UUSI VUOSI

KAUNISTA JA RAUHALLISTA ALKAVAA VUOTTA 2009!

TOIVOTTAVAT HOMSSU, KUKKA JA KALLE

vaatteita

Sain jotain aikaan tänään, jihuu....

Tarina alkoi kun tuossa joulunaikaan mainitsin siskolleni ja hänen mehelleen, että haluaisin tallentavan digiboxin. Kun varsinkin työviikkoina tulee mentyä tutimaan vimeistään tuossa ysin aikaan, ja sieltä tulee sen jälkeen tv:stä hyviä sarjoja. Niitä voi sitten katsoa, kun televisiosta ei tule mitään, eli perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Siskoni mies sitten bongasi mainoksesta, minulle sopivan tarpeeksi halvan digilaitteen. He kävivät sisikon kanssa sen ostamassa ja lupasivat ystävällisesti, että saan maksaa osamaksulla. KIITOS!

Meidän piti tänään siskon kanssa treffata kaupungilla ja suorittaa koneen luovutus.
Mutta flunssa iski ja sisko oli vällyjen välissä.
Mutta koneen halusin silti.
Eikun bussi alle ja suunnistaminen siskon tykö.

Samalla kun olin läsnä, siskoni päätti siivota vaatekaappinsa. Ja kyllähän se minulle sopi, sillä se tiesi minulle paljon uusia vaatteita...
Aika suhteettoman monta kertaa kuului siskoni suusta lause." tänkin mä olen ostanut, mutta koskaan en ole käyttänyt." Ja sitten vaate päätyi minun pinoon.

Iltapäivästä lähdin kotiin hel*****in painavan vaatekassin ja digiboxin kanssa. Bussilla.

Kotiin tultuani viritin uuden laitteen ja ai että, se on hieno. Kaikkia kanavatietoja ja sellaista. Ei minulla ennen sellaista ollut.

Samalla päätin sivota vaatekaappini, kevyt kahden tunnin proggis. Kyllä, minulla on vaatteita ja pieni vaatekaappi. Ei niin kovin hyvä yhdistelmä.

No mutta sain kuin sainkin kaappini, jotenkuten järjestykseen. Yksi positiivinen huomio oli, että huomattavan suuri osa vaatteistani on kierrätetty. Kirppareilta ja siskoilta saatuja.
Sukkia löytyi myös kaapin kätköistä kiitettävä kasa.
Ja kivoja vaatteita, joiden olemassaolon olin jo unohtanut.
Valtava pussillinen kertyi myös vaatelahjoitukseen. Varmaan lähetystori Fida saa taas ottaa lahjoitukseni vastaan, he kun niitä ottavat.

Ja ikävä kyllä löytyi kamaa, joka oli pakko heittää roskiin, sen verran olivat vuosien varrella virttyneet ja kulahtaneet.

Mutta nyt, minulla on siisti vaatekaappi, ainakin hetken.
Niin ja sukkia.

Kuinka pitkään pitää jaksaa?

Muita ihmisiä ja heidän huoliaan?
Missä menee raja.
Mikä on kamalaa itsekkyyttä ja mikä omien rajojen suojelua.

Se on erittäin vaikeaa, etenkin sillon kun on koko elämänsä kantanut huolta, jaksanut ja ymmärtänyt.
Minä olen aina ollut se kiltti ja ymmärtäväinen. Joka on pitänyt kaikkea koossa. Kantanut huolta ja ollut vahva.
Juu, ihan terapiakamaa.

Nyt kun olen hiljalleen opetellut aina välillä sanomaan ei ja kieltäytynyt ottamasta kannettavakseni jonkun huolia, on morkkis aina välillä valtava.
Että maailmankaikkeus vähintään tulee ja kostaa. Joudun helvetin tuliin, pahoitan ihmisten mielen ja pilaan ihmisten elämän. Loppupeleissä olen se kamala tuhoava voima, jonka takia joidenkin elämä on pilalla.

