Päiväkodin arki saattaa olla tuikituntematon ihmisille, jotka eivät itse ole missään kontaktissa hoitoalaan, tai ehkä tuovat lapset aamulla tarhaan ja hakevat he illalla. JA vastasa on aina vain iloisia hymyileviä hoitaja...
Asiaa valoittaakseni, kokoan nyt pienä välähdyksiä minun työstäni.
( nimet ovat muutettuja ja osa faktoista hiukan, niin ettei ketään voi tunnistaa)
-Tulen aamulla ensimmäseksi töihin, avattuani ovet, otan hälytykset pos päältä ja sytytän valot.
Otan lapsia vastaan. Pekka-Erkki tulee kiljuen, ei halua jäädä. Maanittelen häntä, samalla kun pikku-Petteri heittää Sisko-kaisaa leikki junalla päähän.
Tripla itkut.
Nappaan Pekka-Erkin syliini ja sanon äidille, he hei.
Rauhoitan tilanteen.
-Puhelin soi, sielä on erään lapsen vanhemmat puhuvat huonoa englantia, koska en ymmärrä venäjää. Ilmeisesti heidän lapsi on sairas, pääsimme yhteisymmärrykseen sanasta sick. Samalla Pekka-Erkki alkaa uudelleen huutamaan, kun muistaa äidin.
- Menemme ulos. Pakko laittaa kurikset, talvivaatteiden päälle.
Meitä on kaksi pukemassa, lapsia on 21. Jonkun hanskat ovat kadoksssa. Joku saa raivarin, koska kurahousut ahdistavat. Kaksi alkaa tappelemaan keskenään. Yksi huutaa vessassa pyyhkmään. Yksi vaeltelee ympäri, koska hän leikkii kissaa. Tyttöporukka jää vessaan pelailemaan. Joku ei jaksa pukea.
Ja joku menee piiloon lelulatikkoon. Puhelin soi.
Tytöt ovat tulleet vessasta ja alkavat laulaa joululauluja.
Vaatteita on kadoksissa. Niissä ei ole nimiä.
Kukaan ei saa lahkeita kenkien päälle, ekä lenksuja kenkien alle.
Tai sitten kuriksia ei ole ja pitää lainata päkkärin. Mites se Anne-Eerikan äiti käskimän pukeakaan lapsensa, oliko se villapuku vai ei?
-Sisälletulo on aika paljon samanlaista, mutta silloin lapset ovat kurasia.
Pitää myös muistaa, että me työntekijät pesemme ja kuivaamme ne 21kpl. likaisia ja hiekkaisia kurahousuja.
-Ulkona Veli-Urho parkuu ja heittää hiekkaa kaveriensa päälle. Jotka alkavat myös huutaa.
Menen paikalle ja koitan selvittää tilanteen. Kaikki alkavat huutaa entistä enemmän ja syyttävät toisaan.Hengitän syvään.
-Samalla pikku-Pirkko ja Helena yrittävät karata aidan yli.
-Sisällä työkavari pitää, satuhetken. Katan pöydät sillä välin ja laitan sängyt nukkarissa valmiiksi.
-Ruokalussa suustani kuuluu seuraavanlaisia lauseita:
"Älä heitä muussia"
"Anna kaverin lautasen olla"
"älä töki haarukalla kaveria silmään"
"syö"
"älä keiku tuolilla"
"älä potki"
"älä kaada"
"maista salaattia"
"et saa viidettä lasia maitoa, pitää syödäkin"
"kädet pois housuista"
"käsi suun eteen kun yskit"
Samalla syön itse, pyyhin kaatuneet maidot ja juoksen keittiöön hakemaan lisää ruokaa. Lohdutan paria lasta ja ehkä vastaan puhelimeen. Pomo käy ovella kysymässä, voinko olla vähän yli tänään, koska naapurista puuttuu kaksi akuista ja sijaisia ei ole saatu.
-Saamme lapset sänkyyn.
Putte ei saa nukkua, mutta silmät painuvat väkisin kiinni, putte alkaa itkemään. Heliviivin taas pitäisi nukkua, mutta tyttö ei ole lainkaan väsynyt. Anton potki seiniä. Anna laulaa ponillensa unilaulua. Simopetteri sylkee lattialle...
