuksen ja siihen liittyvän voimakkaan ahdistuksen vuoksi työkyvytön. Lääkäritäti on ihan oikeassa.
Olen joutunut hoidattamaan itseäni yksityisellä puolella, halpaa se ei ole, mutta julkisella sektorilla ei ole resursseja.
Tässä siis tämä. Rohkaistuin ja tulin ulos kaapista. Sen aika oli pakko olla nyt, sillä olen aika kipeä, oikeasti.
Voin myös kertoa, että masennukseen ei auta vihannekset, hedelmät ja ulkoilu. Ne saattavat auttaa asiaa, mutta....
Masennus on vakava juttu. Ja ainoa mitä toivon, että tukiverkkoni kestää ja jaksaa. Tämä tulee ottamaan aikansa, eikä ihan lyhyttä aikaa.
Oma parantumiseni siis on alkanut, mutta helppoa ja kivaa se ei ole.
Toivon, että jatkossakin jaksatte juttujani lukea. Mitä sitten ikinä päähäni pulpahtaakaan. :)
Homssu aka pipipää
6 kommenttia:
Juu, täällä ollaan nyt ja jatkossakin. :-) Rohkeaa kirjoittaa asiasta suoraan, mutta onhan sekin varmasti eräänlaista terapiaa.
ja se on niin , että ne jotka ei halua lukea eivät lue ja ne jotka ei ymmarrä ei sit ymmärrä , koska eivät ole kokeneet vastaavaa eivätkä siis omaa ymmärrystä jolla käsitellään näitä "pääasioita". Koska hörppy c-vitamiinia päivittäin ei tosiaankaan poista ahdistusta ja masennusta. Hmmm. vaikka se oliskin halpa ja keltainen hoitomuoto. heh mutta asiaan...
Tämä kirjoittaminen on hyvää terapiaa! Ainakin omassa pikku sivublogissani pystyn jäsentämään omia fiiliksiä ja tuntemuksia jotka taas on niitä mun juttuja. Joten kirjuuta sä tänne niitä sun juttuja jos tuntuu, että se yhtään auttaa!! Halipus!
Kiva että uskalsit kaapista ulos! juttujasi on aina mukava lukea, enkä aavistanut "synkkyydestäsi" mitään.
Paljon voimia ja kissoille iso rutistus!
Satunnaisesti poikkeilen blogissasi.
Hyvä, että kerrot masennuksestasi!
Se on avuksi, ei vain itsellesi, vaan myös niille, jotka haluavat olla yhteydessä kanssasi. Kaikkihan me olemme omia omituisia persooniamme, mutta masentunut saattaa olla herkempi reagoimaan aivan yllättävällä tavalla mitättömille tai kummallisille asioille ja se, että tietää toisen olevan masentunut auttaa "ei-masentunutta" ymmärtämään vaikka huonolla hetkellä toinen laukoisi vaikka mitä.
Onneksi sinulla on tämä blogi ja terve tekemisen meininki sen kanssa! Tsemppiä!
Hoo
Kiitos kaikille kommentoijille, positiivisista kommenteista.
Eiköhän tässä jatketa taas pikkuhiljaa... ;)
joo meitä pipipäitä on enemmänkin. onneksi sait hyvän tohtoritädin useat sanovat että olet ihan "terveen" oloinen ei sua mikään vaivaa töihin vain.......
vointeja ja hali
Lähetä kommentti