Mutta nyt kun miettii, on minulla kamalasti voimia....

Vaikka koko ajan käyn läpi prosessia omien rajojen löytämiseksi on se silti niin hiton vaikeaa.
Päästä yli siitä mihin on kasvatettu ja opetettu. Oppia jotain uutta ja oppia, että ei ne seuraukset nyt ole niin kamalia. Aikuisia ihmisiä tässä ollaan ja jos nyt sanoillani ja teoillani tuhoan ja pilaan jonkun raukan elämän lopullisesti, niin voi voi. ( mikä on kyllä aika epätodennäköistä, kun ei minulla kuitenkaan niitä mahtavia voimia ole).

Mutta kysymys kuuluu ja säilyy, missä menee raja? Jaksamsen ja ymmärtämisen raja?
Usein ei kuitenkaan oma terveys ja hyvinvointi riitä rajaksi.
Itsekkyyttä ( jota kaikki luule epäitsekkyydeksi),uhrautumista ja marttyyriutta.... En minä kuitenkaan muistaakseni tainnut se jeesus-heppu olla.

Mutta hukassa on silti, rajat meinaan, en halua olla rajaton. Ei se ole hyvä juttu. Vaikka ihan kivastihan nuo laulavat, jos tykkää.
;):)

Ajatuksia ja myrkkyjä

Nukkunut ja syönyt. Syönyt ja nukkunut. Sitten pari leffaa ja vähän luuhalua kaupungilla.
Sillai sitä on menty.
Unet ovat olleet kamalia. Kuolemaa, pelkoa, uppoavia laivoja, kadonneita vaatteita, hukassa olevia hyttejä, tuli- ja vesipetoja, intiaaneja, karkailevia kissoja....
Todella mukavia öitä siis.
Kenties post traumaattista stressiä, onhan tässä takana aika rankka vuosi.

Törmään usein yllättäviin reaktioihin ihmisten suusta. Eläinten en niinkään.
Minä en käytä alkoholia, en juo kahvia tai mustaa teetä, enkä tupakoi. Minun on siis vähintään oltava vegaani ta uskovainen.

Juu en ole kumpaakaan. No noita olen, mutta se on enemmänkin elämäntapa tai ideologia tai minun elämääni, ei niinkään uskonto. Ja syön kakkea mitä eteeni laitetaan, tai no apinanaivot ja silmäkeitto ei ehkä mene. Eikä kaaliruoat.

Kerron nyt tässä syitä, näihin pariin valintaan, joita olen elämässäni tehnyt.

ALKOHOLI: juu en juo. Mutta en nyt ole absolutisti, jos jossain juhlssa shamppanjaa tarjotaan, voin juoda. Kysymys on ennemminkin siitä, miksi minä joisin jotain, joka vaikuttaa mieleeni ja kehooni. ( Kuten alkoholi tekee). Juonko minä relatakseni, vai unohtaakseni. Juonko minä kenties, että hetkeksi helpottaisi vai että vapautusin?
Minä en halua tehdä sitä. Minä en halua selvitä asioista alkoholin avustuksella.
Koska, syön jo tarpeeksi myrkyllisiä lääkkeitä ja tiedän olevani ihminen, jolle syntyy helposti addiktioita. Addiktoidun asioihin, jotka helpottavat oloani.

Haluan ratkaista mieleni ongelmat, jonkun muun kuin alkoholin avulla. ( Lääkkeiden esimerkiksi :)
Alkoholi, kuinka ihanan paljon murhetta ja surua tuo juoma tuottaakaan. Katsokaa vain ympärillenne...

KAHVI: No Kun olo on vain parempi kun ei vedä tuota kofeiinia, maha ei laula hallelujaa. Ja onhan sekin myrkkyä. Pakko edes jotain myrkkyjä välttää.