äänen korotus ja lapset hiljenevät. Tulee vähän Huono mieli, mutta pakko mikä pakko.
Sitten päivään kuuluu askartelua, pukemsta, riisumista, vessattamista, vanhempen kanssa keskustelua, henkilökunnan organisointia, tietokonehommia, puheluita, opiskelijan ohjausta ja ai niin, lasten hoitoa.Leipomista, retkiä... Lapsia vartenhan täällä ollaan.
Tässä pieni väläys siitä mtä teen.
Lain mukaan yhdellä koulutetulla henkilöllä saa olla 7 kpl yli 3 vuotiaita tai 4 kpl alle kolmivuotiaita. Suhdeluku muuttuu samana pävänä kun lapsi täyttää 3-vuotta. Silloin hänestä tulee yli kolmivuotias.
Eli yli kolmivuotiaiden ryhmässä on 21 lasta ja kolme aikuista.
Tetysti on laskettava mukaan henkilökunnan poissaolot ja, että sijaisia ei aina saada...
Että kyllä me tehdään töitä, oikeesti.
7 kommenttia:
Niin, mehän vain saamme laulaa ja leikkiä päivät pitkät, palkkaa (loistavaa sellaista?!) nauttien . Ja askarrella ja ulkoilla joka päivä, säässä kuin säässä. Mutta on ne simopetterit ja jennakamillat useimmiten vaan niin ihania, siksi kai näissä hommissa jaksaa, eikö? Kirjoitin niiin hyvin, joutu hiukka hymyilemään! :-)Maanantaina taas oikeisiin töihin, hih!
hyvin olet päivän koonnut lauseiksi, tuotahan se on päivästä päivään ja vuodesta toiseen. olen juuri tullut kotiin ja nyt pienille päikkäreille että jaksaa kotiaskareet tekemään. voimat vei joulukirkossa käynti 21 kanssa. hali
Unohdit sen Mirva-Amandan joka saa syödä sokeria vain joka toisen viikon perjantaina. Ja Kauno-Eemelin, jolla on aina liian pienet vaatteet eikä talvikenkiä ollenkaan. Entäs Kukka-Maaria, joka saa leikkiä vain pehmoleluilla ja Toivo-Kustaa, joka ei saa leikkiä sotaleluilla eikä muovivilla leluilla ollenkaan.
Puhumattakaan Riston vanhemmista, jotka tulevat hakemaan lapsen pussikaljalastin kanssa. Ja Eeva-Kaisan äidillä on taas silmä mustana. Pekka-Veliä ei saa pois ruokapöydästä ollenkaan, kun sillä on aina niin kova nälkä. Ja joka päivä se kysyy riittääkö ruoka varmasti. Ja Kaapo-Valtterin äiti ei ole tuonut vaippoja kahteen viikkoon, ja sen isä tapaa poikaansa salaa äidiltä päiväkodin pihalla...
(kaikki tarinat tosia, nimet muutettu)
Kiitos kakille kommentaattoreille!
Hyviä ja tosia juttuja.
Mutta on ne ihania, ne matti-pekat.
Kyllä sydäntä lämmitti, kun olipa tuossa nimipäivät ja lapset onnitteli heti aamulla. Kortinkin sain.
Ei ole teilläkään helppoa töissä. :-/
Monikohan noistakin pilteistä on isona kriminaali, alkoholisti, nisti jne.
Juu, kyllä saatte ihan oikeasti paiskia hommia! Olin opiskeluaikana kuukauden harjoittelemassa eräässä Helsingin kaupungin päiväkodissa. Tykkäsin kyllä, mutta raskasta työtä. Nostan hattua! :-)
Myötätunnot ja hatunnostot täältäkin:) Sama jatkuu koulussa. Suurin osa työajasta menee riitojen ja tappeluiden selvittämiseen. Kunhan vaan saa parin ekan vuoden jälkeen unohdettua sen mitä koulutuksessa opettamisesta opetettiin, alkaa pärjätä.
Lastenhoitajat ja opettajat tekee rauhanturvatyötä, joka sietäisi sekin Nobelin arvoisen maininnan.
Lähetä kommentti