TUPAKKA: No pitääkö tuota edes perustella. Jossain vaiheessa poltin silloin tällöin, koska se auttoi relaamaan, mutta olen luopunut siitäkin. Pakko myöntää, niin outoa kun se onkin pidän aina välillä tupakan mausta ja hajusta.

Muuten kyllä elintapani eivät ole kamalan terveellisiä, syön epäsäännöllisesti ja huonosti .( paitsi töissä) Ostan kaupasta helposti suklaata ja muuta "helppoa" ruokaa.
Juu tiedetään, pitäisi opetella, mutta mutta.
Kun tuo ruoka on vähän herkkä asia meikäläiselle. Ja olen sitäpaitsi enenmmän kuin vähän tunnesyöjä. Ruoka on iloni ja suruni.

Olin kymmenen kun aloin ensi kertaa laihduttamaan. On tässä opeteltu vuosien varrella, miten ollaan syömättä, miten oksennetaan, miten jumpataa ja lenkkeillään kuin hullu....
Kaikkea sellaista pientä kivaa.
niin eiköhän ole riittävästi, että syön about normaalisti ja olen harjoittamatta syömättömyyttä tai oksentelua.
Urheilun kanssa on oltava kuitenkin varovainen, se riistäytyy helposti käsistä...

Mutta hei, vaikka tämä kuulostaa kamalalta, voin oikeasti oikein hyvin.
Ja istun siellä psykoterapiassa, että eteenpäin mennään.

things we lost in the fire

Tällaista elokuvaa eräs ystäväni suositteli. No se elokuva käveli minua vastaan anttilan ale-laarissa.
Tänä aamuna sen sitten katsoin, viimeinkin. Se elokuva naulitsi paikalleen.
Elokuvan juoni lyhyesti.
Audrey (Halle Berry) menettää yht´äkkisesti mieensä ja jää kahden lapsiensa kanssa.
Hetken mielijohteensa hän kutsuu miehensä elinkäisen ystävän Jerryn ( Benicio del Toro) luokseen asumaan. Jerry nyt sattuu olemaan narkkari.
Toistensa avulla Audrey ja jerry löytävät toivoa ja onnea uudesta elämästään.

Kuulostaa hieman siirappiselta, mutta sitä se ei ole. Jos itse olisin vain lukenut takakannen en olisi leffaa ostanut, mutta kun suosituksen sain.

Tässä leffassa ei ole tippaakaan siirappia. Se kertoo menetyksestä ja siitä miten siitä voi selvitä, ei mitenkään ihmeellä, vaan hitaasti ja päivä kerrallaan.
Harvoin parun leffassa, nyt oli lähellä.

Kuva kulmat, kerronnan eri tasot ja se kuinka kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tekevät elokuvasta entistä hienomman.

Siis ei siirappa, ei ihmeparantumisia, vaan elämää. Koskettava ja ajatuksia herättävä kaunis elokuva.
Suosittelen, ehdottomasti.

Elokuva on valmistunut vuonna 2007 ja sen on ohjannut Susanne Bier.

kuvia

Tässä kuvia joistan ihanista lahjosta joita sain, alla on kissanpeppu juoma-alustoja, jotka kylläkin löytävät tiensä seinälle.

Alla on hana ja sekalainen kasa kaikkea mahdollista, ihania joululahjoja.

Ja vielä kirjoja.

Alla olevissa kuvissa, Kukka linssilude, näyttää parhaimmat puolensa. kalle-kulta ei oikein kameran edessä viihdy....

Missä kissa?

Joulupäivä

Ihanaa, viime yönä sai nukkua ja kelloa ei tarvinnut laittaa soimaan.
huomasi kyllä, että sellainen posttraumaattnen stressi, pitää vielä otteessaan. Heräilin yöllä vähän väliä. Sekä kamaliin uniin, että ihan muuten vain.
Viiden aikaan alkoi show, kun kissat päättivät alkaa pitämään hauskaa. No oma vika sinäänsä, olin jättänyt joululahjoista tulleet paperit lattialle kasaan... Ja kun niissä on niin ihana möyhentyä ja niitä on niin ihana mäyhiä hampaiden välissä pieneksi silpuksi.
Ja sitten olin unohtanut lattialle, suklaarasian ja Kukka kun rakastaa suklaata....
Sain onneksi rauhoitettua katit ja heräsimme tuossa puoli kymmenen pintaan.

Tänään menen siskon luo syömään.
Sitten palaan jälleen kotiin nauttimaan rauhasta ja elokuvista ja kirjoista jne...

Kyllä on ihanaa vain olla. Nyt kun on saanut nukkua, on tullut jopa mieliteko siivota, ihan oikeasti.

Kyllä on välllä ihanaa huomata, että juuri näin ja juuri nyt on hyvä olla.
Myöhemmin ihania valokuvia, kun jaksan tuon kameran kaivaa esille ja siirtää kuvat koneelle.

Jouluaatto

Tänään on jouluaatto.

Kävin siskon luona joulupuurolla, sitten hyvän ystävän kanssa kävelyllä, hiljaisessa kaupungissa.

Sitten nukuin monen tunnin päikkärit. Avasin lahjat ja meinasi itku tulla, koska nin ihania lahjoja sain ja niin kovasti minua oli muistettu.

Sain kasan ihania kirjoja, kylpytakin, pääkalloessun, villasukat, taulun, kalenterin, sormuksen,,, kaikkea hanaa ja paljon.

Näin paljon minua on ajateltu, vaikka en ole ollut paikalla.

Nyt istun tässä, kävin kuumassa suihkussa ja laitoin uuden aamutakin päälle. Kohta alkaa taas uni painamaan silmää, nin että on pakko mennä sänkyyn ja tutilullaamaan.

Taidan kuitenkin vielä sytyttää par kynttilää, istua hiljaa ja ajatella. Lähettää kiitokseni niille, joille haluan sen sanoa ja ajatuksia ihmisille, jotka ovat minulle tärkeitä.

Täällä minä olen poikien kanssa ja nautin.

Rauhaa, kaikille!

kyl mää viäl oon tääl

Voi pojat.
Nyt kerkesin koneen eteen istahtaa ja jaksoin.
Olen ollut töissä päivät ja illat ollut sosaalnen ja hoitanut asioita. Pakolliset sukulaisvierailut, kivat kaverivierailut, parit pikkujoulut, myyjäiset, terapia ja yhdessä konsertssakin olen kerennyt käydä.
Sitten aina tuossa yksityiselämässä sattuu ja tapahtuu odottamattomia. Ja niitähän ei aina voi täällä ruotia, monestakin syystä. Sellaiset syyt kyllä ärsyttävät, mutta...

Ja ettei töissä olis ihan lepokotia alkavat lapset olla väsyneitä ja me aikuiset. On ollut joulujuhlaa, lucia-juhlaa, joulupukin vierailua, joulukirkot, jouluruokailut jne.
Ja meidän talossa tehtiin kuntokartoitus ja selvisi, että meillä on hieman koskteusvaurioita ja hometta ( meille sentään sataa sisään). meillä on kaksikerroksinen talo, jossa alakerrassa saa olla sen aikaa, että löytyy korvaavat tilat. ja yläkerrassa, meidän viereisellä osastolla aletaan huomenna tekemään ensiapuremppaa, että voimme olla talossa vielä puolivuotta.
Suuri remppa alkaa kesällä 2009, silloin koko talo muuttaa.
Voitte uskoa, että tämä on herättänyt polemiikkia, varsinkin vanhempien keskuudessa, on hysteerisiä tapauksia ja ihan asiallisia tapauksia.
Ja kaikkea siltä väliltä.
me emme tiedä, mihin me muutamme, me emme tiedä mitä tulee tapahtumaan, me olemme vain töissä. On siinä sitten kiva vastata vanhempien kyselyihin.
Pyytää vain, että ottakaa yhteys, johonkin korkeampaan tasoon. Mehän nimittäin olemme vain niitä, jotka lasten lisäksi joutuvat home talossa olemaan...

Kävin joulumyyjäisissä sekä vanhassa satamassa, että wanhalla. Paljon kivaa, mutta aika kallista.
Ostin uusiokissameikkipussin, kellon ja kissa-teekupin.

Olin myös hienossa joulukonsertissa kallion kirkossa, se oli jazztähtien joulukonsertti. Se oli hieno. Ei mitään perinteistä määmäätä, vaan kunnon svengiä ja menoa. Esiintymässä oli Olli Ahvenlahti, Johanna Iivanainen, Sami Saari ja se yksi mies joka soittaa saksofosia, jonka nimeä en muista.

Joulukortit jäivät lähettämättä tänä vuonna, joten kaikki jotka ne yleensä saa: kukaan ei saa tänä vuonna, siis korttia.

Eilen pesin pitkästä aikaa pyykkiä vain huomatakseni, että koneessa oli valkoisia paitoja ja turkoosit housuni, minulla ei ole enää valkoisia paitoja...

Lauantaina on vielä iltavierailu siskon luona Turun-tädin kera ja maanantaina työn jälkeen on kiinan kansantasavallan suurlähetystön uudenvuoden juhlat.
Keskiviikkona alkaa loma.
Joulun aion viettää rauhallisesti kissojen kera.

sattuu...

... kun kaataa haavaisille käsille etikkaa. Sen opin eilen siivotessani. Etikalla tulee muuten puhdasta jälkeä.
Koko viikko on ollut menoa sinne ja tänne. Ei ole jaksanut ja kerennyt istuutua koneen ääreen.
On ollut rankkaa töissä: joulujuhlaa, lucia-juhlaa, joulupukin vierailua. Paljastunut homeongelma ( siis töissä) ja siitä seuranneet toimenpiteet ja infokokoukset jne.
Sitten vielä vähän vierailuja ystävien luona, parit pikkujoulut ja sukulaistapaamiset. Ja pari muuta elämää heiluttanutta asiaa. Sitten on pitänyt saada lahjat ja kortit järjestykseen.

No huh.
Mutta sitten pieniä asioita matkan varrelta.
Ongelma nro.1:
Minähän nukun aika kovin levottomasti. Minulla on kaksi peittoa, pitää vain olla. Ongelma on kuitenkin, että joka yö saan kieritettyä peiton ainakin puoliksi pois pussilakanan sisältä. Patjan päällä oleva lakana on mallia muotoonommeltu, jotta se pysyy paikallaan.
Ei auta, vaikka pussilakanan aukon sulkisi hakaneuloilla, sillä silloin peitto kuitenkin kasaantuu möykyksi yhteen kohtaan.
Peitto siis pitäisi ommella koko matkalta kiinni pussilakanaan.

No niin, nyt ei aivot enää toimi.
Jatkan päivitystä ja vastaan kaikkiin kommentteihin, kun pääni sisällä liikkuu taas jotain.

Parveke

Laitoin tänään parvekkeeni talviteloille. Niin nyt, ole kai tietosesti asiaa lykännyt. Jotenkin ei olisi halunnut laittaa pois. Vaikka kukistakin oli tullut, vain ruskeita möykkyjä. Tuikkukupit olivat täynnä jäätä ja pöytä ruskeana liasta.

Putsasin kaiken ja tuli niin ikävä. Tuli niin ikävä valkoisia lämpimiä kesäiltoja.

Tuntuu, että tässä pimeyden keskellä ei ole enää mitään toivoa, mutta kun tietää, että kyllä se kesä tulee, valo voittaa ja elämä jatkaa kulkuaan.

Se antaa toivoa ja voimaa.

Vaikka nyt tuntuu, ettei tästä voi tulla kesää, se tulee. Väistämättä.

Kohta on talvipäivänseisaus, silloin alkaa valo voittamaan, pikkuhiljaa, mutta varmasti.

Minulla on nin ikävä, kesää, valoa ja lämpöä.

mökki

Olen niin kamalan väsynyt.

Pään kun painaa tyynyyn, niin uni tulee samantien. Ja ajoissakin iltaisin menen yleensä viimeistään yhdeksän aikaa nukkumaan, silmät eivät vaan pysy auki.

No mutta, arvatkaa mitä minä haluaisin. Minä haluaisin mökin.

Sellaisen pienen ja soman, ehkä järven tai ainakin jonkinlaisen veden äärellä.

Pari eläintä voisin hankkia ja vain olla siellä, olla omissa oloissani, yksin. Vaellella luonnossa, olla osa luontoa. Jättää tämän kaiken.

Elää luonnossa, pois siitä miksi ihmnen on sen pykännyt.

Olla yksin ja rauhassa, raikkaassa ilmassa.

Mutta tarvitsisin niin paljon rahaa, että voisin vain olla. Elää luonnon mukaan, elää omaa elämääni.

Ajatella ja vain olla.

Kyllä sieltä varmaan joskus haluaisi pois. Mutta kuitenkin.

Oma mökki, oma rauha, oma elämä, oma olo.

Luonnon kanssa.

Hei me tehään töitä, oikeesti!

Päiväkodin arki saattaa olla tuikituntematon ihmisille, jotka eivät itse ole missään kontaktissa hoitoalaan, tai ehkä tuovat lapset aamulla tarhaan ja hakevat he illalla. JA vastasa on aina vain iloisia hymyileviä hoitaja...

Asiaa valoittaakseni, kokoan nyt pienä välähdyksiä minun työstäni.
( nimet ovat muutettuja ja osa faktoista hiukan, niin ettei ketään voi tunnistaa)

-Tulen aamulla ensimmäseksi töihin, avattuani ovet, otan hälytykset pos päältä ja sytytän valot.
Otan lapsia vastaan. Pekka-Erkki tulee kiljuen, ei halua jäädä. Maanittelen häntä, samalla kun pikku-Petteri heittää Sisko-kaisaa leikki junalla päähän.
Tripla itkut.
Nappaan Pekka-Erkin syliini ja sanon äidille, he hei.
Rauhoitan tilanteen.

-Puhelin soi, sielä on erään lapsen vanhemmat puhuvat huonoa englantia, koska en ymmärrä venäjää. Ilmeisesti heidän lapsi on sairas, pääsimme yhteisymmärrykseen sanasta sick. Samalla Pekka-Erkki alkaa uudelleen huutamaan, kun muistaa äidin.

- Menemme ulos. Pakko laittaa kurikset, talvivaatteiden päälle.
Meitä on kaksi pukemassa, lapsia on 21. Jonkun hanskat ovat kadoksssa. Joku saa raivarin, koska kurahousut ahdistavat. Kaksi alkaa tappelemaan keskenään. Yksi huutaa vessassa pyyhkmään. Yksi vaeltelee ympäri, koska hän leikkii kissaa. Tyttöporukka jää vessaan pelailemaan. Joku ei jaksa pukea.
Ja joku menee piiloon lelulatikkoon. Puhelin soi.
Tytöt ovat tulleet vessasta ja alkavat laulaa joululauluja.
Vaatteita on kadoksissa. Niissä ei ole nimiä.
Kukaan ei saa lahkeita kenkien päälle, ekä lenksuja kenkien alle.
Tai sitten kuriksia ei ole ja pitää lainata päkkärin. Mites se Anne-Eerikan äiti käskimän pukeakaan lapsensa, oliko se villapuku vai ei?

-Sisälletulo on aika paljon samanlaista, mutta silloin lapset ovat kurasia.
Pitää myös muistaa, että me työntekijät pesemme ja kuivaamme ne 21kpl. likaisia ja hiekkaisia kurahousuja.


-Ulkona Veli-Urho parkuu ja heittää hiekkaa kaveriensa päälle. Jotka alkavat myös huutaa.
Menen paikalle ja koitan selvittää tilanteen. Kaikki alkavat huutaa entistä enemmän ja syyttävät toisaan.Hengitän syvään.

-Samalla pikku-Pirkko ja Helena yrittävät karata aidan yli.

-Sisällä työkavari pitää, satuhetken. Katan pöydät sillä välin ja laitan sängyt nukkarissa valmiiksi.

-Ruokalussa suustani kuuluu seuraavanlaisia lauseita:
"Älä heitä muussia"
"Anna kaverin lautasen olla"
"älä töki haarukalla kaveria silmään"
"syö"
"älä keiku tuolilla"
"älä potki"
"älä kaada"
"maista salaattia"
"et saa viidettä lasia maitoa, pitää syödäkin"
"kädet pois housuista"
"käsi suun eteen kun yskit"
Samalla syön itse, pyyhin kaatuneet maidot ja juoksen keittiöön hakemaan lisää ruokaa. Lohdutan paria lasta ja ehkä vastaan puhelimeen. Pomo käy ovella kysymässä, voinko olla vähän yli tänään, koska naapurista puuttuu kaksi akuista ja sijaisia ei ole saatu.

-Saamme lapset sänkyyn.
Putte ei saa nukkua, mutta silmät painuvat väkisin kiinni, putte alkaa itkemään. Heliviivin taas pitäisi nukkua, mutta tyttö ei ole lainkaan väsynyt. Anton potki seiniä. Anna laulaa ponillensa unilaulua. Simopetteri sylkee lattialle...
äänen korotus ja lapset hiljenevät. Tulee vähän Huono mieli, mutta pakko mikä pakko.

Sitten päivään kuuluu askartelua, pukemsta, riisumista, vessattamista, vanhempen kanssa keskustelua, henkilökunnan organisointia, tietokonehommia, puheluita, opiskelijan ohjausta ja ai niin, lasten hoitoa.Leipomista, retkiä... Lapsia vartenhan täällä ollaan.

Tässä pieni väläys siitä mtä teen.
Lain mukaan yhdellä koulutetulla henkilöllä saa olla 7 kpl yli 3 vuotiaita tai 4 kpl alle kolmivuotiaita. Suhdeluku muuttuu samana pävänä kun lapsi täyttää 3-vuotta. Silloin hänestä tulee yli kolmivuotias.
Eli yli kolmivuotiaiden ryhmässä on 21 lasta ja kolme aikuista.
Tetysti on laskettava mukaan henkilökunnan poissaolot ja, että sijaisia ei aina saada...

Että kyllä me tehdään töitä, oikeesti.

"Prinsessa jää...

.. se varmaan hileitä hengittää ja se kaikesta selviää". niin laulaa Maija Vilkkumaa

No jaa muusta en tiedä, mutta palelemista inhoan.
Tänään se alkoi jo päivällä. Meillä on töissä kylmä, siis okeasti kylmä. En ole aivan varma paljonko sisällä on asteita, mutta arvioni menee alle 20 asteen.
Palelin jo sisällä, mutta onneksi sai hikipäässä vetää lapsille kurahousuja jalkaan.
Sitten samantien ulos valmiiksi puetun lapsilauman kanssa. Nappasin päälleni lähimmät ulkovaatteet, jotka sopivat ilmaan. Tihkusadetta ja pimeää.
Toppahousut, fleece ja sadetakk ja kunnon gore-tex kengät.
Toki tajusin, heti ulos päästyäni, että päällän oli aivan liian vähän. Mutta kun ulkona seisoo lapsilauman kanssa, ei sitä niin vain lähdetä sisälle vaihtamaan vaatteita. Siinä sitten sesoskelin 40 minuuttia, palellen pimeässä ja tihkusateessa. Ja samalla yritin pitää silmällä lapsia, märässä ja sateessa.

Kun viimenkin pääsin lähtemään, vedin oman farkkutakkini päälle ja hipsin metrolle siinä hiton tihkusateessa.
Tulos oli kokovartalopalelu.
Joka jatkui ja jatkui ja jatkui...
Järkyttävä kylmyys rauhoittui vasta, kun menin seisomaan kuumaan suihkuun.
Nyt on siis vähän parempi.

Minulla on äärettömän huono ääreisverenkierto, jalat jäässä ja kädet jäässä. Lapsi raukat joutuvat kokemaan tämän karvaasti, kun ennen ja jälkeen päikkäreiden autan heitä vaatteden kanssa, käteni kun ovat jääkalikat.
Kylmä ihminen kun olen, normaali ruumnlämpöni on yleensä n 35.8 astetta. Että silloin kerran kymmenessä vuodessa kun minulle nousee kuume, näen jo vaaleanpunaisia ahvenia 37 asteen kohdalla.

Palelen ja inhoan sitä. Öisin on ihan pakko pitää flanellipyjaman lisäks kahta peittoa, muuten palelee.
Myös siksi inhoan talvea, inhoan kylmää ja palelua.

Niin, olen kylmä ihminen.

Täällä taas

Voi kuinka ihanaa, se kamala lumi suli. Kyllä, olen kitollinen, että lumi suli pois. En tykkää kulkea talvivaatteissa ja jotenkin viimeinenkin toivo menee kun kaikki kiedotaan valkeaan vaippaan. Sillon se odotus tuntuu ikuisuudelta. Mutta kun maa on paljos koko ajan, tuntuu, että toivoa on vielä jäljellä.

Ei enää kauaa lomaan. Se alkaa jouluaattona.

Kamala väsy on iskenyt. Haluaisin vain nukkua. Toisaalta onko tuo nyt sitten mitään uutta.

Olin eilen hyvän ystäväni kanssa ostoksilla, tai sis lähinnä hän ol ja minä roikun mukana. Kutenkin tuli jotain ostettua, kas kummaa.

Ostin itsellen unisiepparin.

Se on vanha intiaanien käyttämä esine, joka laitetaan roikkumaan sängyn yläpuolelle.

Pahat unet jäävät verkkoon kiiinni ja sulat suodattavat hyviä unia.

Viimeyönä ei ainakaan näkynyt panajaisia.

Minulla on taas kova etsikkoaika päällä, etsin omaa juttua joka määrittelee minua. Onhan sellaisia paljon jo olemassa, mutta lähinnä etsin sanaa joka voisi kertoa hengellisestä elämästäni. Siitä mihin uskon ja mihin pyrin.

Elektinen wiccalaisuus on hyvin lähellä sitä mikä on mielestän oikein. Etsikää googlesta tai Varjojen kirjasta niin saatte hienon selityksen.

Wiccalaisuus ei usko pahan olemassaoloon. Wiccalaisuudessa ei ole käskyjä tai auktoriteetta, jota totellaan. Wiccan tärkein ohje on: tee mitä vain, kunhat et satuta ( vapaasti lausuttuna). Tietysti jokaisen wiccan oma moraali määrittelee tuonkin asian. Wiccoilla on myön kolminkertaisuuden laki, kaikki palaa takaisin kolminkertaisena niin hyvässä kun pahassa.

Wiccat uskovat jälleensyntymiseen ja heille luonto ja sen kiertokulku on erittäin tärkeä. Wiccojen sapatitkin määräytyvät vuodenkierron mukaan.

Jumaluus on kaikkialla, sen näkee kaikessa ja varsinkin luonnossa.

Luonto on wiccoille tärkeä.

En oikein tiedä ja tunne itsekään kaikkea vielä, mutta luen ja opiskelen lisää ja uskon löytäväni etsimäni vastaukset.

Jos kanavalla on joku asoista tietävä tms. kommentokaa ihmeessä.